Kootut kuulumiset

Hyi kun hävettää! Kuulumisia en ole päivitellyt miesmuistiin.

Goran olen ilmoittanut Tervakosken näyttelyyn. Toivottavasti tuo toinen palli nyt ihan aikuisten oikeasti on jo päättänyt pysyä paikallaan, ainakin siihen mennessä. Trimmiviikonloppuna molemmat olivat komeasti pusseissaan, mutta eilen en taas tuntenut kunnolla kuin toisen, mutta tänään paikallaan on taas molemmat. Ihmeellinen vemppaaja tuo toinen ;)

Mihinkään mätsäreihin ei olla vieläkään päästy, kun aina tulee jotakin muuta. Tarkoitus olisi kuitenkin mennä sellaisiin treenailemaan ennen oikeaa koitosta. Tammelassa olisi ensi viikon keskiviikkona mätsäri. Täytyy pistää tuolle pienelle ukkelille kirjallinen hakemus, josko herra mitenkään voisi tuolloin nautiskella illallistaan tuttipullosta, niin me päästäisiin pikkupörrön kanssa vähän tuulettumaan. 

Näyttelytreeniäkin olisi tarjolla ja sinnekin on tarkoitus osallistua.

Pentukoulu on nyt ohi ja ennen seuraavia ohjattuja treenejä saamme vähän kesälomailla.

Tosin itseksemme puuhailemme lähes päivittäin. 

Koin melkoisen herätyksen tuossa taannoin, kun videoin meidän treenit. Hyvin tuli esiin asioita joita tiedostamattaan on itse tehnyt tai koira on tehnyt ja niitä on sitten edelleen tiedostamattaan vahvistanut. Suosittelen kyllä erittäin lämpimästi kaikille jotka syystä tai toisesta joutuvat treenaamaan suurimmaksi osaksi yksinään ja homman on jokseenkin tavoitteellista. Videoinnista tuli meille ihan normaali treenirutiini, kamera käy aina kun sää sen sallii.

Kiitoksia vain sille henkilölle joka tarvitsi apua perusasennon opettamisessa omalle koiralleen, ilman tätä "opetusvideon" kuvaamisen tarvetta ei olisi ikinä varmaan tullut mieleenkään moinen videokameralla pelaaminen koiraa treenatessa. 

Pikkupörrö on salaa opetellut hihnassa kulkemista! En ole jaksanut raahata sitä koko porukan hihnalenkeille mukaan, kun meno on ollut niin holtitonta - ja mulla palaa käpy. Gora on tähän saakka suhannut puolelta toiselle, roikkunut Hildan naamassa/hännässä/hihnassa ja ylipäätään vain sekoittanut järjestystä. Itsekseen ollessa se kyllä kulkee hienosti.  Hemulille hihnassa kulkeminen on tarkkaa puuhaa, se kulkee lähimpänä minua ja jos joku tunkee meidän väliin on herran pasmat aivan sekaisin. Se kompuroi muihin ja sotkeentuu hihnoihin kun se yrittää kurvailla taas omalle paikalleen. 

Alkuviikosta, kun lähdin yölenkille päätin ottaa minimiehenkin mukaan. Mitä kummaa? Sehän kulki niin hienosti, vetämättä ja sähläämättä Hildan vieressä. 

Kyseisestä lenkistä tuli kyllä muiden syiden vuoksi melkoinen tynkä...

Kuljettiin hiekkatietä jossa toisella puolella isot pellot ja toisella puolella metsää ja suota. Isot koirat (pientä en hirveästi ehtinyt huomioida kun se kulki siinä vaiheessa minun perässä) vetivät hirveät slaagit. Hemuli alkoi ryntäilemään hihnassa häntä koipien välissä ja Hilda alkoi vinkumaan ja yritti kiivetä Hempaan reppuselkään tai minun syliin, en ottanut selvää kumpaa ;). Ei siinä auttanut kuin kotiin päin suunnata pellon läpi vievän traktoripolun kautta, kun tyypit vain kiskoivat ja pälyilivät selkämme taakse kaiken aikaa. Mitähän siellä oli? Ilvekseen Hilda ei reagoi mitenkään (ilveshän asuu tässä meidänkin metsässä), joten ilves se ei ollut. Susi? Karhu? Jotain hurrrrjan pelottavaa joka tapuksessa. 

Isojen koirien kohdalla heitin nappularuokinnan roskakoriin jatkuvien ongelmien vuoksi. 

Tällä hetkellä isot tyypit syövät puuroa sekä lihaa/kalaa ja nyt vaikuttaa että oikeaan suuntaan ollaan menossa. P*skan määräkin on vähentynyt ainakin puolella! Hildakaan ei enää ihmettele kupin äärellä, että mitä tälle pöperölle olisi tarkoitus tehdä, neidon kuppi tyhjenee ensimmäisenä ;)

Nyt kun vedet alkavat lämpiämään olisi tarkoitus aloittaa uiminen (niin koirien kuin minunkin) ihan treenimielessä. Näin alkuun käydään kerran viikossa (eli siis minä 3xvko) uiskentelemassa. Gorallahan "uiminen" on lähinnä veteen totuttelua näin aluksi. Viimeksi kun oltiin lammella, niin tyyppi ei halunnut edes varpaitaan kastaa.

Ajattelin myös kaivaa polkupyörän naftaliinista ja alkaa pyöräilemään Hempan ja Hildan kanssa (eri aikaan). Hempan tuntevien korviin homma saattaa kyllä kuulostaa melkoiselta itsemurhayritykseltä :)

Pikainen kuvapläjäys

 Iloinen mieli korvaa puuttuvan älyn :)

Palloilua

Mitä loistavin palloilusää!

 Päätön mies ;)

 Hemuli metsästää pikkuitikoita... tai sitten se näkee pieniä sinisiä miehiä :)

  Törkyturpa :)

Silmissä musteni

Tänään oli hillittömän hauska päivä muuten, mutta melkoinen amatöörikuvaajan painajainen...

Montako pikkumustaa kuvassa?

Aamun treenien jälkeen hurautettiin hertsikasta hakemaan kyytiin Musja-systeri ja siitä matka jatkui Inkooseen Marittan tykö.
Pentuset saivat hienon trimmin ja sen jälkeen oli vuorossa pienimuotoiset pentutreffit. Goran ja Musjan lisäksi menossa olivat mukana Leimu, sekä Kelmi ja Eelis.
Niin oli saman näköistä ja -kokoista porukkaa että ei jäänyt kyllä sukulaisuussuhteet epäselväksi :)

Tyypeillä näytti olevan erittäin hauskaa ja tämä ei kyllä saa jäädä viimeiseksi treffaukseksi.

No, ne kuvat sitten? :)  T o i v o t o n t a!

 Tuossa kasassa ei ole kyllä päätä eikä häntää... Leimu(?) ja Gora se siinä taitaa painia.

  Gora ja Leimu 

 Gora oli koko ajan systereiden kurmutettavana :) 

Herra hienona. Sitä seisomista kannattaisi kyllä treenailla...

Musjan taidonnäyte :)

Sivistystoimia Hämeenlinnassa

Eilen, samalla kun käytiin vähän hoitamassa asioita tuolla "suuressa maailmassa", otettiin myös pikkumusta katsomaan maailmanmenoa ja sivistymään. Hävettävän huonolla tolalla on ollut tuo kaupungissa pyöriminen, ei siis oikein olla käyty missään missä pentu näkisi kunnon vilskettä.
Näin Helsinkiläistytön silmin tuo Hämeenlinna on kyllä melkoinen tuppukylä, mutta kyllä siellä nähtävää yhdelle pentukoiralle löytyy. Ja ettei hämeenlinnalaiset vetäisi herneitä nenään, niin kerrottakoon, että minä rakastan Hämeenlinnaa, todella kaunis ja mukava kaupunki :)

Ilo oli huomata, että vaikka ei olla hullunlailla juostu sosiaalistamassa tuota naperoa pitkin kyliä niin tosi rennosti se osaa tuon vilkkaammankin elämän ottaa :)
Mikään ei hätkäytä ja uudet asiat otetaan vastaan tyynesti häntää heilutellen.

Puputit

Omnomnom, mansikka-vadelma-mustikkakaurapuuroa

Energiaa

Koirat ovat minulle "vain" koiria. Ei lapsia, vaikka mamman muruiksi niitä kutsunkin. Myönnän, että ihmislasten syntymän jälkeen on tärkeysjärjestys aika radikaalisti muuttunut, eikä koirat ole enää siellä kirkkaimmalla pallilla, ei edes toiseksi kirkkaimmalla. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että koiria olisi alettu laiminlyömään, tai niistä ei tykättäisi. Edelleen, kahden pienen lapsen äitinä, väitän kuitenkin olevani enemmän "koiraihminen" kuin  "lapsi-ihminen". Ei minua juurikaan kiinnosta esimerkiksi töissä keskustella lapsista tai ei minun tule kyseltyä työkavereiden lasten kuulumisia. Koirista sen sijaan jaksan jauhaa. En halua vieraita lapsia ehdoin tahdoin syliini, tai ihastele kassajonossa toisten tenavia. Muiden koiria kyllä tulee ihasteltua, rapsuteltua ja syliteltyä. Suurin syy tuohon "lapsikielteisyyteen", jos sitä siksi voi sanoa, on se etten osaa olla lasten kanssa luontevasti. Minä olen niitä tätejä joiden sylissä muksut aina itkee, kunnes joku tulee ja pelastaa reppanat ;) Kovasti stressasinkin, että miten selviydyn omien lasten kanssa, mutta se pelko oli turhaa, niin kuin kaikki minulle silloin odotusaikana sanoivatkin. Oma lapsi on oma lapsi.

Joskus tulee kuitenkin mietittyä että onko koko koirien omistamisessa mitään järkeä. Mistä sitä p*skaa riittää. Ja varsinkin viime talvena, kun lunta ei ollut. Koirat lisäävät huolta ja huoltahan riittää jo noissa ihmislapsissakin. Aina on mukamas joku näppy jossain tai joku olevinaan käyttäytyy erilailla "se on varmaan kipeä". Rahanmeno. No sitä nyt ei varmasti kannattaisi edes miettiä... Saati laskea ;)

Kuitenkin. Ei niitä ilman osaisi olla. Ja nyt kun sitä viettää päivät kotona lasten kanssa, niin en kyllä tiedä kuinka siitä selviäisin ilman koiria. Rakastan olla muksujen kanssa täällä kotona ja puuhastella tuon vanhemman kanssa kaikkea maalaamisesta, Dublojen rakentamiseen ja piiloleikkeihin. 

Mutta se hetki, kun poistuu kotipihasta metsälenkille koirien kanssa ja saa jättää äitiminän kotiin ja vetäistä niskaansa hullukoiranainenminän... Kotiin tullessa fiilis on fantastinen ja taas jaksaa vääntää tuon uhmaikäisen kanssa. Siinä vaiheessa kun tuntuu, että tuon ihanaisen Neiti EI:n kanssa alkaa pinna kiristymään niin veto vastuu Tuomolle ja pikainen piipahdus koirien kanssa takapihalle ja avot, ei ärsytä enää yhtään.

Viime päivät on ollut vähän mälsiä. Hirveästi tehtävää, niin vähän aikaa. Ilmakin on ollut karmea, polvi alkanut taas vihoittelemaan, vauva valvottanut ja 2 vee jaksanut ja jaksanut kokeilla rajojaan. 

Tänään oli Goran treenit. Aamulla ärsytti että sinnekin täytyisi jaksaa lähteä. Salaa toivoin, että yön aikana satanut lumi pysyisi maassa. Olisi hyvä tekosyy olla lähtemättä treenihin, kuka hullu ajaisi montakymmentä kilometriä kesärenkailla talvikelissä  ;) No aina ei saa mitä haluaa ja niinhän vain lumi suli, ilma plussalla ja tiet kuivia.

Pakko sitä sitten oli paikalle raahautua. 

Matkalla tajusin etten ollut yhtään ehtinyt, muistanut, jaksanut miettiä minkäänlaista suunnitelmaa päivän treenihin. Kiva. Päiväkirjakin oli kotona. Mitähän sinne on tullut viimeksi rustattua? Ei tällä viikolla ainakan mitään. Jotain ajatusta sain raavittua matkalla kasaan, joten paikan päällä syvä huokaus, iloinen ilme ja koiruus ulos autosta.

Gora oli aivan liekeissä ja viime viikkoisesta nuupahtaneesta nyypäleestä ei ollut merkkiäkään. Vähän sitä alkoi itsekin innostua. Tästähän saattaisi jopa tulla kivaa.

Keskityttiin maahanmenon (oikein hyvällä mallilla, nopea ja käsiavusteen olen saanut häivytettyä pois lähes kokonaan), paikallaolon (kesto) ja sivulletulon (aivan alkumetreillä koko touhu) treenaamiseen. Minimies oli kyllä niin totaalisen JEE nyt tehdään fiiliksissä, että eihän siinä voinut kun itsekin tulla hyvälle tuulelle. Autoon hypätessäni melkein hykertelin ja tuntui että kaikki mahdolliset solut olivat taas täynnä energiaa. 

Kotiin palasi taas täysin uudestisyntynyt äiti ja vain siksi, että jaamme kotimme noiden kuranaamojen kanssa <3

Hiljaiseloa

Pihalla ollaan vietetty aikaa paljon, keskimäärin +kahdeksan tuntia päivässä (paitsi nyt viime päivinä, kun ilma on ollut aivan kauhea).  Hemuli ja Gora ei senkään jälkeen haluaisi tulla sisälle ja jos yhtään ulko-ovi aukeaa niin Gora hipsii samantien pihalle pötköttämään.
Hilda taas on siellä missä minäkin, joten se lähtee sisälle vaikka kesken hauskimman leikin, jos se vain huomaa minun sinne menevän.

Gora osaa hakeutua ulkonakin omaan rauhaansa nukkumaan. Ja se nukkuu sitten muuten niin jemmassa ja sikeästi, että sen löytäminen saattaa olla hiukan haasteellista. Sen nimeä saa karjua aikamoisella volyymilla, että herra siihen reagoi.
Yhtenä päivänä Goraa etsittiin melkein tuskastumiseen saakka, kunnes se sitten lopulta seisoi keskellä pihaa  kovasti venytellen. En tiedä missä se oli nukkunut, mutta hyvin näytti uni maistuneen :)

Kovalla ulkoilulla on myös haittapuolensa. Viime maanantain treenit ei ihan menneet niin kuin strömssössä, kun oltiin kokopäivä oltu ulkona. Mitään hillittömiä lenkkejä ei oltu tehty tai muutakaan rasittavaa, ihan vain pääosin tuossa pihassa hengattu. Gora oli nukkunutkin, mutta kyllä se oli illalla niin väsynyt että treeneistä ei kyllä tullut yhtään mitään.

Huomenna täytyy kaivaa trimmipöytä esille ja esittellä se tuolle meidän pikkupörrölle ja jos tarvetta, niin aloittaa "pöytätreenit". Ensi viikolla mennään Marittan luokse trimmiin ja ei haluta saada satikutia pöydällä venkoilusta ;)
Harjaukset on tähän saakka hoidettu rennosti lattialla istuen, koira jalkojenvälissä köllien.

Erkkari jää meiltä nyt tänä vuonna väliin vaikka niin suunnittelin sinne meneväni. Kuin myös Saarijärven näyttely. En ollut osannut lukea kalenteria ja sehän on Tuomon työviikolla. Erkkari viikonloppuna olisi myös PK-leiri joka kovasti paljon kiinnostaisi ja painaa kyllä vaakakupissa erkkaria enemmän. Se olisi vielä sopivasti tuossa naapurissa... Näillä näkymin kuitenkin tuolle viikonlopulle sattuisi myös tokoilua...
Saapa nähdä mihin suuntaan sitä suuntaa, vai suuntaako mihinkään. Todennäköisesti tässä käy samalla tavalla kuin luonnetestiviikonloppuna jota olin odottanut kamera tanassa -> muksu kipeänä joten enpä päässyt sitten lähtemään.
Muita näyttelyitä olen kyllä katsellut "sillä silmällä". Nyt vaan haluaisin saada varmuuden siitä, että mitä nuo minimiehen pallit oikein meinaavat. Toinen elelee ihan omaa elämäänsä. Nyt en ole kyllä hetkeen ronkkinut, että mikä on tilanne tälle hetkellä.
Mätsäriin ollaan joka tapauksessa jo tässä kuussa menossa :)

Lopuksi vielä muutama otos viime viikolta

Hilda sai tennispallon ja ilman sitä ei lähdetä edes lenkille :)

Nyt on muuten hyvät hajut...

Hemulin kanta turhiin pysähdyksiin :)

"Täällä!"

"Mitään en oo kaivanut, en ihan varppina oo!"