perjantai 28. helmikuuta 2014

Näin meillä

Maistuisiko juusto, lihapulla tai nakki. Normi koiranherkku, ZiwiPeak tai Natural Menu? Vastaus on hyvin selkeä: EI. Mikään ei kelpaa tuolle pikku nirsoilijalle. Ruokaakin se syö sen verran, että hengissä pysyy... Kiva! Ensi viikolla alkaa eskari ja millä minä tuota siellä palkkaan, kun mikään ei kelpaa? Kaninkarvalla tuunatussa fleecepatukassa herra leikillään kyllä roikkuu, mutta jos vain suinkin löytyisi joku herkkupalkkakin lisäksi niin kiva olisi.
Oli siis aika ottaa astetta kovemmat keinot käyttöön! Keitetyt broilerin kivipiirat pakastimesta esille ja jo alkoi tapahtumaan. Ensimmäinen palanen syötiin samaan tapaan kun muutkin tarjotut herkut: haistelua, maistelua, käyn makaamaan ja kaikessa rauhassa mussutan sen minimini kokoisen herkun. Sitten syttyi päässä lamppu ja loppu tapahtumaketjua voisi kuvata niin, että pentu menee kivipiirojen vuoksi vaikka perse edellä puuhun. JES! 
Meidän vapaamuotoisen luoksetulon "Täällä" opetteluunkin saatiin aivan uutta puhtia, kun minimiehellä on päässään hatara kuva siitä, mitä sieltä taskusta suuhun putoaa kun kutsu käy (missään nimessä tuo ei siis osaa vielä tulla kutsusta luokse). Ja nyt on eväitä alkaa opettamaan juniorille naksuttimenkin toimintaperiaatetta :) Selkeästi kyllä huomasi, että kun se herkkujenherkku löytyi niin kyllä tuolla on intoa tuusailla herkkujen perässä kaikenlaista :)

Neiti Hiltusen suhtautuminen Goraan on mielenkiintoista seurattavaa. Pentu kiinnostaa, ärsyttää ja ällöttää neitiä, mutta samalla herättää äidillisiä tunteita. Sisällä pennun lähentelyyn vastataan murahtamalla ja paikkaa vaihtamalla (karkuun juoksemalla). Ulkona kuljetaan kun pentua ei olisikaan, mutta silti vähän kuin salaa kuitenkin aina kurkataan olan takaa, että pentu pysyy mukana ja jos Gora on jäänyt jälkeen ja kadonnut ehkä jopa Hildan näköpiiristä niin likka vetää hirveää ryydloikkaa tarkistamaan mihin pikkukaveri jäi. Meillä on tarhassa suuri kataja ja Gora pujahti tänään katajan alle näkymättömiin. Siitäpä iski Hildalle paniikki. Se juoksi hulluna puuta ympäri ja koitti löytää pennun ja kun Gora ilmestyi puun alta esille hyökkäsi Hilda samantien nuuskuttelemaan pennun läpikotaisin kunnes jatkettiin tarhassa käyskentelyä normaaliin tapaan. 
Pari kertaa on neiti meinannut erehtyä vastaamaan Goran leikkiinkutsuunkin, kunnes se muistaa ettei se ole hänen arvolleen sopivaa toimintaa ;)

Hemuli on Goran ehdoton idoli! Hemulia seurataan, Hemulia pussataan, Hemulia komennetaan ja Hemulia kutsutaan leikkiin tuon tuostakin. Ja Hemppa on onnensa kukkuloilla. 

Ehdottomasti rasittavin parivaljakko on meidän 2vee Lumi-tyttö ja Gora. Bestikset. Kun selkäsi käännät (ja sitähän tulee pakostikin käännettyä, siitä pitää huolen meidän 3 viikkoa vanha "VeliMies")  niin nämä kaverit taatusti keksivät jotain "älykästä" ajanvietettä (kuten mm. yhteistuumin vaatekaapin alahyllyjen tyhjentämisen lattialle...) Silmät saa olla selässäkin, kunnes saadaan hakattua (kuvainnollisesti ilmaistuna ;) )näille mukuloille pelisäännöt selviksi, ja veikkaan ettei se tule tapahtumaan hetkessä... :)

En ole halunnut Goraa verrata Gertsiin, mutta kaipa se on ollut osaksi väistämätöntäkin, kun Gertsin kuolemasta on niin lyhyt aika ja Gero oli minulle se Elämäni Koira. Vertaaminen on ollut Geron blogin myötä myös vähän liiankin helppoa. Kauan mietin jo tuota nimeäkin johon molemmat Tuomon kanssa ihastuttiin. Gora . Onko se liian samanlainen kuin Gero? Kuvitellaanko me molemmat saavamme pennun mukana uusi Gero? Ehkä kuitenkaan ei :)
Näin vajaan viikon jälkeen jo huomaan, että tämä kaveri ei tule päästämään allekirjoittanutta yhtä helpolla kuin edeltäjänsä. Gero oli unelma pentu, niin helppo ettei toista voi ollakaan. Gora tulee vielä aiheuttamaan päänvaivaa tempauksillaan :)
Geron jättämiä saappaita ei todellakaan ole helppo täyttää ja sitä sydämessäni olevaa mustiksen muotoista koloa tuskin kukaan pystyy täysin täyttämään, mutta Gora on totisesti alkanut jo hommiin <3

Meillä on täällä kuulkaa aikas mahtava pikkumusta!! 

keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Siinä se nyt on!

Eilen haettiin pikkumies Gora kotiin.

Automatka sujui ensimmäisen 5 minuutin jälkeen nukkuen. Alkumatkasta meinasi pojulle kuolasta päätellen tuolla hiukka huono olo, mutta pitkältä syljeltä säästyttiin.
Vähän olin jännittänyt tuon juuri ensimmäiset (ja viimeiset) juoksunsa lopettaneen hormonihirviön reaktiota pentuun, mutta tutustuminen sujuikin sitten ongelmitta. Aika varovaisesti Hilda edelleen Goraan suhtautuu ja häntä heiluu vain hiukkasen kun pentua haistelee, mutta hei, se ei yrittänytkään syödä sitä, mikä on tietenkin aina iloinen asia ;) Valvomatta kahdestaan en Hildaa ja pentua uskalla vielä jättää, kun neito on edelleen (niistä juoksuista johtuen) "melkoisen" epävakaa persoonallisuus.
Hempan suhtautuminen Goraan oli taattua Hemppa-laatua. JEE te tulitte kotiin, JEE mä pääsen ulos riehumaan, JEE te toitte tänne uuden koiran, MOIII mä oon Hemppa (pusipusipusipusi), JEE tän uuden koiran mukana tuli ruokaa, JEE JEE JEE.... Ja kaikki tämä tapahtui siis kahdessa minuutissa, jonka ajan Gora istui eteisen nurkassa silmät lautasen kokoisena selkeästi ihmetellen mihin helkkarin hullujenhuoneelle hänet on kuskattu.

Koti-ikävästä ei ole pennulla tietoakaan. Yöllä klo 03 alkoi "itkettää" = märisyttämään kun aika kävi pitkäksi (viimeisetkin kaksijalkaiset kömpivät jo kymmenen aikaan nukkumaan ja Gora ei vissiin ihan tällaiseen rytmiin ole tottunut) koska en antanut herran leikkiä yöpöydänkaapin vetonupilla, enkä antanut pureksia itseäni nenästä johon touhuun hyvin yltti kun vain nousi sänkyä vasten. Parin kerran lempeäntiukalla Ei:llä ja tassujen laskemisella lattiantasolle poika kuitenkin uskoi ja syvään huokaisten kiepsahti pedilleen nukkumaan.
Ensiyön herra saakin viettää tuvassa Hemulin hellässä hoivassa ja hormonihirviö pistetään vaikka olohuoneeseen portin taakse kiukuttelemaan ihan keskenään ;)

Pissat tulevat hienosti ulos tai jos ulos ei ehditä (tai ymmärretä mennä esim. yöllä) niin sanomalehdelle.
Pupuihin ollaan jo tutustuttu. Ne on kovin kiinnostavia mutta myös vähän jännittäviä. Siskon ja veikan leikkiä tarhassa oli jänskä katsella ja vähän olisi halunnut mukaankin mennä, mutta ilmoitin että siihen touhuun on kokorajoitus eikä nuorimies ole vielä lähelläkään niitä kokoja että uskaltaisin päästää sen tuonne sekaan kun yhteensä semmoin reilu 50kiloa koiraa riehuu tarhassa ilman päätä ja häntää.


keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Pienet partajaakot

Eilen hurautettiin taas pentuja ihmettelemään. Ja ihmeteltävää totisesti löytyi, kun niistä pienistä hieman hoippuvista nappuloista olikin parissa viikossa kasvanut vauhdikkaita naskalihampaita jotka kiipesivät päälle ja roikkuivat villasukassa.
Missioni oli löytää joukosta se meidän pentu, mikä aiheuttikin aikamoisia paineita, lähes tuskanhikeä pukkasi. En ole ikinä pentua saanut valita (tai no Hildan kyllä, mutta tuolloin vaihtoehtoja oli kaksi) joten olin aivan kuutamolla siitä mihin asioihin tulisi kiinnittää huomiota.
Olin aikaisemmin Marittan kanssa jutellut siitä millaista pentua ja millaiseen elämään pentua etsin, joten hän osasi meitä opastaa oikeiden yksilöiden äärelle.
Eipä siinä valinnassa lopulta kuitenkaan kauaa nokka tuhissut. Itse pentu antoi ymmärtää jo ovesta mennessämme, että hää on meille tulossa ja siitä ei tarvitsisi sen suuremmin edes keskustella ;p
Minulla oli mennessämme mielessä 3 jäppistä joihin ajattelin tutustua tarkemmin, ja yksi näistä oli juurikin tämä "meidän poika" ja pian tämä "meidän poika" nousikin sieltä ylitse muiden <3
Nyt vain, kun jaksamme odotella  3 piiiitkää viikkoa, että voidaan aloittaa yhteinen taipaleemme.

Ohessa joitakin kuvia naperoista. Kuvien laaduista, en jaksa enää jankata mitään - jokainen katsokoon itse...






Marittan blogissa enemmän kuvia pennuista.