Paras pentu vuosimallia 2014

Sain taannoin iloisen sähköpostin; Gora on valittu HSKK:n vuoden 2014 parhaaksi pennuksi. Yllätys oli kyllä melkoinen, sillä en todellakaan uskonut ukkelin sijoittuvan mitenkään. Valitettavasti en vain itse pääse paikalle vastaanottamaan palkintoamme.
Vuoden mustaterrieri 2014 - kilpailussa Gora sijoittui kämäisellä kolmen näyttelyn tuloksellaan uros pentujen toiseksi.

Huomenna suunnataan eläinlääkäriin rokotuksille ja puntariin koko sakki.
Olemme lähdössä toukokuun alussa vaeltamaan ja haluan varsinkin Hempasta tarkan painon, jotta osaan suunnitella sen retkisapuskat jotensakin älykkäästi. Hemppa on tällä hetkellä kohtuu hyvässä lihassa (tosin hiukan saisi olla enemmän lihaa luiden päällä) enkä halua, että reissun vuoksi tuosta ongelma ruokittavasta tippuu kiloakaan. Pelkällä normi sapuskalla se ei tule siellä pärjäämään, eikä toisaalta lihat ja läskit siellä säilyisikään + että painavat tuoreena aivan hillittömästi. Lihaa on siis kuivattava mukaan ja Hempalle hankittava vielä todennäköisesti jotain korkeaenergistä välipalaa aamu- ja iltaruoan lisäksi. Pörröt pärjäävät vähemmälläkin, mutta ei niidenkään ole reissussa tarkoitus nälkää nähdä.
Reissu ei ole pitkä, vain 4 päivää, ja lähdetäänkin nyt näin pienemmällä reissulla katsomaan kuinka homma koko sakin kanssa toimii. Ketään kun en raaski kotiinkaan jättää :D
Teltassa ei ole aikaisemmin nukkunut kuin Hemppa, joten sitäkin ajattelin kokeilla tuossa pihassa ennen lähtöä, vaikkakaan en usko sen tuottavan ongelmia.

Mustaterrieri, ilmestyskirjan peto?

Ollaan päivittäin käyty muksujen ja Goran kanssa uimassa. Hemuli ja Hilda eivät ole päässeet mukaan, koska uimarannalla on monesti muitakin. Hemulin pillitystä aiheesta "miksi en voi vaan uida",  ei kuuntele vanha Erkkikään ja Hilda on taas sen verran suojeluviettinen etten jaksa olla sitä kokoajan kyttäämässä (tai lähinnä kyttäämässä ettei kukaan tunge sen iholle) tai käskyttämässä pitämään suunsa kiinni. Hilda kun ei tunnu sisäistävän sitä ettei muksuja kukaan varasta tai syö vaikka vieraita ihmisiä niiden vieressä pyöriikin.

Gora onkin viikon aikana kerännyt suuren fanijoukon itselleen. Ihan jokainen joka rannalle on kanssamme samaan aikaan sattunut (noin parikymmentä aikuista + lapset) on ollut täysin koiruuden lumoissa. "Onko se suursnautseri", "Ai se on vielä pentu????", "Onpas kaunis", "Onpas rauhallinen", "Onpas kiltti", "Onpas hyvin käyttäytyvä ikäisekseen" jne jne jne.
Ne jotka tiesivät rodusta mustaterrieri (venäjänmustaterrieri oli kaikille aivan uusi juttu), olivat kovin yllättyneitä siitä kuinka kiltti ja rauhallinen tuo on. Ja oikein lapsiperheeseen uskallettu ottaa tuollainen koira... Mielikuva oli jostain ilmestyskirjan pedosta. Arvaamattomasta ja vihaisesta koirasta, niin kuin kuulin. Surullista, jos kyseinen kuvitelma on vielä yleisestikin vallalla... :(
Yksi perhe laittoi rodun oikein "korvan taakse".

Gora on nauttinut huomiostaan täysin siemauksin. Istahtanut tyytyväisenä kehujan jalan juureen ottamaan vastaan kaikki ansaitsemansa rapsutukset. Siitä olen iloinen, ettei Gora ole vieraiden luokse ryysinyt ominpäin, vaan vasta jos olen antanut luvan niin se on rauhallisesti kälppinyt rapsutuksia hakemaan. Tämä on mahtava ero siihen Pikku-Goraan joka silloin ensimmäisillä hihnalenkeillä yritti pää kolmantena jalkana ryysiä ihan jokaisen tykö. Ja itkuhan siitä tuli jos ei päässyt.

*Lisättäköön tähän nyt vielä, että kyse on yksityisen ihmisen omistamasta rannasta johon koirat ovat tervetulleita. Eli missään yleisellä uimarannalla ei käydä pahennusta herättämässä*

Hellettä on pukannut kyllä aivan liikaa meidän makuun. Nyt katselenkin onnellisena, kun taivaalle näyttää kerääntyvän pilviä. Toivottavasti Tikkatieteenlaitoksen ennustukset pitäisivät kerrankin paikkansa ja saataisiin sadetta niskaan.
Onneksi meiltä pääsee makkarista suoraan ulos, olenkin nukkunut ulko-ovi levällään. Mikäli joku haluaa tulla yöllä vieraisille, niin tervetuloa vaan. Kannattanee tilata ambulanssi pihalle valmiiksi. Todennäköisesti meinaat tukehtua limaan kun Hemuli on vuodattanut kuolansa naamallesi jakaessaan miljoonia pusuja ja kädessäsi/jalassasi/persuuksissasi tmv. roikkuu yksi buvve. Ja jos näiden kahden ohi pääset huomaamatta niin vastassa on yksi pirun kiukkuinen eukko joka joutui heräämään kesken uniensa ;)

Pienin askelin helpompaan elämään, autopelkoisesta pennusta teiden ritariksi

Monet pennut tuntuvat voivan autossa pahoin ja/tai pelkäävän matkustusta. Yksi syy tähän on ettei pennun tasapainoelin ole vielä riitävän kehittynyt ja tästä syystä pentu voi huonosti liikkuvassa autossa. Pennun kasvettua vaiva jää itsekseen pois. Toinen syy on ihan rehellinen pelko.
Meillä oli kyse vissiin molemmista, mutta näillä keinoin saatiin matkustuksesta tehtyä kivaa...

Gorahan voi meille tullessaan autossa huonosti ja pelkäsi. Se kuolasi itsensä joka kerta aivan litimäräksi ja ei puhettakaan että olisi itse hypännyt sikaosastolle. Muutaman kerran oksensikin ihan reippaasti. Pelkkä autoa kohti kulkeminen sai pojan iskemään jarrut kiinni. Sinnikkäästi kuljetin herraa autossa monta kertaa viikossa ja aina kivoihin paikkoihin (tosin kaikki paikat on Goran mielestä kivoja). Oli vähän pakkokin kuljettaa, koska treeneihinkin on reilu 30 kilsaa matkaa, eikä sitä ihan viitsi kävellä :)
Pikkuhiljaa huonovointisuus väheni, eikä rinta ollut enää joka kerta kuolasta märkänä. Sitten pystyttiin treenaamaan esim. seuraamista auton vierestä ilman, että pelotti tai että Gora olisi yrittänyt väistää.
Huonovointisuus loppui kokonaan, mutta edelleenkään autoon ei itse suostunut hyppäämään, nostettava oli. Painoa kertyi ja nostaminen alkoi jo käymään vähän rankaksi, koska koira laittoi koko pienen koiran tarmollaan vastaan. Tokihan olisin Goran jaksanut koko sen loppuelämän nostaa autoon, joutuuhan sitä töissäkin nostelemaan pahimmilaan lähes sata kiloisia miehiä eikä siinäkään mitään ongelmaa ole, joten aikuisena n. 50 kiloa painava fifi nyt ei paljoa vaatisi. Suurin ongelma oli varmaan se, että oli helkutin noloa nostella tuon kokoista koiraa autoon :)
Joten seuraava askel oli sitten tehdä autosta superhyper hauska paikka ja mikä voisi ahneelle pikkupossulle olla mahtavampaa kuin ruoka. Takakontti auki, kuppi konttiin ja koiralle lupa syödä ruoka. Melkein puoli tuntia meni ennen kun herra jäärä totesi, että piruvie, ei se anna mulle sitä ruokaa jos en sitä tuonne surmansuuhun mene itse syömään. Ei auta itkut, ei komentelut. Ja sinne se hyppäsi.
Nyt autoon loikitaan "autoon" käskyllä joka kerta ihan itse ja Gora on innoissaan lähdössä mukaan - vaikka mentäisiin autolla ;)

Uiminen oli myöskin suuri nou nou. Edes varpaita ei voinut kastella. Hemulin kanssa opetin Goran sitten kahlailemaan ja uimaan. Hihnan kanssa taluttaen se kyllä tuli veteen eikä hihnasta tarvinnut laisinkaan edes vetää, mutta ei vapaaehtoisesti.
Ollan käyty muutamia kertoja uimassa ja eilen Gora sitten tuli pelkällä kutsulla veteen ja kulki minun perässä niin kauan ettei tassut enää ylettäneet pohjaan ja siitäkin eteenpäin ui perässäni kun kävelin syvemälle.
Pidettiin pikkuruiset tottistreenitkin (luoksetuloa, istumista ja perusasentoa) niin että vettä oli koiruuden rintaan saakka. Ei mitään ongelmia, joten saatiihan tuosta uimamaisteri. Vesi vain vaati vähän totuttelua.

Arjen aherrusta - pikaisesti

Neiti Hiltusen koiven parannuttua päästiin vihdoinkin jälkipuuhasteluihin käsiksi. Meinasinkin jo, että koko kesä menee aivan harakoille. Onneksi kyse oli revähdyksestä eikä mistään luustoperäisestä!!

Yleensä jäljen jälkeen painellaan metsälenkille joten Gorakin on autossa mukana.
Mitäpä se maksaisi tehdä sillekin jälki tai pari... Tarkoitus on (oli)  pysytellä toko:n parissa.
Pentunen kuitenkin syttyi koko jälkitouhuun niin, että niinpä sitä tulee rämmittyä tuolla metsässä useampana iltana viikosta. Ja kivaa on! Oikein harmittaa, että meillä on sunnuntaina se pentunäyttely eikä päästä lauantai iltana metsää rymyämään, eikä tänäänkään kerkeä ja ensi viikolla, Tuomon työviikolla, ei päästä iltaisin mihinkään. Tosin tuo viikon mietiskelytauko treenien välissä tekee vain hyvää. Eipä sitä kehtaa sieltä näyttelystä kuitenkaan poiskaan jäädä, vaikka tällä hetkellä ei kyllä kiinnostaisi lainkaan lähteä seisomaan helteessä tunneiksi jonnekin raviradalle vinttikoiraradalle tekemään -ei yhtään mitään  :/

Toko:ssa ollaan noiden perusliikkeiden oheen, vähän vaihteluksi, otettu haastavampia liikkeitä kuten nouto ja ruutu. Ihan pientä makustelua vain ja sheippaamalla edetään, ruudun kanssa targetilla. Eipähän ala tokotouhut maistumaan puulta kummankaan mielestä, kun saadaan vähän uusia tuulia eikä jumiuduta hinkaamaan vain niitä alo:n perusjuttuja.
Takapään käyttöä treenataan edelleen ja tulevia esineeruutu treenauksia varten täytyisi herätellä esinemotivaatiota. Jälkimmäisessä onkin luultavasti vähän haastetta...

Uskin antibioottikuuri muuten loppui aikapäiviä sitten ja yllätyksekseni pupunen on kunnossa! En oikein kuurin alkaessa jaksanut uskoa, että antibiootit pupua parantaisivat, mutta onnekseni oli täysin väärässä. Ihan loistojuttu!

Lentäjän poika

EVVK teidän hömpötyksillenne, sanoo Gora.

Eväsretki Melkuttimilla

Päivällä lähdettiin retkelle ja pikkumusta valikoitui mukaan.
Vaunut oli mukana tuon pikkuveikan vuoksi joten sikaosastolle ei mahtunut kuin yksi koira.

Ensin pysähdyttiin Räyskälään katsastamaan lentsikoita. Räyskälässä on tällä hetkellä purjelennon MM-kisat joten siellä riitti ihmeteltävää niin karvaiselle kuin vähemmän karvaisellekin lapselle.
Gora otti jälleen kaiken kovin lungisti. Huomenna mennään vielä uudelleen lentsikoita ihmettelemään.

Lentsikoitten jälkeen hurautettiin Melkuttimille pienelle kävelylle ja eväsretkelle.

Goralla on tällä hetkellä hihnassa kulkeminen siinä kuosissa, että tuo vähän vajaa 2,5 vuotias tytöntyllerö pystyy sitä taluttamaan. Pariskunta kulkikin etunenässä. Yht`äkkiä puskat alkoivat rytistä ja heilua ja puskosta rymysi reissussa rähjääntynyt nuorimies läheiselle leiripaikalle. Pikkumusta joka yleensä jakaa rakkauttaan kaikille ryysäsi tytön ja tulijan väliin ja seisoi siinä jäykkänä ja koko kehonkieli huusi tulijalle että herra on hyvä eikä tule yhtään lähemmäs tyttöä. Vasta kun kerkesin paikalle ja sanoin Goralle, että tules nyt niin se "heräsi koomastaan" ja laiskasti häntää heilauttaen ilmoitti, että OK mennään vaan.
Erittäin yllättävä reaktio tuolta pörröltä joka tähän saakka on heiluttanut häntäänsä ihan jokaiselle vastaantulijalle ja ottanut kaikki avosylin vastaa. Aikuistumista ilmassa. En ala moista toimintaa vahvistamaan kehumalla, mutta en myöskään kiellä. Niin kauan kun homma pysyy tuossa mittakaavassa, että estää vieraiden lähestymisen lasten luokse silloin kun me aikuiset emme ole aivan metrin päässä niin sopii minulle hyvin. Jos alkaa suuremmassa mittakaavassa esittämään jotain Lopen kingiä tai ei rentoudu kun käsken niin sitten voidaan miettiä asiaa uudelleen ja palauttaa pörrö maanpinalle ja omalle paikalleen.

 Gora osaa rentoutumisen jalon taidon

Puudeli mätsärissä

Eilen ajaessani Goran kanssa mätsäriin näin silmissäni kuinka se on aivan kierroksissa väenpaljoudesta ja sellaisista koiramääristä enkä saisi siihen mitään kontaktia,  kompuroin kehässä koiraan, en saa Goraa seisomaan, se ei näytä hampaitaan jne. Vähän jänskätti, kun tilanne oli meille molemmille ihan uusi. Itse olen joskus vuonna kivi ja keppi ollut mätsärissä katsomassa, mutta siinä onkin sitten kaikki mitä minä niistä tiedän.

Koiria oli paljon, pelkkiä pentuja 50kpl. Gora oli kuin kotonaan siellä vilinän keskellä, eikä korvaansa lotkauttanut muille koirille, ei edes niille räksyttäville.
Kehässä tuo yllätti aivan täysin! Seisoi upeasti, otti tuomarin vastaan ystävällisen asiallisesti, näytti hampaansa ilman mitään venkoiluja (miksi se venkoilee minulle täällä kotona??), antoi muutenkin kopeloida ja pysyi jopa kopeloinnin aikana seisomassa. Ravasi, eikä suinkaan laukannut/loikkinut/repinyt hihnaa. Mahtavaa!! Mikään näistä ei ollut itsestään selvyys tuonne mennessä, koska ollaan niin vähän harjoiteltu yhtään mitään näyttelyn kevätjuhlaliikkeitä. Näyttelypaikallakin käytin häiriön hyödyksi ja treenattiin perusasentoa :)

Parina meillä oli ihana pikkuruinen bichon frice, jonka kanssa seurusteltiin kehää odotellessa. Me napattiin sininen nauha ja minä olin jo lähdössä kotiin, kun bichonin omistaja opasti ettei vielä sovi lähteä :)
Sinisten kehässä päästiin vielä jatkoon, mutta ei kuitenkaan neljän parhaan joukkoon.
Mitäpä muuta olisi voinut odottaa rumalta villakoiralta, niin kuin jotkut noin 3. luokkalaiset tytöt totesi tiistaina Hämeenlinnassa :)
"Katso villakoira" Sanoi toinen tytöistä
Johon toinen totesi "Ruma villakoira!"

Olkoon vaikka villakoira, mutta ei se ruma ole ;)

Suohirwiö

Aamupäivällä tehtiin pikkumustan kanssa parin tunnin metsä-/suoretki. Vettä satoi kaatamalla ja tuuli tuiversi, mutta ei haitannut pätkääkään. Päinvastoin :)

Ihanan rentouttavaa oli kuljeskella ihan kahden. Gora kun on niin kiltti ja tottelevainen, eikä lainkaan kiinnostunut minkään sortin luonnonelukoista (niin kuin nämä kaksi muuta), sitä siis uskaltaa pitää irti kaikkialla eikä tarvitse pelätä että se singahtaisi jonkun elukan perään (Hemppa) tai että itse täytyisi olla kokoajan varuillaan jotta ehtii käskyttää koiraa ennen kun perävalot vilahtaa (Hilda). Tänään tuolla lammenrannalla tämä nähtiin oikein käytännössä, kun Rantasipin  poikanen singahti polun yli Goran nenän edestä kanervikkoon. Gora otti yhden askeleen linnun perään, mutta "Gora, tännepäin" pyynnöllä unohti koko tirpan ja tuli luokse. Kauniisti poika kulki muutenkin kokoajan minun lähettyvilläni. Tykkäänkin että koirat "luuhaa nilkoissa" kun ulkoilevat vapaana ja tiedän tasan tarkkaan missä menevät. Mikäli irtoavat liian kauksi, saati että poistuvat näköpiiristä niin joutuvat hihnaan alta aikayksikön. 

Alkumatkasta jaksoi Gora vetää suonlaidalla hirveää ravia, mutta yhden kerran kun molskahti vähän vetisempään kohtaan niin, että upposi sinne kylkiään myöden, niin alkoi ottaa hiukan rauhallisemmin. Taisi vähän väsähtääkin, kun sai tehdä kunnolla töitä, että sai itsensä sieltä ylös. 

Hiukkasen meinattiin eksyäkin, kun yhden pienen lammen, jonka meidän oli tarkoitus kiertää, olivat kaakkuri pariskunta vallannut. En uskaltanut mennä lähellekään lampea kun kauempaa näin toisen linnuista vedessä, etteivät vain meistä häiriintyisi. Olen antanut jostakin itseni ymmärtää, että pesälle palaaminen saattaa kestää hyvinkin kauan ja näillä ilmoilla se olisi kohtalokasta mahdollisille munille/poikasille. Niinpä jouduimme kiertämään lammen kunnolla suon kautta ja siellä silmäkkeitä väistellessämmä jouduimme hiukka harhaan. Pienestä päiväkävelystämme kehkeytyi, jälkeenpäin kartasta laskettuani, 7,5 km hikilenkki. No, hyvää liikuntaa meille molemmille. Ja löydettiinpä uusia lenkkireittejä.

Huomenna on edessä koiran pesu ja voisi vähän saksiakin taas heilutella. Ensimmäinen näyttelyhän meillä jo kolkuttelee nurkan takana, 20.7 Tampereen pentunäyttely. Mikäli tiistaina keskiviikkona ei taivaalta sada mummoja niin mennään hyvinkäälle mätsäriyleisöä naurattamaan :)

Antibiootti ja kuinka se kanille annetaan?

Kertokaapa se!

Muutama ilta takaperin huomasin pupulaan mennessäni, että Unski rohisee.
Eläinlääkäriin vei tie ja tuliaisena 10 päivän antibioottikuuri. Keuhkoputkentulehdus.
Herra on onneksi todella virkeä ja juoksentelee pitkin poikin, ruoka maistuu eikä minkään sortin eritteitä valu nenästä eikä silmistä.
Toivottavasti herra nyt toipuu antibiooteilla eikä tilanne nyt ainakaan pahene.
Hetihän mieleen hiipii epäilys pasteurellasta, mutta toivottavasti nyt kuitenkaan ei ole siitä kysymys.
Edellinen ranskishan siihen menetettiin.
Antibiootin antaminen on kyllä yhtä h*lvettiä. Uski ei nimittäin ole mikään sylipupu ja se on vakaasti sitä mieltä ettei hänen vapauttaan sovi tulla rajoittamaan. Voimaa tuollaisessa päälle 6 kiloisessa kanissa on kyllä ihan mukavasti.
Kovin eläinystävälliseltä tuo meidän lääkitsemistouhumme ei näytä kun tungen kanin polvieni väliin ja nappaan sitä kaksin käsin päästä kiinni ja Tuomo tunkee ruiskulla lääkettä kitusiin, mutta pääasia että lääke menee sinne minne kuuluukin. Ensimmäisillä kerroilla lääkettä oli enemmän minun päällä kuin Unskin suussa :)

Lääkitsemistouhujen välissä on sitten ehditty treenaamaankin hiukan. Tuomo heilui tänään kameran kanssa, joten luvassa kuvapläjäys.

Reipas poika

Eilen loppui meidän kesäloma ja ohjatut treenit käynnistyivät.
Nythän sitä ollaan jo niin isoa poikaa, että eskari on menneen talven lumia ja ollaan siirrytty ekaluokalle.
Tokoa siis treenataan, uudessa ryhmässä, uuden (aivana huipun) ohjaajan ohjaamana.

Iltapäivällä ennen treenejä päätin käyttää taas tilaisuuden hyväkseni, kun kerran sivistyksen parissa oltiin, ja käytiin Hämeenlinnan linnanpuistossa kävelyllä.
Aluksi tuo I Love Kaikkia Ihmisiä- koiruus yritti ryysiä jokaisen vastaantulijan tai edessä kulkijan luokse, koirat eivät kiinnostaneet. Loppulenkistä kuitenkin ÄP "käskyllä" luopui ajatuksesta ja jatkoi matkaa niin kuin ihmisiä ei olisi ollutkaan.
Autoista tuo ei välitä ja matkustaa jo itsekin ilman huonovointisuutta. Hihnassa kulkee kauniisti vetämättä, mikä on pienoinen ihme kun mietii kuinka vähän tuo on pienen elämänsä aikana ehtinyt olla hihnaan kytkettynä.

Vaikka treenit pidettiin keskellä jos jonkin näköistä häiriötä ja oli uudet hajut, ihmiset ja koirat niin silti tuo jaksoi keskittyä tosi hienosti.
Keskitytään tällä hetkellä seuraamiseen ja perusasentoon. Perusasennossa ollaan vähän jumissa, tai oltiin. Takapään käyttö oli/on Goralla melko kankeaan ja se teki aika suuren kiepin kiepsahtaessaan etukautta sivulle. Saatiin ohjeet takapään käytön parantamiseen ja niillä mennään. Nopsasti tuo näyttää tuon uudenkin tyylin sisäistävän, varsinkin kun siellä takaraivossa on jo se ajatus perusasennosta, nyt sinne siirrytään vain hiukan toisella tavalla.  Tänään aamusella kun treenattiin niin yhden nakin verran täytyi "tahkota" ennen kuin herra käsitti mitä haluan sen tekevän.
Muitakin harjoitteita voitasiin varmaan ottaa mukaan "ohjelmistoon" takapään käytön parantamiseksi. Täytyy tutkia asiaa netin ihmeellisestä maailmasta :)

Kyllä se tästä. Vajaan kuukauden päästä soisi kuitenkin em. liikkeiden olevan jotensakin hallussa. Tavoitteena on päästä treenaamaan syksyksi  koirakerhomme isompien pentujen ryhmään ja ryhmään pääsyn edellytyksenä (sen lisäksi tietenkin että mahdumme mukaan) on läpäistä tasokoe. Istuminen, maahanmeno, paikallaolo ja luoksetulo ei tule tuottamaan ongelmia. Mitään huimia suorituksia tuossa tasokokeessa ei tietenkään vaadita, kun pennuista on kyse, mutta jännittäähän se silti - varsinkin kun on sellainen jännittäjä luonteeltaan :)
Kyllä se hyvin menee! Vaikka Gora ei varsinaisesti ole mikään ruudinkeksijä, niin sen ahneen pikkupossun olen saanut siitä kaivettua esiin - ja sillä mennään. Leikin kanssa tehdään edelleen hommia ja sitä en vielä palkkaamisessa käytä.

Uimamaisterit ja saitsuu

Pojat pääsivät heittämään talviturkkinsa maanantaina.
Hemuli oli aivan pähkinöinä ja loikki rannalta jonkkaan rakkaan vesilelunsa perään, niin että siinä kastui kyllä koko perhe. Sai taas herraa toppuutella, ettei vetänyt itseään aivan piippuun näin kauden aluksi. Jos Hempalta olisi kysytty niin sehän olisi lätrännyt lammessa varmasti vaikka koko päivän.
Gora ei vapaaehtoisesti tassujaan kastellut, mutta kun laitoin koiruuden hihnaan ja kävelytin uimasyvyyteen niin sinne se vaan perässä kiltisti kulki ilman mitään vastaan vänkäämistä. Uima-asento näyttäisi olevan näin heti alkuunsa oikea, joten ainakaan vielä ei uimakoulua tarvita.

Hilda joutui jäämään kotiin, koska neito on sairauslomalla. Likalla on jotain häikkää oikeassa etujalassa, tai siihen se ainakin oirehtii. Mitään kohtaa ei neito tunnu jalassaan aristavan ja koipea saa väännellä ja käännellä mielensä mukaan, ei ole kuuma eikä turvonnut. Ensin ajattelin, että kyse on hots potista anturoiden välissä kun iho näytti sieltä vähän punoittavan (ja hots pottia oli keväällä leuassa), mutta tassut näyttävät olevan siltäosin kunnossa. Kaksi päivää tuo on nyt ollut eristyksissä ja levossa muista,  ja nyt näyttää jo paremmalta eikä käynnissä tai ravissa jalan kevennystä enää juurikaan huomaa. Hiukan haastavaa on kyllä ollut (yrittää) pitää tuo vieterijänis levossa. Meidän rauhalliset hihnalenkit tarkoittavat sitä, että kun kaivan hihnan esiin ottaa tyttö hillittömät hepulit loikkien tasajalkaa ilmaan.
Nyt näyttää siis siltä, että ollaan selvitty säikähdyksellä, kun ainahan sitä (ainakin minä, enkä syyttä) ensimmäisenä pelkää nivelrikkoa kun koiruus alkaa jalkaansa varomaan.

Sunnuntaina oli mustisten erkkari ja minäkin siellä piipahdin siskoni ja Musjan kanssa turisteina, loppuun saakka ei kuitenkaan ehditty valitettavasti ollemaan.
Nyt ei voi kyllä sanoa muuta kuin OMG minkä teitte! Team Druzkaya korjasi potin kotiin, aivan mahtavaa! Onnea!
Marittan blogissa erkkarista enemmän.

Eelis (Druzkaya Grats)

Pikainen kuvapläjäys

 Iloinen mieli korvaa puuttuvan älyn :)

Palloilua

Mitä loistavin palloilusää!

 Päätön mies ;)

 Hemuli metsästää pikkuitikoita... tai sitten se näkee pieniä sinisiä miehiä :)

  Törkyturpa :)