Monet pennut tuntuvat voivan autossa pahoin ja/tai pelkäävän matkustusta. Yksi syy tähän on ettei pennun tasapainoelin ole vielä riitävän kehittynyt ja tästä syystä pentu voi huonosti liikkuvassa autossa. Pennun kasvettua vaiva jää itsekseen pois. Toinen syy on ihan rehellinen pelko.
Meillä oli kyse vissiin molemmista, mutta näillä keinoin saatiin matkustuksesta tehtyä kivaa...
Gorahan voi meille tullessaan autossa huonosti ja pelkäsi. Se kuolasi itsensä joka kerta aivan litimäräksi ja ei puhettakaan että olisi itse hypännyt sikaosastolle. Muutaman kerran oksensikin ihan reippaasti. Pelkkä autoa kohti kulkeminen sai pojan iskemään jarrut kiinni. Sinnikkäästi kuljetin herraa autossa monta kertaa viikossa ja aina kivoihin paikkoihin (tosin kaikki paikat on Goran mielestä kivoja). Oli vähän pakkokin kuljettaa, koska treeneihinkin on reilu 30 kilsaa matkaa, eikä sitä ihan viitsi kävellä :)
Pikkuhiljaa huonovointisuus väheni, eikä rinta ollut enää joka kerta kuolasta märkänä. Sitten pystyttiin treenaamaan esim. seuraamista auton vierestä ilman, että pelotti tai että Gora olisi yrittänyt väistää.
Huonovointisuus loppui kokonaan, mutta edelleenkään autoon ei itse suostunut hyppäämään, nostettava oli. Painoa kertyi ja nostaminen alkoi jo käymään vähän rankaksi, koska koira laittoi koko pienen koiran tarmollaan vastaan. Tokihan olisin Goran jaksanut koko sen loppuelämän nostaa autoon, joutuuhan sitä töissäkin nostelemaan pahimmilaan lähes sata kiloisia miehiä eikä siinäkään mitään ongelmaa ole, joten aikuisena n. 50 kiloa painava fifi nyt ei paljoa vaatisi. Suurin ongelma oli varmaan se, että oli helkutin noloa nostella tuon kokoista koiraa autoon :)
Joten seuraava askel oli sitten tehdä autosta superhyper hauska paikka ja mikä voisi ahneelle pikkupossulle olla mahtavampaa kuin ruoka. Takakontti auki, kuppi konttiin ja koiralle lupa syödä ruoka. Melkein puoli tuntia meni ennen kun herra jäärä totesi, että piruvie, ei se anna mulle sitä ruokaa jos en sitä tuonne surmansuuhun mene itse syömään. Ei auta itkut, ei komentelut. Ja sinne se hyppäsi.
Nyt autoon loikitaan "autoon" käskyllä joka kerta ihan itse ja Gora on innoissaan lähdössä mukaan - vaikka mentäisiin autolla ;)
Uiminen oli myöskin suuri nou nou. Edes varpaita ei voinut kastella. Hemulin kanssa opetin Goran sitten kahlailemaan ja uimaan. Hihnan kanssa taluttaen se kyllä tuli veteen eikä hihnasta tarvinnut laisinkaan edes vetää, mutta ei vapaaehtoisesti.
Ollan käyty muutamia kertoja uimassa ja eilen Gora sitten tuli pelkällä kutsulla veteen ja kulki minun perässä niin kauan ettei tassut enää ylettäneet pohjaan ja siitäkin eteenpäin ui perässäni kun kävelin syvemälle.
Pidettiin pikkuruiset tottistreenitkin (luoksetuloa, istumista ja perusasentoa) niin että vettä oli koiruuden rintaan saakka. Ei mitään ongelmia, joten saatiihan tuosta uimamaisteri. Vesi vain vaati vähän totuttelua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti