sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Pahoittelut radiohiljaisuudesta!!

Montakohan kertaa olen aloittanut tämän kirjoittamisen? Päällä on ollut blogi-tympääntyminen, ei vaan kerta kaikkiaan ole huvittanut kirjoitella vaikka kaikenmoista on tapahtunut.

Syksyllä oltiin Kennel Druzkayan leirillä. Siellä oli mm. etsijäkoira luento sekä etsintätreenit. Goralla treenit menivät aivan pöpelikköön, niin kuin vähän arvasinkin. Eihän Goraa vieraat koirat kiinnosta lainkaan, joten nytkin se p*skat nakkasi siitä, että vieras koira paineli metsään ja sen jälkiä olisi pitänyt seurata. Siinä se meikäläisen jaloissa pörräsi ja silmiin nakotti, että mitäs nyt tehtäisiin.
Eipä ole meidän juttu ei :)

Taas yksi tokokurssi on käyty läpi. Kurssin jälkeen oli hiukan tylsä fiilis. Mitäs nyt?! Kaikki mahdolliset ja mahdottomat treeniryhmät treenailevat talvella sellaisiin aikoihin, ettei meillä ole mahdollisuuksia niihin osallistua. Jäätiin siis oman onnemme nojaan ja itseni tuntien tiedän, ettei sellaisesta hyvä seuraa tavoitteelisen treenaamisen osalta :(
Kesällä laitoin hakemuksen tokon valmennusryhmäänkin, mutta jo silloin sanottiin että hakijoita on paljon.
Torstaina sähköpostissa kuitenkin odotti mahtava yllätys: Tokovalmennusryhmään olisi meille nyt treenipaikka tarjolla!! Täytyy myöntää ettei yksi pieni ilonkyynel ollut kaukana!
Eilen käytiin treenihalliin ja tuleviin treenikavereihin tutustumassa ja nyt täytyy kyllä sanoa, että kylläpä meitä kerrankin lykästi. Treenipaikkahuolet on mennyttä elämää.

Pikkumiehestä alkaa tulemaan mies - isolla M:llä ja sen kyllä huomaan herran päänupista. Huoh!
Treenaukset keskittyvät tällä hetkellä vanhojen taitojen jonkinmoiseen ylläpitämiseen ja mukavaan yhdessä tekemiseen, perseilyn sijaan.
Pääosin kuitenkin keskitytään nyt näihin varsinaisiin harrastuksiin ja jätetään kauneuskilpailut ensi vuodelle.
Jossain mätsärissä voisi huvin vuoksi joskus piipahtaa, mutta ensi vuoden varsinaisia näyttelyitä en ole vielä edes katsellut.
Antaa pojan nyt kasvaa rauhassa ja katsotaan sitten mitä meille näytelmissä sanotaan. Nyt tuo on edelleen niiiin pentumaisen kakaran näköinen ilmestys että oikein naurattaa, se vaan on tuollainen pikkuinen koikkelisloikkelis.
Leirillä oli muitakin G-pentuja ja huvittavan (järkyttävää) oli huomata, että Gora oli kaikista pennuista kaikkein kakaramaisin, ei sillä ollut edes parta ja otsatukka yhtä pitkä kuin muilla :D


sunnuntai 31. elokuuta 2014

Tervakoski kv 31.8.2014

Tänään täytyi herätä herätykellon soittoon (erikoinen tilanne meikäläiselle). Tänään oli Tervakosken näyttely johon olin Goran ilmoittanut. Eilen iltana olin niin väsynyt, etten jaksanut pistää tikkua ristiin koiran puunaamisen osalta.
Pikainen pesu ja sitten föönaamaan. Hiukan reilussa tunnissa oli koiruus edustuskunnossa. Ja ei kun nokka kohti tervistä. Meiltä ei onneksi sinne ole kuin 15 minuutin matka.

Penturyhmään oli ilmoitettu myös Goran sisko Musja D.Groza`
Molemmat lapsukaiset käyttäytyivät niin hienosti että. Yhtään ei tarvinnut hävetä, saati mennä paikalle tunteja aikaisemmin, että koiruudet ehtisivät rauhoittua. 

Tuomari tykästyi molempiin naperoihin, mutta lopulta Gora poistui kehästä ROP-pentuna ja Musja VSP-pentuna. 

Goran arvostelun voi taas lukea täältä.

Kiitos hauskasta päivästä ja hyvästä seurasta!!





sunnuntai 17. elokuuta 2014

Pönöttää ja tokottaa


Hiukan parempi pönötuskuva suoraan sivulta otettuna. Harjaamattomana ja treenien jälkeen, mutta onpahan suoraan sivulta otettu :)

Viikonlopun kruunasi ehdottomasti se, että varmistimme paikamme tulevan syksyn ja talven treeneissä! Ihanaa ettei tarvitse sitäkään (ja koetta) enää tressata :)

lauantai 16. elokuuta 2014

Valkeakoski KR

Tänään käytiin viettämässä loppukesän päivää Valkeakosken näyttelyssä.
Tuomarina tsekkiläinen Leos Jancik.
Herra tykkäsi meidän minimiehestä, kuulema erittäin lupaava pentu, ja saatiinkin kotiinviemisinä ROP-pentu titteli.
 Arvostelu löytyy taas Goran omalta sivulta.

Kuva otettu omituisesti etuviistosta. Ei hyvä.

torstai 24. heinäkuuta 2014

Mustaterrieri, ilmestyskirjan peto?

Ollaan päivittäin käyty muksujen ja Goran kanssa uimassa. Hemuli ja Hilda eivät ole päässeet mukaan, koska uimarannalla on monesti muitakin. Hemulin pillitystä aiheesta "miksi en voi vaan uida",  ei kuuntele vanha Erkkikään ja Hilda on taas sen verran suojeluviettinen etten jaksa olla sitä kokoajan kyttäämässä (tai lähinnä kyttäämässä ettei kukaan tunge sen iholle) tai käskyttämässä pitämään suunsa kiinni. Hilda kun ei tunnu sisäistävän sitä ettei muksuja kukaan varasta tai syö vaikka vieraita ihmisiä niiden vieressä pyöriikin.

Gora onkin viikon aikana kerännyt suuren fanijoukon itselleen. Ihan jokainen joka rannalle on kanssamme samaan aikaan sattunut (noin parikymmentä aikuista + lapset) on ollut täysin koiruuden lumoissa. "Onko se suursnautseri", "Ai se on vielä pentu????", "Onpas kaunis", "Onpas rauhallinen", "Onpas kiltti", "Onpas hyvin käyttäytyvä ikäisekseen" jne jne jne.
Ne jotka tiesivät rodusta mustaterrieri (venäjänmustaterrieri oli kaikille aivan uusi juttu), olivat kovin yllättyneitä siitä kuinka kiltti ja rauhallinen tuo on. Ja oikein lapsiperheeseen uskallettu ottaa tuollainen koira... Mielikuva oli jostain ilmestyskirjan pedosta. Arvaamattomasta ja vihaisesta koirasta, niin kuin kuulin. Surullista, jos kyseinen kuvitelma on vielä yleisestikin vallalla... :(
Yksi perhe laittoi rodun oikein "korvan taakse".

Gora on nauttinut huomiostaan täysin siemauksin. Istahtanut tyytyväisenä kehujan jalan juureen ottamaan vastaan kaikki ansaitsemansa rapsutukset. Siitä olen iloinen, ettei Gora ole vieraiden luokse ryysinyt ominpäin, vaan vasta jos olen antanut luvan niin se on rauhallisesti kälppinyt rapsutuksia hakemaan. Tämä on mahtava ero siihen Pikku-Goraan joka silloin ensimmäisillä hihnalenkeillä yritti pää kolmantena jalkana ryysiä ihan jokaisen tykö. Ja itkuhan siitä tuli jos ei päässyt.

*Lisättäköön tähän nyt vielä, että kyse on yksityisen ihmisen omistamasta rannasta johon koirat ovat tervetulleita. Eli missään yleisellä uimarannalla ei käydä pahennusta herättämässä*



Hellettä on pukannut kyllä aivan liikaa meidän makuun. Nyt katselenkin onnellisena, kun taivaalle näyttää kerääntyvän pilviä. Toivottavasti Tikkatieteenlaitoksen ennustukset pitäisivät kerrankin paikkansa ja saataisiin sadetta niskaan.
Onneksi meiltä pääsee makkarista suoraan ulos, olenkin nukkunut ulko-ovi levällään. Mikäli joku haluaa tulla yöllä vieraisille, niin tervetuloa vaan. Kannattanee tilata ambulanssi pihalle valmiiksi. Todennäköisesti meinaat tukehtua limaan kun Hemuli on vuodattanut kuolansa naamallesi jakaessaan miljoonia pusuja ja kädessäsi/jalassasi/persuuksissasi tmv. roikkuu yksi buvve. Ja jos näiden kahden ohi pääset huomaamatta niin vastassa on yksi pirun kiukkuinen eukko joka joutui heräämään kesken uniensa ;)

tiistai 22. heinäkuuta 2014

Pienin askelin helpompaan elämään, autopelkoisesta pennusta teiden ritariksi

Monet pennut tuntuvat voivan autossa pahoin ja/tai pelkäävän matkustusta. Yksi syy tähän on ettei pennun tasapainoelin ole vielä riitävän kehittynyt ja tästä syystä pentu voi huonosti liikkuvassa autossa. Pennun kasvettua vaiva jää itsekseen pois. Toinen syy on ihan rehellinen pelko.
Meillä oli kyse vissiin molemmista, mutta näillä keinoin saatiin matkustuksesta tehtyä kivaa...

Gorahan voi meille tullessaan autossa huonosti ja pelkäsi. Se kuolasi itsensä joka kerta aivan litimäräksi ja ei puhettakaan että olisi itse hypännyt sikaosastolle. Muutaman kerran oksensikin ihan reippaasti. Pelkkä autoa kohti kulkeminen sai pojan iskemään jarrut kiinni. Sinnikkäästi kuljetin herraa autossa monta kertaa viikossa ja aina kivoihin paikkoihin (tosin kaikki paikat on Goran mielestä kivoja). Oli vähän pakkokin kuljettaa, koska treeneihinkin on reilu 30 kilsaa matkaa, eikä sitä ihan viitsi kävellä :)
Pikkuhiljaa huonovointisuus väheni, eikä rinta ollut enää joka kerta kuolasta märkänä. Sitten pystyttiin treenaamaan esim. seuraamista auton vierestä ilman, että pelotti tai että Gora olisi yrittänyt väistää.
Huonovointisuus loppui kokonaan, mutta edelleenkään autoon ei itse suostunut hyppäämään, nostettava oli. Painoa kertyi ja nostaminen alkoi jo käymään vähän rankaksi, koska koira laittoi koko pienen koiran tarmollaan vastaan. Tokihan olisin Goran jaksanut koko sen loppuelämän nostaa autoon, joutuuhan sitä töissäkin nostelemaan pahimmilaan lähes sata kiloisia miehiä eikä siinäkään mitään ongelmaa ole, joten aikuisena n. 50 kiloa painava fifi nyt ei paljoa vaatisi. Suurin ongelma oli varmaan se, että oli helkutin noloa nostella tuon kokoista koiraa autoon :)
Joten seuraava askel oli sitten tehdä autosta superhyper hauska paikka ja mikä voisi ahneelle pikkupossulle olla mahtavampaa kuin ruoka. Takakontti auki, kuppi konttiin ja koiralle lupa syödä ruoka. Melkein puoli tuntia meni ennen kun herra jäärä totesi, että piruvie, ei se anna mulle sitä ruokaa jos en sitä tuonne surmansuuhun mene itse syömään. Ei auta itkut, ei komentelut. Ja sinne se hyppäsi.
Nyt autoon loikitaan "autoon" käskyllä joka kerta ihan itse ja Gora on innoissaan lähdössä mukaan - vaikka mentäisiin autolla ;)

Uiminen oli myöskin suuri nou nou. Edes varpaita ei voinut kastella. Hemulin kanssa opetin Goran sitten kahlailemaan ja uimaan. Hihnan kanssa taluttaen se kyllä tuli veteen eikä hihnasta tarvinnut laisinkaan edes vetää, mutta ei vapaaehtoisesti.
Ollan käyty muutamia kertoja uimassa ja eilen Gora sitten tuli pelkällä kutsulla veteen ja kulki minun perässä niin kauan ettei tassut enää ylettäneet pohjaan ja siitäkin eteenpäin ui perässäni kun kävelin syvemälle.
Pidettiin pikkuruiset tottistreenitkin (luoksetuloa, istumista ja perusasentoa) niin että vettä oli koiruuden rintaan saakka. Ei mitään ongelmia, joten saatiihan tuosta uimamaisteri. Vesi vain vaati vähän totuttelua.

sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Pentunäyttelyssä

Tilasin kyllä täksi päiväksi jotain ihan muuta säätä kuin yli 30 asteen helteet, varjossa. Voin kertoa, että hiukan hikeä pukkasi tönöttää näyttelykehän reunalla. Onneksi teltta vähän lievitti tuskaamme ja Gora sai jopa nukuttua kunnon päikkärit viileällä nurtsilla telta suojissa.
Päätinkin ettei kevythäkki tule enää kuulumaan varustuksiimme, mikäli teltta vain on mahdollista ottaa mukaan. Vaikka häkissä oli kaikki seinät auki niin silti se oli tukahduttavan kuuma. Vielä kun Gora pötkötteli niin kiltisti teltan nurkassa eikä aikonutkaan hipsiä ovesta pihalle, vaikka ovi olikin auki niin mitäpä sillä häkillä tekisikään. Onpahan vähemmän mukana raahattavaa, kun sitä riittää jo ihan muutenkin, mm. vauvan tarvikkeiden muodossa.

Järkyttävästä helteestä huolimatta Gora jaksoi hienosti (ja käyttäytyi mallikelpoisesti!). Tuliaisena oli KP ja ROP. Näyttelyarvostelun voi lukea täältä.
Ryhmäkehää saatiin odottaa 5 tuntia joka oli aivan mahdoton aika. Siellä selvästi jo pentusen (ja minun) askel painoi ja päästiin kotimatkalle pikipäin.
Rankka, mutta hauska päivä. Seuraava koitos näissä merkeissä on 16.8 Valkeakoskella.



En ole mikään "pokaalifani", mutta pitihän nyt ensimmäisestä näyttelystä ottaa kunnon muisto lahjakortin sijaan :)

perjantai 18. heinäkuuta 2014

Arjen aherrusta - pikaisesti

Neiti Hiltusen koiven parannuttua päästiin vihdoinkin jälkipuuhasteluihin käsiksi. Meinasinkin jo, että koko kesä menee aivan harakoille. Onneksi kyse oli revähdyksestä eikä mistään luustoperäisestä!!

Yleensä jäljen jälkeen painellaan metsälenkille joten Gorakin on autossa mukana.
Mitäpä se maksaisi tehdä sillekin jälki tai pari... Tarkoitus on (oli)  pysytellä toko:n parissa.
Pentunen kuitenkin syttyi koko jälkitouhuun niin, että niinpä sitä tulee rämmittyä tuolla metsässä useampana iltana viikosta. Ja kivaa on! Oikein harmittaa, että meillä on sunnuntaina se pentunäyttely eikä päästä lauantai iltana metsää rymyämään, eikä tänäänkään kerkeä ja ensi viikolla, Tuomon työviikolla, ei päästä iltaisin mihinkään. Tosin tuo viikon mietiskelytauko treenien välissä tekee vain hyvää. Eipä sitä kehtaa sieltä näyttelystä kuitenkaan poiskaan jäädä, vaikka tällä hetkellä ei kyllä kiinnostaisi lainkaan lähteä seisomaan helteessä tunneiksi jonnekin raviradalle vinttikoiraradalle tekemään -ei yhtään mitään  :/

Toko:ssa ollaan noiden perusliikkeiden oheen, vähän vaihteluksi, otettu haastavampia liikkeitä kuten nouto ja ruutu. Ihan pientä makustelua vain ja sheippaamalla edetään, ruudun kanssa targetilla. Eipähän ala tokotouhut maistumaan puulta kummankaan mielestä, kun saadaan vähän uusia tuulia eikä jumiuduta hinkaamaan vain niitä alo:n perusjuttuja.
Takapään käyttöä treenataan edelleen ja tulevia esineeruutu treenauksia varten täytyisi herätellä esinemotivaatiota. Jälkimmäisessä onkin luultavasti vähän haastetta...

Uskin antibioottikuuri muuten loppui aikapäiviä sitten ja yllätyksekseni pupunen on kunnossa! En oikein kuurin alkaessa jaksanut uskoa, että antibiootit pupua parantaisivat, mutta onnekseni oli täysin väärässä. Ihan loistojuttu!



tiistai 8. heinäkuuta 2014

Kameraa lenkittämässä

Eilen muistin ottaa kameran mukaan iltalenkille. Nyt olikin mukava kuvailla, kun ei ollut sateisen harmaata.
Sunnuntaina harmitti, kun unohdin kameran kotiin ja oli niin kaunis ilta, mutta eipä tuo eilinenkään huono ollut :)
Mukana oli pörröt, kun Hemulin kanssa lähdettiin yöllä vielä juoksulenkille.





 Pylly vasten pyllyä, pum-pum











Näissä maisemissa hurahtaa kevyesti reilu 3 tuntia ja kilometrejä kertyy helposti, huomaamattaan, yli 12.
Vain luonnonäänet eikä ristinsielua missään <3

torstai 3. heinäkuuta 2014

Eväsretki Melkuttimilla

Päivällä lähdettiin retkelle ja pikkumusta valikoitui mukaan.
Vaunut oli mukana tuon pikkuveikan vuoksi joten sikaosastolle ei mahtunut kuin yksi koira.

Ensin pysähdyttiin Räyskälään katsastamaan lentsikoita. Räyskälässä on tällä hetkellä purjelennon MM-kisat joten siellä riitti ihmeteltävää niin karvaiselle kuin vähemmän karvaisellekin lapselle.
Gora otti jälleen kaiken kovin lungisti. Huomenna mennään vielä uudelleen lentsikoita ihmettelemään.

Lentsikoitten jälkeen hurautettiin Melkuttimille pienelle kävelylle ja eväsretkelle.

Goralla on tällä hetkellä hihnassa kulkeminen siinä kuosissa, että tuo vähän vajaa 2,5 vuotias tytöntyllerö pystyy sitä taluttamaan. Pariskunta kulkikin etunenässä. Yht`äkkiä puskat alkoivat rytistä ja heilua ja puskosta rymysi reissussa rähjääntynyt nuorimies läheiselle leiripaikalle. Pikkumusta joka yleensä jakaa rakkauttaan kaikille ryysäsi tytön ja tulijan väliin ja seisoi siinä jäykkänä ja koko kehonkieli huusi tulijalle että herra on hyvä eikä tule yhtään lähemmäs tyttöä. Vasta kun kerkesin paikalle ja sanoin Goralle, että tules nyt niin se "heräsi koomastaan" ja laiskasti häntää heilauttaen ilmoitti, että OK mennään vaan.
Erittäin yllättävä reaktio tuolta pörröltä joka tähän saakka on heiluttanut häntäänsä ihan jokaiselle vastaantulijalle ja ottanut kaikki avosylin vastaa. Aikuistumista ilmassa. En ala moista toimintaa vahvistamaan kehumalla, mutta en myöskään kiellä. Niin kauan kun homma pysyy tuossa mittakaavassa, että estää vieraiden lähestymisen lasten luokse silloin kun me aikuiset emme ole aivan metrin päässä niin sopii minulle hyvin. Jos alkaa suuremmassa mittakaavassa esittämään jotain Lopen kingiä tai ei rentoudu kun käsken niin sitten voidaan miettiä asiaa uudelleen ja palauttaa pörrö maanpinalle ja omalle paikalleen.


 Gora osaa rentoutumisen jalon taidon





Puudeli mätsärissä

Eilen ajaessani Goran kanssa mätsäriin näin silmissäni kuinka se on aivan kierroksissa väenpaljoudesta ja sellaisista koiramääristä enkä saisi siihen mitään kontaktia,  kompuroin kehässä koiraan, en saa Goraa seisomaan, se ei näytä hampaitaan jne. Vähän jänskätti, kun tilanne oli meille molemmille ihan uusi. Itse olen joskus vuonna kivi ja keppi ollut mätsärissä katsomassa, mutta siinä onkin sitten kaikki mitä minä niistä tiedän.

Koiria oli paljon, pelkkiä pentuja 50kpl. Gora oli kuin kotonaan siellä vilinän keskellä, eikä korvaansa lotkauttanut muille koirille, ei edes niille räksyttäville.
Kehässä tuo yllätti aivan täysin! Seisoi upeasti, otti tuomarin vastaan ystävällisen asiallisesti, näytti hampaansa ilman mitään venkoiluja (miksi se venkoilee minulle täällä kotona??), antoi muutenkin kopeloida ja pysyi jopa kopeloinnin aikana seisomassa. Ravasi, eikä suinkaan laukannut/loikkinut/repinyt hihnaa. Mahtavaa!! Mikään näistä ei ollut itsestään selvyys tuonne mennessä, koska ollaan niin vähän harjoiteltu yhtään mitään näyttelyn kevätjuhlaliikkeitä. Näyttelypaikallakin käytin häiriön hyödyksi ja treenattiin perusasentoa :)

Parina meillä oli ihana pikkuruinen bichon frice, jonka kanssa seurusteltiin kehää odotellessa. Me napattiin sininen nauha ja minä olin jo lähdössä kotiin, kun bichonin omistaja opasti ettei vielä sovi lähteä :)
Sinisten kehässä päästiin vielä jatkoon, mutta ei kuitenkaan neljän parhaan joukkoon.
Mitäpä muuta olisi voinut odottaa rumalta villakoiralta, niin kuin jotkut noin 3. luokkalaiset tytöt totesi tiistaina Hämeenlinnassa :)
"Katso villakoira" Sanoi toinen tytöistä
Johon toinen totesi "Ruma villakoira!"

Olkoon vaikka villakoira, mutta ei se ruma ole ;)


maanantai 30. kesäkuuta 2014

Suohirwiö

Aamupäivällä tehtiin pikkumustan kanssa parin tunnin metsä-/suoretki. Vettä satoi kaatamalla ja tuuli tuiversi, mutta ei haitannut pätkääkään. Päinvastoin :)
Ihanan rentouttavaa oli kuljeskella ihan kahden. Gora kun on niin kiltti ja tottelevainen, eikä lainkaan kiinnostunut minkään sortin luonnonelukoista (niin kuin nämä kaksi muuta), sitä siis uskaltaa pitää irti kaikkialla eikä tarvitse pelätä että se singahtaisi jonkun elukan perään (Hemppa) tai että itse täytyisi olla kokoajan varuillaan jotta ehtii käskyttää koiraa ennen kun perävalot vilahtaa (Hilda). Tänään tuolla lammenrannalla tämä nähtiin oikein käytännössä, kun Rantasipin  poikanen singahti polun yli Goran nenän edestä kanervikkoon. Gora otti yhden askeleen linnun perään, mutta "Gora, tännepäin" pyynnöllä unohti koko tirpan ja tuli luokse. Kauniisti poika kulki muutenkin kokoajan minun lähettyvilläni. Tykkäänkin että koirat "luuhaa nilkoissa" kun ulkoilevat vapaana ja tiedän tasan tarkkaan missä menevät. Mikäli irtoavat liian kauksi, saati että poistuvat näköpiiristä niin joutuvat hihnaan alta aikayksikön. 
Alkumatkasta jaksoi Gora vetää suonlaidalla hirveää ravia, mutta yhden kerran kun molskahti vähän vetisempään kohtaan niin, että upposi sinne kylkiään myöden, niin alkoi ottaa hiukan rauhallisemmin. Taisi vähän väsähtääkin, kun sai tehdä kunnolla töitä, että sai itsensä sieltä ylös. 

Hiukkasen meinattiin eksyäkin, kun yhden pienen lammen, jonka meidän oli tarkoitus kiertää, olivat kaakkuri pariskunta vallannut. En uskaltanut mennä lähellekään lampea kun kauempaa näin toisen linnuista vedessä, etteivät vain meistä häiriintyisi. Olen antanut jostakin itseni ymmärtää, että pesälle palaaminen saattaa kestää hyvinkin kauan ja näillä ilmoilla se olisi kohtalokasta mahdollisille munille/poikasille. Niinpä jouduimme kiertämään lammen kunnolla suon kautta ja siellä silmäkkeitä väistellessämmä jouduimme hiukka harhaan. Pienestä päiväkävelystämme kehkeytyi, jälkeenpäin kartasta laskettuani, 7,5 km hikilenkki. No, hyvää liikuntaa meille molemmille. Ja löydettiinpä uusia lenkkireittejä.

Huomenna on edessä koiran pesu ja voisi vähän saksiakin taas heilutella. Ensimmäinen näyttelyhän meillä jo kolkuttelee nurkan takana, 20.7 Tampereen pentunäyttely. Mikäli tiistaina keskiviikkona ei taivaalta sada mummoja niin mennään hyvinkäälle mätsäriyleisöä naurattamaan :)




lauantai 28. kesäkuuta 2014

Antibiootti ja kuinka se kanille annetaan?

Kertokaapa se!

Muutama ilta takaperin huomasin pupulaan mennessäni, että Unski rohisee.
Eläinlääkäriin vei tie ja tuliaisena 10 päivän antibioottikuuri. Keuhkoputkentulehdus.
Herra on onneksi todella virkeä ja juoksentelee pitkin poikin, ruoka maistuu eikä minkään sortin eritteitä valu nenästä eikä silmistä.
Toivottavasti herra nyt toipuu antibiooteilla eikä tilanne nyt ainakaan pahene.
Hetihän mieleen hiipii epäilys pasteurellasta, mutta toivottavasti nyt kuitenkaan ei ole siitä kysymys.
Edellinen ranskishan siihen menetettiin.
Antibiootin antaminen on kyllä yhtä h*lvettiä. Uski ei nimittäin ole mikään sylipupu ja se on vakaasti sitä mieltä ettei hänen vapauttaan sovi tulla rajoittamaan. Voimaa tuollaisessa päälle 6 kiloisessa kanissa on kyllä ihan mukavasti.
Kovin eläinystävälliseltä tuo meidän lääkitsemistouhumme ei näytä kun tungen kanin polvieni väliin ja nappaan sitä kaksin käsin päästä kiinni ja Tuomo tunkee ruiskulla lääkettä kitusiin, mutta pääasia että lääke menee sinne minne kuuluukin. Ensimmäisillä kerroilla lääkettä oli enemmän minun päällä kuin Unskin suussa :)

Lääkitsemistouhujen välissä on sitten ehditty treenaamaankin hiukan. Tuomo heilui tänään kameran kanssa, joten luvassa kuvapläjäys.







keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Reipas poika

Eilen loppui meidän kesäloma ja ohjatut treenit käynnistyivät.
Nythän sitä ollaan jo niin isoa poikaa, että eskari on menneen talven lumia ja ollaan siirrytty ekaluokalle.
Tokoa siis treenataan, uudessa ryhmässä, uuden (aivana huipun) ohjaajan ohjaamana.

Iltapäivällä ennen treenejä päätin käyttää taas tilaisuuden hyväkseni, kun kerran sivistyksen parissa oltiin, ja käytiin Hämeenlinnan linnanpuistossa kävelyllä.
Aluksi tuo I Love Kaikkia Ihmisiä- koiruus yritti ryysiä jokaisen vastaantulijan tai edessä kulkijan luokse, koirat eivät kiinnostaneet. Loppulenkistä kuitenkin ÄP "käskyllä" luopui ajatuksesta ja jatkoi matkaa niin kuin ihmisiä ei olisi ollutkaan.
Autoista tuo ei välitä ja matkustaa jo itsekin ilman huonovointisuutta. Hihnassa kulkee kauniisti vetämättä, mikä on pienoinen ihme kun mietii kuinka vähän tuo on pienen elämänsä aikana ehtinyt olla hihnaan kytkettynä.

Vaikka treenit pidettiin keskellä jos jonkin näköistä häiriötä ja oli uudet hajut, ihmiset ja koirat niin silti tuo jaksoi keskittyä tosi hienosti.
Keskitytään tällä hetkellä seuraamiseen ja perusasentoon. Perusasennossa ollaan vähän jumissa, tai oltiin. Takapään käyttö oli/on Goralla melko kankeaan ja se teki aika suuren kiepin kiepsahtaessaan etukautta sivulle. Saatiin ohjeet takapään käytön parantamiseen ja niillä mennään. Nopsasti tuo näyttää tuon uudenkin tyylin sisäistävän, varsinkin kun siellä takaraivossa on jo se ajatus perusasennosta, nyt sinne siirrytään vain hiukan toisella tavalla.  Tänään aamusella kun treenattiin niin yhden nakin verran täytyi "tahkota" ennen kuin herra käsitti mitä haluan sen tekevän.
Muitakin harjoitteita voitasiin varmaan ottaa mukaan "ohjelmistoon" takapään käytön parantamiseksi. Täytyy tutkia asiaa netin ihmeellisestä maailmasta :)

Kyllä se tästä. Vajaan kuukauden päästä soisi kuitenkin em. liikkeiden olevan jotensakin hallussa. Tavoitteena on päästä treenaamaan syksyksi  koirakerhomme isompien pentujen ryhmään ja ryhmään pääsyn edellytyksenä (sen lisäksi tietenkin että mahdumme mukaan) on läpäistä tasokoe. Istuminen, maahanmeno, paikallaolo ja luoksetulo ei tule tuottamaan ongelmia. Mitään huimia suorituksia tuossa tasokokeessa ei tietenkään vaadita, kun pennuista on kyse, mutta jännittäähän se silti - varsinkin kun on sellainen jännittäjä luonteeltaan :)
Kyllä se hyvin menee! Vaikka Gora ei varsinaisesti ole mikään ruudinkeksijä, niin sen ahneen pikkupossun olen saanut siitä kaivettua esiin - ja sillä mennään. Leikin kanssa tehdään edelleen hommia ja sitä en vielä palkkaamisessa käytä.

tiistai 10. kesäkuuta 2014

Uimamaisterit ja saitsuu

Pojat pääsivät heittämään talviturkkinsa maanantaina.
Hemuli oli aivan pähkinöinä ja loikki rannalta jonkkaan rakkaan vesilelunsa perään, niin että siinä kastui kyllä koko perhe. Sai taas herraa toppuutella, ettei vetänyt itseään aivan piippuun näin kauden aluksi. Jos Hempalta olisi kysytty niin sehän olisi lätrännyt lammessa varmasti vaikka koko päivän.
Gora ei vapaaehtoisesti tassujaan kastellut, mutta kun laitoin koiruuden hihnaan ja kävelytin uimasyvyyteen niin sinne se vaan perässä kiltisti kulki ilman mitään vastaan vänkäämistä. Uima-asento näyttäisi olevan näin heti alkuunsa oikea, joten ainakaan vielä ei uimakoulua tarvita.





Hilda joutui jäämään kotiin, koska neito on sairauslomalla. Likalla on jotain häikkää oikeassa etujalassa, tai siihen se ainakin oirehtii. Mitään kohtaa ei neito tunnu jalassaan aristavan ja koipea saa väännellä ja käännellä mielensä mukaan, ei ole kuuma eikä turvonnut. Ensin ajattelin, että kyse on hots potista anturoiden välissä kun iho näytti sieltä vähän punoittavan (ja hots pottia oli keväällä leuassa), mutta tassut näyttävät olevan siltäosin kunnossa. Kaksi päivää tuo on nyt ollut eristyksissä ja levossa muista,  ja nyt näyttää jo paremmalta eikä käynnissä tai ravissa jalan kevennystä enää juurikaan huomaa. Hiukan haastavaa on kyllä ollut (yrittää) pitää tuo vieterijänis levossa. Meidän rauhalliset hihnalenkit tarkoittavat sitä, että kun kaivan hihnan esiin ottaa tyttö hillittömät hepulit loikkien tasajalkaa ilmaan.
Nyt näyttää siis siltä, että ollaan selvitty säikähdyksellä, kun ainahan sitä (ainakin minä, enkä syyttä) ensimmäisenä pelkää nivelrikkoa kun koiruus alkaa jalkaansa varomaan.

Sunnuntaina oli mustisten erkkari ja minäkin siellä piipahdin siskoni ja Musjan kanssa turisteina, loppuun saakka ei kuitenkaan ehditty valitettavasti ollemaan.
Nyt ei voi kyllä sanoa muuta kuin OMG minkä teitte! Team Druzkaya korjasi potin kotiin, aivan mahtavaa! Onnea!
Marittan blogissa erkkarista enemmän.

Eelis (Druzkaya Grats)

perjantai 30. toukokuuta 2014

Kootut kuulumiset

Hyi kun hävettää! Kuulumisia en ole päivitellyt miesmuistiin.

Goran olen ilmoittanut Tervakosken näyttelyyn. Toivottavasti tuo toinen palli nyt ihan aikuisten oikeasti on jo päättänyt pysyä paikallaan, ainakin siihen mennessä. Trimmiviikonloppuna molemmat olivat komeasti pusseissaan, mutta eilen en taas tuntenut kunnolla kuin toisen, mutta tänään paikallaan on taas molemmat. Ihmeellinen vemppaaja tuo toinen ;)
Mihinkään mätsäreihin ei olla vieläkään päästy, kun aina tulee jotakin muuta. Tarkoitus olisi kuitenkin mennä sellaisiin treenailemaan ennen oikeaa koitosta. Tammelassa olisi ensi viikon keskiviikkona mätsäri. Täytyy pistää tuolle pienelle ukkelille kirjallinen hakemus, josko herra mitenkään voisi tuolloin nautiskella illallistaan tuttipullosta, niin me päästäisiin pikkupörrön kanssa vähän tuulettumaan. 
Näyttelytreeniäkin olisi tarjolla ja sinnekin on tarkoitus osallistua.

Pentukoulu on nyt ohi ja ennen seuraavia ohjattuja treenejä saamme vähän kesälomailla.
Tosin itseksemme puuhailemme lähes päivittäin. 
Koin melkoisen herätyksen tuossa taannoin, kun videoin meidän treenit. Hyvin tuli esiin asioita joita tiedostamattaan on itse tehnyt tai koira on tehnyt ja niitä on sitten edelleen tiedostamattaan vahvistanut. Suosittelen kyllä erittäin lämpimästi kaikille jotka syystä tai toisesta joutuvat treenaamaan suurimmaksi osaksi yksinään ja homman on jokseenkin tavoitteellista. Videoinnista tuli meille ihan normaali treenirutiini, kamera käy aina kun sää sen sallii.
Kiitoksia vain sille henkilölle joka tarvitsi apua perusasennon opettamisessa omalle koiralleen, ilman tätä "opetusvideon" kuvaamisen tarvetta ei olisi ikinä varmaan tullut mieleenkään moinen videokameralla pelaaminen koiraa treenatessa. 

Pikkupörrö on salaa opetellut hihnassa kulkemista! En ole jaksanut raahata sitä koko porukan hihnalenkeille mukaan, kun meno on ollut niin holtitonta - ja mulla palaa käpy. Gora on tähän saakka suhannut puolelta toiselle, roikkunut Hildan naamassa/hännässä/hihnassa ja ylipäätään vain sekoittanut järjestystä. Itsekseen ollessa se kyllä kulkee hienosti.  Hemulille hihnassa kulkeminen on tarkkaa puuhaa, se kulkee lähimpänä minua ja jos joku tunkee meidän väliin on herran pasmat aivan sekaisin. Se kompuroi muihin ja sotkeentuu hihnoihin kun se yrittää kurvailla taas omalle paikalleen. 
Alkuviikosta, kun lähdin yölenkille päätin ottaa minimiehenkin mukaan. Mitä kummaa? Sehän kulki niin hienosti, vetämättä ja sähläämättä Hildan vieressä. 
Kyseisestä lenkistä tuli kyllä muiden syiden vuoksi melkoinen tynkä...
Kuljettiin hiekkatietä jossa toisella puolella isot pellot ja toisella puolella metsää ja suota. Isot koirat (pientä en hirveästi ehtinyt huomioida kun se kulki siinä vaiheessa minun perässä) vetivät hirveät slaagit. Hemuli alkoi ryntäilemään hihnassa häntä koipien välissä ja Hilda alkoi vinkumaan ja yritti kiivetä Hempaan reppuselkään tai minun syliin, en ottanut selvää kumpaa ;). Ei siinä auttanut kuin kotiin päin suunnata pellon läpi vievän traktoripolun kautta, kun tyypit vain kiskoivat ja pälyilivät selkämme taakse kaiken aikaa. Mitähän siellä oli? Ilvekseen Hilda ei reagoi mitenkään (ilveshän asuu tässä meidänkin metsässä), joten ilves se ei ollut. Susi? Karhu? Jotain hurrrrjan pelottavaa joka tapuksessa. 

Isojen koirien kohdalla heitin nappularuokinnan roskakoriin jatkuvien ongelmien vuoksi. 
Tällä hetkellä isot tyypit syövät puuroa sekä lihaa/kalaa ja nyt vaikuttaa että oikeaan suuntaan ollaan menossa. P*skan määräkin on vähentynyt ainakin puolella! Hildakaan ei enää ihmettele kupin äärellä, että mitä tälle pöperölle olisi tarkoitus tehdä, neidon kuppi tyhjenee ensimmäisenä ;)

Nyt kun vedet alkavat lämpiämään olisi tarkoitus aloittaa uiminen (niin koirien kuin minunkin) ihan treenimielessä. Näin alkuun käydään kerran viikossa (eli siis minä 3xvko) uiskentelemassa. Gorallahan "uiminen" on lähinnä veteen totuttelua näin aluksi. Viimeksi kun oltiin lammella, niin tyyppi ei halunnut edes varpaitaan kastaa.
Ajattelin myös kaivaa polkupyörän naftaliinista ja alkaa pyöräilemään Hempan ja Hildan kanssa (eri aikaan). Hempan tuntevien korviin homma saattaa kyllä kuulostaa melkoiselta itsemurhayritykseltä :)