Pyörähdettiin eilen Goran kanssa Eukanuba International Summer Showssa Helsingissä.
Pitkä oli odotusaika kehään, sillä tuomari oli tooodella hidas.
Tällä kertaa Gora kuitenkin jaksoi päivän reippaana, eikä ollut samanlainen lapanen kun viikko sitten hyvinkäällä. Kyllä sitä sai taas juostessa tsempata, mutta kehässä jopa heilutteli häntäänsä ja oli muutenkin sen oloinen ettei tämä kehätouhu nyt p*skempaa olekaan. Ihan kiva, koska olin jo miettinyt, että onko koko touhussa mitään järkeä kun koiraa ei kiinnosta yhtään.
Kuva kertokoon miten meillä meni :)
Tuloksena siis NUO-ERI, NUK2, SA, PU2, vara-serti, vara-cacib.
Arvostelun voi lukea taas täältä.
sunnuntai 26. heinäkuuta 2015
torstai 23. heinäkuuta 2015
Heinäkuun turinoita
Heinäkuukin on mennyt yhdessä hujauksessa, eikä mitään erikoista kirjoituksen aihetta ole löytynyt.
Treenattu on, uitu on ja kauneutta on hoidettu.
Viime viikonloppuna oli Goran ensimmäinen virallinen näyttely Hyvinkäällä (NUO-EH) Näyttelyarvostelun voi lukea täältä. Näyttelytouhu ei kyllä näytä kiinnostavan herraa _yhtään_ (tämä on tosin jo todettu pentunäyttelyissä) ja melkoisesti sai ukkoa tsempata, että sain sen edes kehässä ravaamaan.
Maritta- kasvattajan luona käytiin taas trimmissä ja trimmin jälkeen seuraamassa vepetreenejä. Gorakin sai kokeilla mm. veneelle uintia ja hienostihan se tuolta uimamaisterilta sujui.
Älkää nyt kertoko kellekään, mutta vähän jäi sitten kuitenkin kipinä palamaan ja kiinnostus lajia kohtaan nousi ihan uusiin sfääreihin. Olen lukenut lukemattomia blogeja ja sivuja vepestä ja homma on jäänyt muhinmaan "mietintämyssyyn" ;)
Sisko ja sen veli riehuleiden jälkeen
maanantai 6. heinäkuuta 2015
D-koirien uimatreffit
Vaikka uimasäät ovat olleet mitä parhaimmat, kävimme silti lauantaina uimalassa polskimassa.
Musja tuli henkilökuntineen meille viikonloppua viettämään ja neiti pääsi samalla testaamaan miltä uiminen uimalassa tuntuu.
Mukana oli myös Marittan ensimmäisestä pentueesta Rudi neito.
Rudi
Musja ja Meri
Musja
Rudi on löytänyt pallon
Goraa ei vastaantulijat haittaa
Rudi
Siskokset uimakoulussa
Hyvin menee vasta-alkajillakin
Iloinen Musja
Gora painaa menemään
Tosimies voi pukeutua pinkkiin, tukkapompulaa myöten ;)
Kaikki kuvat © Joni Mäkinen
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)