Kaikkien kaveri Gora

Viime viikonloppuna oli vihdoin koulutus ja testi, jota olen lähes vuosi sitten ensimmäisen kerran kysellyt. No onpahan ainakin ollut aikaa miettiä, että halutaanko tähän veneeseen ihan oikeasti lähteä. Ja vastahan toki Gorakin on ylittänyt vaadittavan kahden vuoden iän.

Eli kaverikoiratestissä käytiin sekä minä kk-koulutuksessa. Porukka oli hauskaa ja vaikka päivä oli pitkä, niin se kyllä meni yhdessä hujauksessa. 

Testissä ei Goran osalta ollut mitään ihmeellistä, se ei välittänyt mistään muusta kuin, että rapsutuksia ja silityksiä varmasti tuli. Aivan sama vaikka rollalla olisi päältä ajettu. 

Joten pikkumusta on nyt toivotettu tervetulleeksi Riihimäen seudun kaverikoiriin ja lähiaikoina aloitetaan keikkailu :) 

Klik* Kaverikoirat tuovat iloa ja elämyksiä Klik* 

Gora 2vuotta 4kk

Elossa ollaan

Hui miten pitkä postaustauko, taas!
Selvästi vaivumme aina talven tullen koomaan eikä mitään kirjoitettavaa löydy, koska joka ikinen vuosi sama homma. Pahoittelut! Ulkoasullekin  pitäisi tehdä jotakin, kun oikein silmiin sattuu.
Hiljaisuudesta huolimatta on rutosti kuitenkin tullut uusia lukijoita, Tervetuloa!

Treenaaminen ei  Goran kanssa ole ollut missään vaiheessa tauolla. Viisaampien opissa ollaan oltu syksystä lähtien ja niiden neuvojen mukaan yritetty tarpoa eteenpäin.
AVO:n liikkeitä on hinkattu eniten, kun sinne kokeeseen pitäisi suunnata. Nyt vihdoin katsoin kalenterista realistiset päivät kun voitaisiin kokeisiin suunnata. Varmasti onnistuisi ennen kesäkuutakin, mutta en jaksa stressata ja pieni treenitaukokin olisi varmaan hyvä pitää. Tosin intoa ei ole pojalta puuttunut, vaan päinvastoin saan monesti tehdä kunnolla hommia, että saan pidettyä pikku-ukon hanskassa kun se on niiiiin pähkinöinä. Tavoite nyt kuitenkin on saada tämän vuoden aikana AVO:sta vaaditut ykköset.
Eniten työtä teettää tällä hetkellä perusasento ja seuraaminen, jotka ovat _todella_ rumia. En tiedä missä vaiheessa olen päästänyt ne levähtämään tuohon kuosiin, mutta töitä saadaan tehdä ennen kun tuota "osaamista" kehtaa kokeisiin lähteä näyttämään. PA on vino ja seuraamisessa edistää. Ja perusasennon vinoushan luonnollisesti sitten vaikuttaa lähes kaikkiin liikkeisiin....
Merkin kierto toimii, mutta se perusasento liikkeen lopuksi...
Nouto OK, mutta luovutusasento.
Ruutua ollaan tahkottu. Kirjaimellisesti tahkottu koko syksy ja talvi. Seisomaan pysähtyminen oli tuolle koiruudelle aivan järkyttävän hankala sisäistettävä, mutta nyt on palikat vihdoin napsahtaneet päässä ja ruutu on nyt sitten siinä. Tai se on tällä hetkellä "siinä", kun treenaamme tutuissa ympyröissä joten seuraavaksi täytyy lähteä vieraampiin maisemiin ruuduttelemaan.
Jäävät on hienoja ja napakoita, mutta siinä mättää taas sitten seuruu.
Hyppy. Tällä hetkellä herra hyppää ja se hyppää aina ja joka kerta. Mutta niinhän se teki ennen meidän sitä toista alo-koettammekin jossa se sitten päättikin, että piruako hyppäämään, kun kiertääkin voi, joten luulen että tämän kanssa tullaan olemaan vielä jännän äärellä.
Kaukoja ollaan viimepäivät väännetty urakalla mm. aina ennen ruokaa, koska pikkuherra on päättänyt alkaa liikkumaan eteenpäin liikkeitä tehdessään (kiitos minun palkkausmokani!!). Nyt näyttää hyvältä ja takapalkka toimii.

Näyttelyitä ei ole näköpiirissä. Tuskin menemme tänä vuonna ollenkaan. Herrankin olen vetänyt nakupelleksi, kun kyllästyin niin totaalisesti siihen kuivausrumbaan aina uinnin jälkeen. Ollaan siis hyvin säännöllisesti, lähes viikottain käyty uimassa ja siihen kuivaamiseen saa kyllä ihan mukavasti uppoamaan aikaa jopa uimalan hyvillä kuivaajilla.  Ja auta armias, jos johonkin jäi vähän kosteutta, niin sehän on tuo meidän pohjavillapainajainen samantien umpitakussa.

Neiti Hiltunen ja Hemuli viettävät kotikoiran elämää pientä tottistelua lukuunottamatta. Tai Hemuli ei kyllä edes tottistele. Kunhan lumet häipyvät metsästä niin molempien kanssa olisi taas tarkoitus jälkimetsään lähteä.


Toukokuussa suuntaan vajaan viikon minivaellukselle. Vielä on suunnitteluvaiheessa otanko mukaan Hildan vai Goran, vaiko ehkä molemmat. Hemuli ei mukaan pääse, koska sille tulee kylmä. Hyvinhän se viime vuonna samaan aikaan tehdyllä vaelluksella päivisin pärjäsi, mutta yöt oli palttoosta huolimatta yhtä tutinaa. Luulen kylläkin, että Hemppa on varsin tyytyväinen saadessaan jäädä ainokaiseksi tänne kotio.

Sitten surullisia uutisia : (
Kamera on rikki joten kuvia ei ole ja tuskin hetkeen tuleekaan. Täytyisi ottaa oikein asiakseen tutkia, mikä siinä on ongelmana, mutta aina se unohtuu kun olen sen tuonne kaapin perukoille tunkenut. Josko vaikka tällä viikolla. Viimeistään ensi  ; )

Hiljaiseloa

Olen suunnitellut tämän postauksen kirjoittamista jo hyvän tovin. Jotain olisi kirjoitettava, mutta kun ei ole mitään kirjoitettavaa :)

Hemuli on Hemuli on Hemuli. Sama meno jatkuu kun on aina jatkunut. Joka paikkaan juostaan ja hömpsötellään kuin pikkupentu :) Vatsaongelmien kanssa ollaan taas painittu oikeastaan koko kesä, mutta eipä sekään mikään uusi uutinen ole.

Hiltunen täyttää tammikuussa jo 3 vuotta. Minusta Hilda on pikkuriikkisen rauhoittunut. Ihmiset jotka käyvät meillä usein ovat Hildan mielestä nykyään kiva juttu, kun aikaisemmin se oli niistäkin sitä mieltä, että "Prkl, tänne ette tule ja kaikki kilon pailoiksi vain". Vieraiden kanssa saa edelleen olla todella varuillaan missä tahansa ollaankin.
Kotona tuo on edelleen (kovapäinen) mussukka.

Goran kanssa käytiin Kennel Druzkayan leirillä lokakuussa. Muuten onkin ollut melkoista hiljaiseloa. Treeneissä käydään ja ollaankin saatu aivan huippu kouluttaja, jonka opeilla ollaan päästy aikamoisia harppauksia eteenpäin.
AVO-koe koittaisi keväällä (maalis-huhtikuussa) ja se on ruutua vaille valmis. Toki muissakin liikkeissä tarvitaan vielä treeniä ja varmuutta, mutta pohjat on kunnossa.
VOI ja EVL liikkeitä on otettu tietenkin mukaan. Ryhmässämme on 4 muuta koirakkoa ja kaikki ollaan hyvin eri tasoisia. Siellä se meidän pikkumusta kuitenkin rivin jatkona suorittaa EVL:n paikallaolot (vielä en tosin uskalla piilossa kun käväistä) ja hienosti suorittaakin.

Näyttelyitä en ole katsellut yhtään, olen minä tuonne tulevien näyttelyiden listan kerännyt mutta siinä se. Jotenkaan ne hommat ei nyt kiinnosta tippaakaan. Täytyy katsoa kevään myöten jos innostus nousisi. Nyt meinaan kuitenkin vetäistä herran konella nakupelleksi ( EN jalkoja, sen opin viime talvesta, kun ei ne koipikarvat kasva kirveelläkään :D  )

Kuvia tulee nyt harvakseltaa, koska kamerassa on ilm. putkiongelmia enkä ole sen asian eteen ehtinyt pistämään tikkua ristiin.

TK1

Kolmas - ja viimeinen alokasluokan koe oli tänään. Ykkönen nasahti.
Itse en ole lainkaan tyytyväinen siihen miten koe meni, mutta ykkönen mikä ykkönen.

Tuomarina Ilkka Stén

Paikkamakuusta 10, jouduin antamaan maahan käskyn kahdesti, kun Gora unohtui rakastuneena tuijottamaan liikkuria, eikä ollut kuulolla, no tuomari ei tätä kuullut joten täydet.

Kapulanpito 9. En tiedä mistä lähti piste.

Seuraaminen 8,5 Aivan järkyttävän näköistä touhua!! Alkoi oikein sylettämään koko "seuraaminen", enkä voi käsittää että miten tuomari sai raavittua meille 8,5 pistettä.. Toisaalta pidän kyllä riman meille ehkä vähän liiankin korkeana, joten kenties ulkopuolisten silmiin se ei sitten ollut niin kamalan näköistä...??

Liikkeestä maahan 9 . En tiedä mistä rokotti pisteen. Seuraaminen oli  hienoa ja meni maahan välittömästi käskystä kuin myös nousi hypähtäen takaisin pa:han. Varmaan olisi sitten voinut tuomarin mielestä  mennä kopsahtaen maahan??  En tiedä.

Luoksetulo 10.

Kauko-ohjaus 10. Ennemmin olisin tästä antanut 9 ja jäävästä 10 ; )

Sitten se pirun hyppy! Zero points. Taas! Lähti esteelle ja oli jo hyppäämässä, kun kas vain, päättikin kiertää. Herran täytyi oikein jarruttaa ja sinkauttaa itsensä esteen ohi ettei vain vahingossakaan joutunut hyppäämään. En tajua. On nyt viimeisissä treeneissä hypännyt mukisematta ja puhtaita hyppyjä, joten miksi sitten kokeissa ei??
Kai se täytyy varuiksi käyttää kopeloitavana, ettei hyppäämättömyys vain johdu mistään jumeista tmv. ja sitten jos/kun ei johdu, niin ottaa hyppyhommelissa vähän takapakkia ja palata perusteisiin, että saadaan ukosta varma hyppijä.

Kokonaisvaikutus 9

169,5 pistettä / alo1 / TK1

Nyt alkoi sitten koetauko. Avoluokan liikkeet on vielä levällään ja olen antanut meille huhtikuuhun saakka aikaa laittaa paketti kasaan. Eli keväällä sitten avoluokan ykkösiä metsästämään.

Kuinka ohjaaja oli taas lähellä pilata kaiken....

Eilen huristeltiin Goran kanssa Hyvinkäälle tokokokeeseen, tuomarina Harri Laisi.
Minun jännittämiseni oli tässä parin viikon aikana helpottanut, mutta aamulla se sitten iski ja kunnolla. Koepaikalla aloluokan alkamista odotellessa oli oikein fyysisesti pahaolo.

Alossa koiria oli kymmenen ja me olimme ensimmäisiä. No, parempi ensimmäisenä kun viimeisenä!

Paikkamakuuta viime kerran vuoksi jännitin ja kuulkaas, yksi vaivainen minuuttikin voi tuntua tunnilta. Gora hoiti kuitenkin homman kotiin niin kuin piti ja paikkiksesta 10.
Seuraavan paikkamakuuryhmän aikana käytiin täyttämässä autolla palkkakuppi. Koepaikalle tullessa tuntui ettei Gora ollut ihan täydellisessä terässä ja se vähän huoletti. Päätin sitten omaa vuoroamme odotellessa leikittää herraa, että saataisiin koe vietyä suosiolla loppuun. VIRHE! Tuon vertaa en näköjään vieläkään tunne tuota koiraa ja/tai keskityin vain siihen että "kylläpä jännittää ja koira ei ole parhaimmillaan", enkä tullut huomanneeksi, että Gora oli päässyt siihen tuttun työntekomoodiin kun lapoimme Britin koiranmakkaraa kuppiin. Siihen vielä riehulit päälle, niin huomasin hetkessä että hihnanpäässä onkin vieterijänis jonka keskittyminen oli olematonta.

Ensimmäisenä liikkeenä oli hyppy. Gora oli aikaisemmin tällä viikolla kerran kiertänyt esteen ja niinhän se päätti sitten tehdä nytkin. Oikein hienosti tuli lujaa ja istui täydellisen suoraan perusasentoon. Tuomarikin nauroi, että nyt oli kyllä niin nopea hyppy, että jäi häneltäkin kokonaan näkemättä :D  Gorahan oli rinta rottingilla ja selkeästi erittäin tyytväinen suoritukseensa. Tässä vaiheessa tein kuitenkin loppukoetta ajatellen jotain oikein, sillä en puolella sanalla kehunut koiraa. Goralle minun kehut ovat jo suuri palkkio ja nyt se selvästi hiukan hämmentyi kun en sanonutkaan mitään vaikka normaalisti aina sanon jotakin - edes PÖH jos homma ei olekaan mennyt putkeen. Tämä pieni hämmennyksen hetki sai koiruuden heräämään duracelkoomastaan ja se alkoi tekemään tarkemmin hommia, että saisi sen kiitoksen.

Seuraava liike oli (muistaakseni) liikkeestä maahan. Se meni ongelmitta, no ainahan sitä vauhtia siihen maahanmenoon saisi olla enemmän, siitä  9.

Kapulanpito 9. Hyvin otti, mutta pito olisi voinut olla tiukempi. Irrotti hienosti.

Luoksetulo 10

Seuraaminen 9. No itse en olisi meille kyllä ysiä antanut - ehkä kasin ennemmin. Parempaankin pystytään ja Gora hiukan edisti. Vasemmalle käännöksessä hiukan törmäsi jalkaan, mutta en tiedä huomasiko tuomari. Hitaassa kävelyssä Gora sai kyllä tehdä kaikkensa, että pysyi nahoissaan, kiitos sen meikäläisen fiksun vireen nostatuksen...

Kaukoista 10, tosin en olisi meille kyllä tästäkään noin isoa numeroa antanut. Teki kyllä vaihdot ensimmäisellä käskyllä niin kuin pitääkin, mutta istumaan nousussa on nopeampiakin suorituksia tullut tehtyä.

Kokonaisvaikutuksesta 9. Tuomarikin mainitsi, että koiruus oli kuin lentoon lähdössä ja että kivaa näyttää olevan. Laisi kehui meidän yhteistyötä ja sanoi, että olette hienosti hitsautuneet yhteen ja hyvä pari, tästä voin olla herra Laisin kanssa jopa samaa mieltä ;)

Goran imuttaessa sapuskaansa autolla, hipsin katsomaan pömpelin seinästä tuloksemme. 171p. ja 1-tulos. JIPPII!
Muiden koirakoiden suoritusten aikana käytiin kävelyllä ja seurailtiin sivusilmällä muiden suorituksia. Kaukot näyttävät olevan monelle vaikeapaikka.
Lopulta alkoi palkintojenjako ja mekin saataisiin kilpailukirjamme ja päästäisiin kotiin. Viisi koiraa sai 1-tuloksen. Siinä vaiheessa, kun tuomari jakoi kirjat niille ykkösen saaneille jotka eivät päässeet palkinnoille, vatsassa muljahti ikävästi: "Voi ei, meidän tulos oli laskettu väärin, eikä saatukaan ykköstä."
Vatsassa oleva muljahdus oli vielä edellistäkin isompi, kun tajusin tuomarin lukevan papereista meidän nimiämme, ja kohta jo huomasin töröttäväni koiran kanssa pokaali kourassa, ruokapussi jalkojen juuressa. Tultiin siis alokasluokan kolmanneksi!

Edellisessä kokeessa tuntui olevan kaikkien kisaajien kesken mukava fiilis, mutta täällä kyllä fiilistä lätisti muutama tyyppi jotka kettuuntuneena siitä, että oma koira ei pärjännytkään, alkoivat sitten "supisten" sättimään tuomaria ja ruotimaan palkintokoirakoiden suorituksia ja sitä kuinka surkeita esityksiä siellä nähtiin ja silti napsahti ykkönen. Itse en vielä tuossa vaiheessa tiennyt, että siellä meidänkin tekemisestämme vinguttiin, ja ehkä parempi niin.... ;)
Itse ainakin kokeeseen mennessä menen tekemään sen oman suorituksen ja palkintosijalle pääsy on vain mukavaa ylimääräistä ekstraa. Itseasiassa en ole koko palkintosijoille tuhlannut ajatustakaan, koska en ole meidän uskonut sinne koskaan pääsevän. Se että oma koira ei saa ykköstä, niin siitä ei voi kyllä syyttää kun itseään, turha syitä on muiden tuloksista hakea. Ja mikäli jonkun tuomarin työskentely ei miellytä, niin sitten ei vain enää mene kyseisen tuomarin arvosteltavaksi. Simple as that.

Toinen asia mikä jäi kyllä korpeamaan on tuo oma tyhmyys! "Keskity koiraan". Jep! Tätä olen itsekin jankannut, mutta sitten en kuitenkaan tee niin kuin "opetan". Jos olisin eilen keskittynyt siihen koiraan, enkä vain lappanut sitä pöperöä siihen kuppiin ja sen jälkeen talsinut koira hihnan päässä roikkuen sinne kehän laidalle, niin olisin hyvin huomannut, että koira oli jo aivan fiiliksissä palkintokupin kuva silmissä kiiluen.
 "Luota koiraan" Jep! Miksi se on niin vaikeaa? Miksi olen niin epävarma, vaikka onhan se nähty että se koira ihan todellakin ne hommat osaa? Hyvä kysymys! Olen kai eniten epävarma itsestäni. Pelkään kai että tyrin itse kehässä jotain niin pahasti, että siinä menee niin omat kuin koirankin pasmat sekaisin.

Olen menossa marraskuussa luennolle joka käsittelee kisaamista ja kisajännitystä. Saa nähdä onko siitä mitään iloa tai koenko siellä mitään ahaa-elämystä, mutta onpahan sitten sekin käyty katsomassa.

Sitä ennen kuitenkin jatketaan viimeisen ykkösen metsästystä ensi viikonloppuna HSKH:n kokeessa vantaalla.

Ahdistusta ja käsittämätöntä jännitystä

Hyvää syksyä!!

Huomenna mennään lonkka- ja kyynärkuviin Helsingin Mevettiin. Hiukan jo ahdistaa. Ei niinkään tulokset, vaan sen koiran näkeminen siellä eläinlääkärin lattialla tajukankaalla. Se on aina yhtä itkettävää.
Goran sisaruksista on tällä hetkellä tutkittu 6/9 ja tulokset eivät varsinaisesti ole olleet mitään parasta A-luokkaa. Niitä voi käydä ihmettelemässä vaikka tästä. Nyt vain toivotaan parasta ja pelätään pahinta. Sama, hyvinvoiva, koira se sieltä kuitenkin kotiin matkaa, vaikka kuvissa näkyisi tonttu-ukkoja, joten turha huolehtia asiaa jolle ei mitään voi :)

Lauantaita 26.9 voinkin sitten huolehtia senkin edestä, koska silloin koittaa tokokoe vol.2.
Voi kauhistus! Samalla sekunnilla, kun tuli sähköposti että ollaan saatu paikka kokeeseen se alkoi;  vatsaa kipristää, tärisyttää ja hermostuttaa. Ja tätä jatkuu sitten kokeeseen saakka... Aina kun koe tulee mieleen muljahta vatsassa ikävästi.
Tämä minun jännitys menee jo aivan mahdottomaksi, enkä tiedä miten sitä voisi lähteä työstämään. Ehdotuksia??
Yritän järkeillä, että kokeessa ei ole mitään jännitettävää, mutta ei auta.  Eikä se tulos minua niinkään huoleta, koska sen olen saanut itselleni hakattua päähän, että jos koe menee täysin pipariksi niin siihen ei maailma kaadu - ja niin käy muillekin, eikä auta kun yrittää seuraavalla kerralla uudestaan paremmalla onnella. Eniten jännittää sillä omalla vuorolla sinne kaikkien silmien alle meneminen.
Kaikkein turhauttavinta ja huvittavinta tässä on kuitenkin se, että kun lopulta astun koiran kanssa tekemään suorituksemme ei jännittämisestä ole enää tietoakaan. Jännitän siis toisaalta aivan turhaan...
Toivottavasti jännittäminen koekertojen myötä helpottaa. Kokeissa käymistä en kuitenkaan meinaa missään nimessä lopettaa. Tämän vuoden tavoite on saada TK1 koulutustunnus ja ensi keväänä( ? ) korkataan avo. Niin kauan kokeissa rampataan, kun molemmilla on kivaa ja on mitään realistisia mahdollisuuksia pärjätä ja edetä.

Avoluokassa vastaan tuleekin sellaisia ihmetyksiä kuin merkin kierto, ruutu ja nouto. Kaikkia ollaan treenattu ja ihan OK vaiheessa mennään, joten ensi kevät voi olla ihan realistinen tavoite avoluokan korkkaamiseen.  Noudosta saattaa tulla kompastuskivi, mutta tällä hetkellä näyttää ihan hyvältä. Nyt vaan täytyy varoa etten onnistu taas pilaamaan noutoa liiallisella hosumisella ja vaatimisella!!

Loppuun vielä kappale jonka olen ottanut omaksi "voimabiisiksi" jännityksen iskiessä :)

Kyllä se osaa muutakin kuin pelleillä!

Lauantaina vihdoin koitti se kauan odotettu (pelätty) päivä: Meidän ensimmäinen virallinen TOKOkoe.

Edellisyönä ei paljon tullut nukuttua ja fiilikset aamulla olikin melko surkeat. Väsytti, jännitys väänsi vatsaa ja masensi sillä edellisenä päivänä julkaistu lähtölista ei luvannut hyvää: olisimme toiseksi viimeisiä eli paikkiksen jälkeen olisi taas luvassa tuntikausien odottelu.

Paikkamakuun alkaessa olin valmis pinkomaan kotiin, olin saanut nimittäin jännitettyä itseni sellaiseen fiilikseen, että harpoin vain parkkista ees-taas.

No alku ei todellakaan ollut kovin ruusuinen, kun paikkamakuusta nasahti vitonen (5!) Gora nousi viereisen koiran "maahan" käskyllä takaisin perusasentoon, vaihtoi lonkalle ja nuuskutteli maata... Fiilis oli koiralla siis jo siinä vaiheessa vahva EVVK.
No pisteitä ne on ne vähäisetkin, joten ei muuta kun odottelemaan omaa vuoroa.
Paikallaolon jälkeen oli toiveet ykkösestä haudattu hyyyvin syvälle, jos niitä ikinä realistisesti oli ollutkaan.

Goran otin häkistä pihalle vasta vähän ennen omaa vuoroamme. Täytimme yhdessä palkkakipon, leikittiin hiukan ja sitten kehän laidalle odottamaan että edellinen koira tulee kehästä ulos.

Ensin oli seuraaminen. Vaikka Goran vire tuntuikin olevan ennen yksilösuorituksia melko bueno, oletin silti,  että seuraaminen menee vähän miten sattuu. Mutta mitä vielä! Gora teki ehkä parhaan seuraamisensa ikinä! Käännökset hienoja ja voi, olisittepa nähneet ne täyskäännökset =D
Sitten oli liikkestä maahanmeno. Siinä ei ongelmia, koiran osalta. Omistaja sitä vastoin vähän sähläsi, mutta se ei onneksi vaikuttanut pisteisiin, vaikka oletinkin kehässä ollessa, että se meni nollille.
Luoksetulo oli mielestäni ok. En vain uskaltanut juurikaan katsoa kuinka vinoon koira siinä jäi =D
Kapulan pitoa olin jännittänyt, mutta Gora nappasikin kapulan suuhunsa vastaan kakistelematta ja piti sitä sievästi vaaditun ajan.
Kaukoissa teki niin kuin piti. Pisteitä vähensi minun liian pitkä käsimerkki istumisen yhteydessä.
Hypynkin Gora suoritti hienosti, tosin en taaskaan uskaltanut katsoa jäikö koira yhtään vinoon tullessaan perusasentoon.

Kehästä poistuessamme leijuin niin pilvissä kun olla ja voi, sillä  Gora oli suoriutunut omasta mielestäni niin hienosti ja sillä oli selväs kivaa, kun häntä vispasi kaiken aikaa. Tämä olikin meidän päivän tavoite: Hauskaa tultiin pitämään :)

Goran  syödessä palkkaansa uskaltauduin vihdoin tiedustelemaan meidän pisteitä siskoltani joka oli ne laittanut ylös, olin nimittäin päättänyt etten kehässä ollessa niitä itse kyttää, että pystyisin keskittymään täysillä koiraan ja ettei homma menisi pisteiden laskemiseksi päässä =D

Leuka läsähti auton konepellille kun sain sen pikku pistelappusen nenän alle ja taisi yksi pieni onnen kyynelkin vierähtää!

Paikallaolo 5
Seuraaminen 9
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 9
Luoksetulo 10 (ei se tainnut sitten vinoon jäädäkään)
Noutoesineen pitäminen 9
Kauko-ohjaus 8
Estehyppy 10
Kokonaisvaikutus 9

167pist / ALO1
Aivan  u s k o m a t o n t a !!


Tänään, sunnuntaina, käväistiin Tervakosken näyttelyssä. Sieltä ei jäänyt jälkipolville paljon kerrottavaa NUO ERI, NUK-1. Arvostelu oli kuitenkin oikein hyvä, sen mitä siitä käsialasta nyt selvää otin. Kirjoitan arvostelun tuonne näyttelyarvosteluihin, kunhan jaksan ja kerkiän.

Möllitokoilemassa

Käytiin perjantaina möllitokossa. Torstain kisamaiset treenit sujui kuin unelma, joten hyvällä fiiliksellä mentiin. Hyvällä fiiliksellä tultiin kyllä kotiinkin, vaikka eppis ei ihan mennyt niin  kuin strömsössä.

Gora näki paikalla Musja-systerin, joka osallistui samaiseen mölliin. Sen jälkeen Gora ei sitten enää nähnytkään mitään muuta. Se itki Musjan perään kun Musja ei ollut näköpiirissä ja veti sen luokse. Ikinä se ei ole tuolla tavalla Musjaan suhtautunut. Muita koiria Gora ei tuntunut huomaavankaan. Kovasti se Musjan bebaa myöhemmin nuuskutteli vaikka Musjan juoksut on olleet ja menneet. Olisiko Hildan juoksut kuitenkin jotenkin vaikuttanut ja pistänyt nuoren miehen noin sekaisin? Meillä on käytössä kehän laidalla oleva palkka, jonka Gora aina hotaisee kitusiinsa JESS kiitoksen jälkeen alta aikayksikön. Nyt se ei edes sitä syönyt, kun piti Mussun suuntaan kuikuilla ja vollottaa.

Keskittyminen oli siis ihan jossain muualla kun hommien tekemisessä, enkä saanut tätä seikkaa muutettua. Kesken meidän oman suorituksen Gora meinasi kolmesti karauttaa ulos kehästä Musjan luokse, käskyllä kuitenkin pysyi kehässä.

Tämä häseltävä herra keksikin, sitten aivan uusia tyylejä suorittaa liikkeitä. Sellaisia, mitä ei ole ikinä treeneissä nähty, kuten mm. pieni kunniakaarros luoksetulossa (selkeästi arpoi, että voisiko painella ulos kehästä, mutta päättikin sitten tulla sivulle). Tässä sivulletulossakin nähtiin myös ihan uusi tyyli - herra istui sivulle poikittain. Seuraaminen oli _aivan_ järkyttävää! Seuraamisesta tulikin kokonaiset 7½ pistettä. Kapulaa ei herra suostunut ottamaan suuhunsa laisinkaan, vaikka siinäkään ei ole ollut mitään ongelmia pitkään aikaan ja esteen kiersi, mitä ei ole tehnyt moneen kuukauteen. Päinvastatoin hypystä on tullut yksi Goran lempiliike.
Maahanmenosta seuraamisen yhteydessä ja kaukoista saatiin 9½. Kaukoissa tuo on työvoitto, koska se ei todellakaan kuulu Goran suosikeihin.

No annettiin yleisölle huvia koko rahan edestä ja myönnettävä on, että touhu oli jo ensi metreistä niin hupaisaa katseltavaa ettei siinä kyllä täysin pysynyt pokka itse ohjaajallakaan.
Hyvä fiilis siis jäi kaikesta huolimatta. Ehdottoman positiivinen asia oli meidän molempien mielentila. Minä olen aivan kamala jännittäjä, mutta kun astuin "areenalle" niin jännitys loppui siihen paikkaan. Vaikka Gora teki lähes kaiken miten sattuu, niin se teki kuitenkin kaiken iloisesti ja häntä heiluen, eikä ollut muuli. Pelkäsin, että Gora oli tuollainen perässä vedettävä muuli kolmen tunnin odottamisen jälkeen, joten tuo sen onnellinen hömppäasenne oli jo iso asia.

Tuloksena siis 131 pistettä, josta olisi virallisissa napsahtanut kolmos tulos.
Tuomarina oli Oili Huotari ja hän on arvostelulippuseen kirjoittanut muiden kommenttien ohella mm. että "koira oli vähän ällistynyt ja että kisarutiinipuuttuu, mutta potentiaalia on". No kerran ollaan oltu aikaisemmin hallissa treenaamassa, joten hiukan oli kyllä "maalainen kaupungissa" meininki jo ihan senkin takia kun vähän kaikkea piti ihmetellä.


Meillä on ihka oikea koe parin viikon päästä. Tai siis pitäisi olla. Nyt vaan arvon, että kehtaanko/uskallanko sinne mennä?? Liikkeet tuo osaa. Ihan todella osaa. Oili kyllä siellä kannustavasti kaikille sanoi, että kisoissa toimiminen / kisarutiini tulee vain sillä että sinne kokeisiin menee. Olenkin yrittänyt tässä itselleni tämän parin päivän aikana uskotella, että vaikka oikea koekin menisikin samanlaiseksi pelleshowksi, niin ei se ole vakavaa. kyse on kuitenkin vaan tokokokeesta. Paikkamakuu on tuolla varma ja sitä on treenattu vaikka ja minkälaisissa häiriöissä, ikinä ei ole edes harkinnut siitä nousemista ilman lupaa, eikä siinä nytkään ollut ongelmia. Ja sehän on tärkeintä, että ei pilata kenenkään muun koetta tai mahdollisesti koko tokouraa : /
Ongelma on nyt taas osaamaton ohjaaja, joka ei osaa pitää pakettia kasassa.

No vielä on pari päivää aikaa pohtia, että mennäkö vaiko ei.

Kesälomaa pukkaa

Huomenna on viimeiset ohjatut treenit ennen kesälomaa. Mälsää.
Nyt onkin sitten temppu kuinka saan haalittua meille säännöllisesti treeniseuraa, koska meillä ei täällä kotinurkilla ole ensimmäistäkään koirakaveria. Onneksi FB:ssa on parikin ryhmää jossa aktiivisesti tokoilevat huutelevat treenikavereita, joten eiköhän me liitytä seuraan iloiseen.
Paikkistreeneihin käytän hyväkseni kaikki mahdollisuudet Hämeenlinnan linnanpuistoista, koirapuistojen edustoihin ja kauppojen parkkiksiin, missä nyt sitten pyörinkään Goran kanssa. Mutta koemaisiintreeneihin kyllä tarvitsen muitakin.

Uimalassa käytiin taas maanantaina. Nyt ukko olikin jo kuin vanha tekijä ja polski allasta ympäri ihan omatoimisesti. Laskeskelin, että kyllä Gora siellä sellaisen lähes kilometrin ehti uida. Joka on kyllä mielestäni hyvä saavutus tuollaiselle lihaksettomalle kakaralle. Kyllä huomasi allasalueelta poistuttaessa että poika oli väsynyt ja askel painoi. Lämpöisen suihkun alla venyttelin lihakset pikaisesti läpi. Ulos mennessä ja pienen lenkin jälkeen oli herra taas karauttamassa takaisin sisälle. Kotipihassa riehui ihan kun ei missään uimassa olisi käynytkään :D Illalla vielä kunnon venytykset ja hieronta ennen nukkumaan käymistä, ja hyvin nukutti.
Edellisellä kerralla käydessämme Goralla oli seuraavana päivänä paikat hieman kipeänä. Nyt ei sellaisesta ollut tietoa. Tällä kertaa tosin hoidin alku ja loppulämmittelyt ja venyttelyt järkevämmin.

Nyt sitten siirrytäänkin luonnonvesiin uimaan ja vesijuoksemaan.
Heinäkuun alussa käväistään vielä kerran OnnenKoirassa kun Musja sisko tulee meille kyläilemään. Mukaan liittyy tuolloin myös Druzkaya A-pentueesta yksi narttu. Mustisten pool partyt siis luvassa (no on siellä yksi wipukkakin mukana)  :)
Syksyksi/talveksi olen suunnitellut ihan säännöllistä uimavuoroa uimalaan.


Meillä oli perjantaina täällä pieni kahakka :/
Viskelin tuossa pihassa Hemulille ja Hiltuselle palloa, no kyllä Gorakin siinä mukana pyöri mutta ei se koskaan sitä palloa saa kun on auttamattomasti liian hidas ja liian laiska juostakseen sen perässä.
Jostain syystä Gora tällä kertaa olikin niin lähellä palloa, että ennätti sinne samaan aikaan Hemulin kanssa. Ilmeisesti (koirat olivat sen verran kaukana etten pystynyt täysin tarkkaan tilannetta näkemään) Gora vahingossa palloa tavoitellessaan satutti Hemulia jotenkin, koska Hemuli veti Hemulipultiti, eli helvetinmoinen älämölö ja ollaan olevinaan kaamean vihaisia.
Tuolla tavalla se monesti samassa tilanteessa veti Gerollekin  pultit, mutta Gero ei niistä piitannut mitään. Lähinnä Geroa vaikutti huvittavan koko rääpäleen isottelu. No Goraa ei huvittanut ja se päätti antaa samalla mitalla takaisin. Saatananmoisella karjunnalla sai herrat ruotuun. Kaikki muuten ok, mutta Hempalla huulessa reikä. Sitä on nyt ahkerasti Betadinellä huuhdottu ja olen pitänyt reijän auki ettei se ala keräämään sisäänsä töhkää. Hyvältä näyttää eikä haava ole kipeä tai näkyvästi tulehtunut. Poikien välitkin on ihan ennallaan (tosin pallo ym. kiihdyttävät leikit missä on lelu mukana loppuivat nyt poikien kesken tähän).
Hemppa vetää Hildallekin noita samaisia pultteja, mutta ei Hiltunenkaan ole niistä moksiskaan. Hempan heivareissa ei ole kyse itse lelusta/pallosta vaan siitä, että joku on satuttanut sitä raapaisemalla tai näykkäämällä lelua tavoitellessaan korvasta. Korvat on Hempan herkkä kohta ja niihin EI kosketa, mikäli Hempalta kysytään.
Goralla on kyllä ollut ilmassa machoilun meninkiä. Ruokintatilanteessa se saattaa mm. parkkeerata ruokien viereen ja murista Hildalle ja Hemulille jos nämä koittavat tunkea herran mielestä liian lähelle eväitä. Luonnollisesti on juniori saanut säpäkkäät lähdöt eväitä vahtimasta allekirjoittaneen toimesta.
Resurssiaggressiivisuutta on siis ilmassa, joten voi tietenkin olla, että Gora kohahti Hempalle siitä pallostakin...
No näitä resurssiaggreja on tässä talossa nähty joten ei mitään uutta auringon alla. Varovaisuutta kehiin tietyissä tilanteissa ja epätoivoista koulutusta (joka joko auttaa tai ei auta, se jää nähtäväksi) niin hyvä tulee ja voimme jatkaa normielämää.

Ensimmäinen etappi siintää jo

Tänään ei yhtään huvittanut lähteä treeneihin ja vielä tuonne myräkkään. Ja flunssakin vaivaa.

Onneksi tuli mentyä, sillä fiilikset nousivat ja nyt taas jaksaa. Kouluttajan positiivinen ja kannustava palaute loi taas uskoa itseeni. Kaipa minä jotain olen osannut tehdä oikein tuon koulutuksen kanssa, vaikka viime päivät on taas tuntunut kun joutuisi rämpimään vyötäröään myöden suossa (lähinnä flunssasta johtuvan kaamean olon vuoksi).
Tuomo jaksaa ihmetellä miten minä jaksan vähintään viitenä päivänä viikossa raahautua treenaamaan, oli keli mikä tahansa. Mutta avainsana on päämäärä! Tavoite on asetettu ja sille deadline määrätty (ja vielä täysin tarkoituksella olen huudellut sitä ympäri kyliä, jotta en voi sitä vain kaikessa hiljaisuudessa jonnekin haudata) ja sinne ei pääse jos ei tee töitä sen eteen. Motivaatiota ja intoa on hirveästi ja mikäs se on tehdessä kun koirastakin on kuoriutunut ihan huippu harrastuskaveri.


Herra oli treeneissä oikein hienosti kuulolla ja mm. paikallaolo sujui 11 pisteen arvoisesti, vaikka kaiken muun häiriön ohella pistin pojan makaamaan kahden juuri juoksunsa lopettaneen nartun väliin. Hyvää treeniä, moiset viettelevät sulotuoksutkin ;)
Kyllä nenä kävi kumpaankin suuntaan, mutta ajatustakaan ei ollut että olisi noussut paikaltaan.

Aika hyvällä mallilla alkaa kaikki (uudet) ALO liikkeet olemaan.

Paikallaolo on varmaa ja rentoa. Aikaa olen kasvattanut noin 3 minuuttiin ja kaikki mahd. häiriöt on otettu mukaan (minä kierrän ympärillä, menen piiloon, joku leikkii minun ja Goran välissä pallolla/patukalla, minä heittelen ja pomputtelen Goran narupalloa, toiset koirat tekevät liikkeitään vieressä, koira räksyttää 4 metrin päässä, agilityä treenataan nenän edessä noin 10 m päässä, Hemppa ja Hilda leikkivät vieressä) Uskoisin siis ettei paikallaolosta tule ongelma. Välillä herra meinaa ennakoida sivulle käskyn ja tämä onkin tällä hetkellä se mihin panostetaan. Ennakointia ei tässä perheessä sallita.

Seuraamisessa meinaa joskus vähän "seilata", mutta tämä on selkeä vireongelma ja siihen onkin sitä kautta puututtu.
Käännökset on...no voisi ne olla tyylipuhtaampiakin, takapään käyttötreeniä tuon "norsu posliinikaupassa"-koiran kanssa ei kai voi koskaan unohtaa :D

Jäävistä maahanmeno (muita ei olla vielä treenattukaan). Käytössä vielä pikkuriikkinen avuste (sormi) joka tosin saadaan näillä näppäimillä häivytettyä. Omasta mielestä maahan meno saisi olla nopeampi, joten se on kai se mihin seuraavaksi puututaan. Tosin liike on täysin koekelpoinen tuollaisenaankin.

Luoksetulo ok. Olen opettanut Goran tulemaan suoraan sivulle. Takapään käyttöä ei voi taas liikaa korostaa perusasennonkaan yhteydessä ;)

Noutoesineen pitäminen, meidän mörkö. Gora EI halua pitää kapulaa suussaan, kapulan pitäminen on Goran mielestä siis erittäin surullinen liike. Kyllä se muuta pitää suussaan, mutta EI kapulaa. Olen saanut tehdä valtavan työn ja käyttää rutosti mielikuvitusta (ja Googlea), että olen löytänyt Goralle sopivan opetustyylin. Aloitin homman sheippaamalla ja homma etenikin siihen pisteeseen, että Gora avasi suunsa ja kopsautti hampaita kapulaan. Sitten tuli stoppi. Siitä en saanut hommaa edes milliä eteenpäin tai toisinsanoen olen sen verran surkea kouluttamaan asioita tuota kautta että en ilmeisesti osannut pilkkoa liikettä riittävän pieniin osiin. Todennäköisesti myös palkkasin tuosta hampaiden kalisuttamisesta kapulaa vasten liian kauan.
Seuraavaksi aloin leikkimään kapulalla itse (ja mulla oli olevinaan ihan pirun hauskaa) mutta en antanut kapulaa koiralle vaikka se sitä olisi itselleen halunnut. Muutama päivä tätä, jonka jälkeen aloin leikkiä kapulalla Goran kanssa, koska nyt se oli kiinnostunut kapulasta ja halusi sen. Vedin kapulaa pitkin maata ja kun Gora nappasi sen suuhunsa niin vetoleikki ja huuurjat palkkaukset. Sitten siirryttiin pelkkään vetoleikkiin: kun kapulasta on kunnon ote eikä sitä mällystetä niin hurja palkka. Seuraavaksi en enää palkannutkaan jos kapulaa kiskottiin vaan palkka tuli ainoastaan tiukasta oikeasta otteesta. Ja kaiken tämän jälkeen ollaan päästy tämän päivän kohokohtaan: Gora "sivu" - "pidä" ja kapula suuhun - odotan... sekuntti, toinen, viisi, kahdeksan, kymmenen - otan kapulasta kiinni ja sanon "kiitos". JEEEEEE! Mahti fiilis. Gora EI pudottanut kapulaa, ei edes siinä vaiheessa kun käteni lähestyi kapulaa. Ehkä tämäkin tästä :)

Kauko-ohjausta ei olla paljoa treenattu. Käsimerkit on mukana ja pidänkin ne mukana. Maahan menee hienosti, mutta istuminen ei ole vielä varmaa. Pääasia kuitenkin on että koira pysyy paikoillaan liikkeitä tehdessään. Etäisyyttä ei vielä ole kun ehkä juuri ja juuri se kokeissa vaadittava 2m joten meinaan etäisyyttäkin vielä kasvattaa.

Hyppyä olen treenannut sekä avo- että normiesteellä. Avoeste meillä on kotona. Vaikka kuvittelin tehneeni pohjatyön huolella, niin silti ukkeli yrittää silloin tällöin kiertää esteen :( Ei hyvä, ei olleenkaan. Esteen korkeuden olen saanut jo nostettua sinne 50cm ja käskysanana toimii tässäkin sivu jonka tosin tulen vaihtamaan ja uskon tuon esteen kiertämisongelmankin ratkeavan sillä.

Näiden lisäksi ollaan jo merkinkiertoa ja ruutua ehditty puuhastelemaan + seisomista ja muita pikkujuttuja, suuruudenhulluna haaveena saada joskus rämmittyä alo läpi :D
Luulen että kokeissa suurin ongelmamme tulee olemaan sopiva vire ja sen ylläpitäminen, mutta vaikka koemaisia treenejä ollaan jo pidettykin, niin tuo ongelma tulee sitten ratkaistavaksemme vasta kokeissa yrityksen ja erehdyksen kautta. Olen nimittäin aivan järkyttävä jännittäjä ja se vaikuttaa myös koiraan. Valitettavasti.

Nyt siirrymme viettämään leppoisaa loppuviikkoa (tosin treenejä ei sovi unohtaa ;) ) ja maanantaina on jälleen luvassa mukava reissu uimalaan polskimaan.

Nyt Herätys!!

Ollaan kyllä oltu koko talvi sellaisessa koomassa, että eiköhän olisi aika jo alkaa hiukan aktivoitumaan.

Ilmoitin Goran yhdistyksen joukkotarkkiin Vihtiin, mutta ikävien sattumusten vuoksi päätin perua osallistumisemme kys. paikkaan ja mennään sitten syksymmällä Mevettiin. HUOM! mikäli joku on kiinnostunut joukkokuvauksesta kys. paikkaan niin pistäkää viestiä tulemaan :)

Turkin vetäisin Goralta alas tuossa helmikuun lopussa / maaliskuun alussa, joten ihan äkkiseltään ei olla näyttelyihin menossa. Kesän näyttelyitä on kuitenkin kalenteriin (ja tuonne tapahtumiin) laitettu, joten kunhan Gora on taas edustuskunnossa niin olemme back to the busines.

Meikäläisen niin kovasti iloitsema TOKO valmennuspaikkakin meni aivan mönkään, kun yhdistys meni muuttamaan meidän treeniaikaamme hallissa sellaiseksi, etten olisi päässyt paikalle kuin joskus ja jouluna. Ja nyt vielä kaiken lisäksi yhdistys päätti niin karmivat talkoovelvoitteet kenttää ja hallia käyttäville, että sai jäädä unholaan koko yhdistys. Ei minulla ole vuorotyön + Tuomon vuorotyön, lasten, koirien ja muun sosiaalisen elämän ohella aikaa talkoilla sellaisia tunteja mitä nyt päätettiin.
No onneksi on toinenkin yhdstys jossa voi harrastaa. Toisessa yhdistyksessä alkaakin ohjatut treenit parin viikon päästä. Nyt vaan täytyy talven jäljiltä kunnostautua, että saadaan paketti kasaan ja sitä myöten paikka ryhmästä.

Jotain kummaa Goralle onkin tässä talven aikana tapahtunut! Onko nyhveröstä kasvanut MIES?Ennen treenatessa niin rauhallinen, pehmeä koiruus onkin tulta ja tappuraa (HUOM! mustismittapuulla  ;) )
Palkkautuu patukasta aivan täysin, repii ja hyökkää patukkaan kiinni kuin sika limppuun. Jos jotakin asiaa korjaan, niin ei mene enää "lukkoon" vaan toteaa tyynesti, että "OK, selvä juttu ja nyt jatketaan".
Meillähän on siis ollut aivan jäätävän pitkä treenitauko, joka näemmä minun huonosta omatunnosta huolimatta, onkin ollut tosi positiivinen juttu.
Tästä on hyvä jatkaa kesää kohti. Mietiskelin tuossa viime yönä, että pitäisikö olla niin rohkea, että katson toko kokeen ja ilmoitan meidät sinne?? Treenattua tulisi aivan toiseen tyyliin ja tahtiin kun se selvä tavoite ja deadline on kalenterissa...
Uusiin tokokoeohjeisiin ja -sääntöihinkin olisi tosin varmasti hyvä luoda pari silmäystä.
http://www.kennelliitto.fi/koiraharrastukset/kokeet-ja-kilpailut/tottelevaisuuskoe/tottelevaisuuskokeen-luokat-ja-liikkeet

Pahoittelut radiohiljaisuudesta!!

Montakohan kertaa olen aloittanut tämän kirjoittamisen? Päällä on ollut blogi-tympääntyminen, ei vaan kerta kaikkiaan ole huvittanut kirjoitella vaikka kaikenmoista on tapahtunut.

Syksyllä oltiin Kennel Druzkayan leirillä. Siellä oli mm. etsijäkoira luento sekä etsintätreenit. Goralla treenit menivät aivan pöpelikköön, niin kuin vähän arvasinkin. Eihän Goraa vieraat koirat kiinnosta lainkaan, joten nytkin se p*skat nakkasi siitä, että vieras koira paineli metsään ja sen jälkiä olisi pitänyt seurata. Siinä se meikäläisen jaloissa pörräsi ja silmiin nakotti, että mitäs nyt tehtäisiin.
Eipä ole meidän juttu ei :)

Taas yksi tokokurssi on käyty läpi. Kurssin jälkeen oli hiukan tylsä fiilis. Mitäs nyt?! Kaikki mahdolliset ja mahdottomat treeniryhmät treenailevat talvella sellaisiin aikoihin, ettei meillä ole mahdollisuuksia niihin osallistua. Jäätiin siis oman onnemme nojaan ja itseni tuntien tiedän, ettei sellaisesta hyvä seuraa tavoitteelisen treenaamisen osalta :(
Kesällä laitoin hakemuksen tokon valmennusryhmäänkin, mutta jo silloin sanottiin että hakijoita on paljon.
Torstaina sähköpostissa kuitenkin odotti mahtava yllätys: Tokovalmennusryhmään olisi meille nyt treenipaikka tarjolla!! Täytyy myöntää ettei yksi pieni ilonkyynel ollut kaukana!
Eilen käytiin treenihalliin ja tuleviin treenikavereihin tutustumassa ja nyt täytyy kyllä sanoa, että kylläpä meitä kerrankin lykästi. Treenipaikkahuolet on mennyttä elämää.

Pikkumiehestä alkaa tulemaan mies - isolla M:llä ja sen kyllä huomaan herran päänupista. Huoh!
Treenaukset keskittyvät tällä hetkellä vanhojen taitojen jonkinmoiseen ylläpitämiseen ja mukavaan yhdessä tekemiseen, perseilyn sijaan.
Pääosin kuitenkin keskitytään nyt näihin varsinaisiin harrastuksiin ja jätetään kauneuskilpailut ensi vuodelle.
Jossain mätsärissä voisi huvin vuoksi joskus piipahtaa, mutta ensi vuoden varsinaisia näyttelyitä en ole vielä edes katsellut.
Antaa pojan nyt kasvaa rauhassa ja katsotaan sitten mitä meille näytelmissä sanotaan. Nyt tuo on edelleen niiiin pentumaisen kakaran näköinen ilmestys että oikein naurattaa, se vaan on tuollainen pikkuinen koikkelisloikkelis.
Leirillä oli muitakin G-pentuja ja huvittavan (järkyttävää) oli huomata, että Gora oli kaikista pennuista kaikkein kakaramaisin, ei sillä ollut edes parta ja otsatukka yhtä pitkä kuin muilla :D

Pönöttää ja tokottaa

Hiukan parempi pönötuskuva suoraan sivulta otettuna. Harjaamattomana ja treenien jälkeen, mutta onpahan suoraan sivulta otettu :)

Viikonlopun kruunasi ehdottomasti se, että varmistimme paikamme tulevan syksyn ja talven treeneissä! Ihanaa ettei tarvitse sitäkään (ja koetta) enää tressata :)

Pienin askelin helpompaan elämään, autopelkoisesta pennusta teiden ritariksi

Monet pennut tuntuvat voivan autossa pahoin ja/tai pelkäävän matkustusta. Yksi syy tähän on ettei pennun tasapainoelin ole vielä riitävän kehittynyt ja tästä syystä pentu voi huonosti liikkuvassa autossa. Pennun kasvettua vaiva jää itsekseen pois. Toinen syy on ihan rehellinen pelko.
Meillä oli kyse vissiin molemmista, mutta näillä keinoin saatiin matkustuksesta tehtyä kivaa...

Gorahan voi meille tullessaan autossa huonosti ja pelkäsi. Se kuolasi itsensä joka kerta aivan litimäräksi ja ei puhettakaan että olisi itse hypännyt sikaosastolle. Muutaman kerran oksensikin ihan reippaasti. Pelkkä autoa kohti kulkeminen sai pojan iskemään jarrut kiinni. Sinnikkäästi kuljetin herraa autossa monta kertaa viikossa ja aina kivoihin paikkoihin (tosin kaikki paikat on Goran mielestä kivoja). Oli vähän pakkokin kuljettaa, koska treeneihinkin on reilu 30 kilsaa matkaa, eikä sitä ihan viitsi kävellä :)
Pikkuhiljaa huonovointisuus väheni, eikä rinta ollut enää joka kerta kuolasta märkänä. Sitten pystyttiin treenaamaan esim. seuraamista auton vierestä ilman, että pelotti tai että Gora olisi yrittänyt väistää.
Huonovointisuus loppui kokonaan, mutta edelleenkään autoon ei itse suostunut hyppäämään, nostettava oli. Painoa kertyi ja nostaminen alkoi jo käymään vähän rankaksi, koska koira laittoi koko pienen koiran tarmollaan vastaan. Tokihan olisin Goran jaksanut koko sen loppuelämän nostaa autoon, joutuuhan sitä töissäkin nostelemaan pahimmilaan lähes sata kiloisia miehiä eikä siinäkään mitään ongelmaa ole, joten aikuisena n. 50 kiloa painava fifi nyt ei paljoa vaatisi. Suurin ongelma oli varmaan se, että oli helkutin noloa nostella tuon kokoista koiraa autoon :)
Joten seuraava askel oli sitten tehdä autosta superhyper hauska paikka ja mikä voisi ahneelle pikkupossulle olla mahtavampaa kuin ruoka. Takakontti auki, kuppi konttiin ja koiralle lupa syödä ruoka. Melkein puoli tuntia meni ennen kun herra jäärä totesi, että piruvie, ei se anna mulle sitä ruokaa jos en sitä tuonne surmansuuhun mene itse syömään. Ei auta itkut, ei komentelut. Ja sinne se hyppäsi.
Nyt autoon loikitaan "autoon" käskyllä joka kerta ihan itse ja Gora on innoissaan lähdössä mukaan - vaikka mentäisiin autolla ;)

Uiminen oli myöskin suuri nou nou. Edes varpaita ei voinut kastella. Hemulin kanssa opetin Goran sitten kahlailemaan ja uimaan. Hihnan kanssa taluttaen se kyllä tuli veteen eikä hihnasta tarvinnut laisinkaan edes vetää, mutta ei vapaaehtoisesti.
Ollan käyty muutamia kertoja uimassa ja eilen Gora sitten tuli pelkällä kutsulla veteen ja kulki minun perässä niin kauan ettei tassut enää ylettäneet pohjaan ja siitäkin eteenpäin ui perässäni kun kävelin syvemälle.
Pidettiin pikkuruiset tottistreenitkin (luoksetuloa, istumista ja perusasentoa) niin että vettä oli koiruuden rintaan saakka. Ei mitään ongelmia, joten saatiihan tuosta uimamaisteri. Vesi vain vaati vähän totuttelua.

Arjen aherrusta - pikaisesti

Neiti Hiltusen koiven parannuttua päästiin vihdoinkin jälkipuuhasteluihin käsiksi. Meinasinkin jo, että koko kesä menee aivan harakoille. Onneksi kyse oli revähdyksestä eikä mistään luustoperäisestä!!

Yleensä jäljen jälkeen painellaan metsälenkille joten Gorakin on autossa mukana.
Mitäpä se maksaisi tehdä sillekin jälki tai pari... Tarkoitus on (oli)  pysytellä toko:n parissa.
Pentunen kuitenkin syttyi koko jälkitouhuun niin, että niinpä sitä tulee rämmittyä tuolla metsässä useampana iltana viikosta. Ja kivaa on! Oikein harmittaa, että meillä on sunnuntaina se pentunäyttely eikä päästä lauantai iltana metsää rymyämään, eikä tänäänkään kerkeä ja ensi viikolla, Tuomon työviikolla, ei päästä iltaisin mihinkään. Tosin tuo viikon mietiskelytauko treenien välissä tekee vain hyvää. Eipä sitä kehtaa sieltä näyttelystä kuitenkaan poiskaan jäädä, vaikka tällä hetkellä ei kyllä kiinnostaisi lainkaan lähteä seisomaan helteessä tunneiksi jonnekin raviradalle vinttikoiraradalle tekemään -ei yhtään mitään  :/

Toko:ssa ollaan noiden perusliikkeiden oheen, vähän vaihteluksi, otettu haastavampia liikkeitä kuten nouto ja ruutu. Ihan pientä makustelua vain ja sheippaamalla edetään, ruudun kanssa targetilla. Eipähän ala tokotouhut maistumaan puulta kummankaan mielestä, kun saadaan vähän uusia tuulia eikä jumiuduta hinkaamaan vain niitä alo:n perusjuttuja.
Takapään käyttöä treenataan edelleen ja tulevia esineeruutu treenauksia varten täytyisi herätellä esinemotivaatiota. Jälkimmäisessä onkin luultavasti vähän haastetta...

Uskin antibioottikuuri muuten loppui aikapäiviä sitten ja yllätyksekseni pupunen on kunnossa! En oikein kuurin alkaessa jaksanut uskoa, että antibiootit pupua parantaisivat, mutta onnekseni oli täysin väärässä. Ihan loistojuttu!

Antibiootti ja kuinka se kanille annetaan?

Kertokaapa se!

Muutama ilta takaperin huomasin pupulaan mennessäni, että Unski rohisee.
Eläinlääkäriin vei tie ja tuliaisena 10 päivän antibioottikuuri. Keuhkoputkentulehdus.
Herra on onneksi todella virkeä ja juoksentelee pitkin poikin, ruoka maistuu eikä minkään sortin eritteitä valu nenästä eikä silmistä.
Toivottavasti herra nyt toipuu antibiooteilla eikä tilanne nyt ainakaan pahene.
Hetihän mieleen hiipii epäilys pasteurellasta, mutta toivottavasti nyt kuitenkaan ei ole siitä kysymys.
Edellinen ranskishan siihen menetettiin.
Antibiootin antaminen on kyllä yhtä h*lvettiä. Uski ei nimittäin ole mikään sylipupu ja se on vakaasti sitä mieltä ettei hänen vapauttaan sovi tulla rajoittamaan. Voimaa tuollaisessa päälle 6 kiloisessa kanissa on kyllä ihan mukavasti.
Kovin eläinystävälliseltä tuo meidän lääkitsemistouhumme ei näytä kun tungen kanin polvieni väliin ja nappaan sitä kaksin käsin päästä kiinni ja Tuomo tunkee ruiskulla lääkettä kitusiin, mutta pääasia että lääke menee sinne minne kuuluukin. Ensimmäisillä kerroilla lääkettä oli enemmän minun päällä kuin Unskin suussa :)

Lääkitsemistouhujen välissä on sitten ehditty treenaamaankin hiukan. Tuomo heilui tänään kameran kanssa, joten luvassa kuvapläjäys.

Reipas poika

Eilen loppui meidän kesäloma ja ohjatut treenit käynnistyivät.
Nythän sitä ollaan jo niin isoa poikaa, että eskari on menneen talven lumia ja ollaan siirrytty ekaluokalle.
Tokoa siis treenataan, uudessa ryhmässä, uuden (aivana huipun) ohjaajan ohjaamana.

Iltapäivällä ennen treenejä päätin käyttää taas tilaisuuden hyväkseni, kun kerran sivistyksen parissa oltiin, ja käytiin Hämeenlinnan linnanpuistossa kävelyllä.
Aluksi tuo I Love Kaikkia Ihmisiä- koiruus yritti ryysiä jokaisen vastaantulijan tai edessä kulkijan luokse, koirat eivät kiinnostaneet. Loppulenkistä kuitenkin ÄP "käskyllä" luopui ajatuksesta ja jatkoi matkaa niin kuin ihmisiä ei olisi ollutkaan.
Autoista tuo ei välitä ja matkustaa jo itsekin ilman huonovointisuutta. Hihnassa kulkee kauniisti vetämättä, mikä on pienoinen ihme kun mietii kuinka vähän tuo on pienen elämänsä aikana ehtinyt olla hihnaan kytkettynä.

Vaikka treenit pidettiin keskellä jos jonkin näköistä häiriötä ja oli uudet hajut, ihmiset ja koirat niin silti tuo jaksoi keskittyä tosi hienosti.
Keskitytään tällä hetkellä seuraamiseen ja perusasentoon. Perusasennossa ollaan vähän jumissa, tai oltiin. Takapään käyttö oli/on Goralla melko kankeaan ja se teki aika suuren kiepin kiepsahtaessaan etukautta sivulle. Saatiin ohjeet takapään käytön parantamiseen ja niillä mennään. Nopsasti tuo näyttää tuon uudenkin tyylin sisäistävän, varsinkin kun siellä takaraivossa on jo se ajatus perusasennosta, nyt sinne siirrytään vain hiukan toisella tavalla.  Tänään aamusella kun treenattiin niin yhden nakin verran täytyi "tahkota" ennen kuin herra käsitti mitä haluan sen tekevän.
Muitakin harjoitteita voitasiin varmaan ottaa mukaan "ohjelmistoon" takapään käytön parantamiseksi. Täytyy tutkia asiaa netin ihmeellisestä maailmasta :)

Kyllä se tästä. Vajaan kuukauden päästä soisi kuitenkin em. liikkeiden olevan jotensakin hallussa. Tavoitteena on päästä treenaamaan syksyksi  koirakerhomme isompien pentujen ryhmään ja ryhmään pääsyn edellytyksenä (sen lisäksi tietenkin että mahdumme mukaan) on läpäistä tasokoe. Istuminen, maahanmeno, paikallaolo ja luoksetulo ei tule tuottamaan ongelmia. Mitään huimia suorituksia tuossa tasokokeessa ei tietenkään vaadita, kun pennuista on kyse, mutta jännittäähän se silti - varsinkin kun on sellainen jännittäjä luonteeltaan :)
Kyllä se hyvin menee! Vaikka Gora ei varsinaisesti ole mikään ruudinkeksijä, niin sen ahneen pikkupossun olen saanut siitä kaivettua esiin - ja sillä mennään. Leikin kanssa tehdään edelleen hommia ja sitä en vielä palkkaamisessa käytä.

Kootut kuulumiset

Hyi kun hävettää! Kuulumisia en ole päivitellyt miesmuistiin.

Goran olen ilmoittanut Tervakosken näyttelyyn. Toivottavasti tuo toinen palli nyt ihan aikuisten oikeasti on jo päättänyt pysyä paikallaan, ainakin siihen mennessä. Trimmiviikonloppuna molemmat olivat komeasti pusseissaan, mutta eilen en taas tuntenut kunnolla kuin toisen, mutta tänään paikallaan on taas molemmat. Ihmeellinen vemppaaja tuo toinen ;)

Mihinkään mätsäreihin ei olla vieläkään päästy, kun aina tulee jotakin muuta. Tarkoitus olisi kuitenkin mennä sellaisiin treenailemaan ennen oikeaa koitosta. Tammelassa olisi ensi viikon keskiviikkona mätsäri. Täytyy pistää tuolle pienelle ukkelille kirjallinen hakemus, josko herra mitenkään voisi tuolloin nautiskella illallistaan tuttipullosta, niin me päästäisiin pikkupörrön kanssa vähän tuulettumaan. 

Näyttelytreeniäkin olisi tarjolla ja sinnekin on tarkoitus osallistua.

Pentukoulu on nyt ohi ja ennen seuraavia ohjattuja treenejä saamme vähän kesälomailla.

Tosin itseksemme puuhailemme lähes päivittäin. 

Koin melkoisen herätyksen tuossa taannoin, kun videoin meidän treenit. Hyvin tuli esiin asioita joita tiedostamattaan on itse tehnyt tai koira on tehnyt ja niitä on sitten edelleen tiedostamattaan vahvistanut. Suosittelen kyllä erittäin lämpimästi kaikille jotka syystä tai toisesta joutuvat treenaamaan suurimmaksi osaksi yksinään ja homman on jokseenkin tavoitteellista. Videoinnista tuli meille ihan normaali treenirutiini, kamera käy aina kun sää sen sallii.

Kiitoksia vain sille henkilölle joka tarvitsi apua perusasennon opettamisessa omalle koiralleen, ilman tätä "opetusvideon" kuvaamisen tarvetta ei olisi ikinä varmaan tullut mieleenkään moinen videokameralla pelaaminen koiraa treenatessa. 

Pikkupörrö on salaa opetellut hihnassa kulkemista! En ole jaksanut raahata sitä koko porukan hihnalenkeille mukaan, kun meno on ollut niin holtitonta - ja mulla palaa käpy. Gora on tähän saakka suhannut puolelta toiselle, roikkunut Hildan naamassa/hännässä/hihnassa ja ylipäätään vain sekoittanut järjestystä. Itsekseen ollessa se kyllä kulkee hienosti.  Hemulille hihnassa kulkeminen on tarkkaa puuhaa, se kulkee lähimpänä minua ja jos joku tunkee meidän väliin on herran pasmat aivan sekaisin. Se kompuroi muihin ja sotkeentuu hihnoihin kun se yrittää kurvailla taas omalle paikalleen. 

Alkuviikosta, kun lähdin yölenkille päätin ottaa minimiehenkin mukaan. Mitä kummaa? Sehän kulki niin hienosti, vetämättä ja sähläämättä Hildan vieressä. 

Kyseisestä lenkistä tuli kyllä muiden syiden vuoksi melkoinen tynkä...

Kuljettiin hiekkatietä jossa toisella puolella isot pellot ja toisella puolella metsää ja suota. Isot koirat (pientä en hirveästi ehtinyt huomioida kun se kulki siinä vaiheessa minun perässä) vetivät hirveät slaagit. Hemuli alkoi ryntäilemään hihnassa häntä koipien välissä ja Hilda alkoi vinkumaan ja yritti kiivetä Hempaan reppuselkään tai minun syliin, en ottanut selvää kumpaa ;). Ei siinä auttanut kuin kotiin päin suunnata pellon läpi vievän traktoripolun kautta, kun tyypit vain kiskoivat ja pälyilivät selkämme taakse kaiken aikaa. Mitähän siellä oli? Ilvekseen Hilda ei reagoi mitenkään (ilveshän asuu tässä meidänkin metsässä), joten ilves se ei ollut. Susi? Karhu? Jotain hurrrrjan pelottavaa joka tapuksessa. 

Isojen koirien kohdalla heitin nappularuokinnan roskakoriin jatkuvien ongelmien vuoksi. 

Tällä hetkellä isot tyypit syövät puuroa sekä lihaa/kalaa ja nyt vaikuttaa että oikeaan suuntaan ollaan menossa. P*skan määräkin on vähentynyt ainakin puolella! Hildakaan ei enää ihmettele kupin äärellä, että mitä tälle pöperölle olisi tarkoitus tehdä, neidon kuppi tyhjenee ensimmäisenä ;)

Nyt kun vedet alkavat lämpiämään olisi tarkoitus aloittaa uiminen (niin koirien kuin minunkin) ihan treenimielessä. Näin alkuun käydään kerran viikossa (eli siis minä 3xvko) uiskentelemassa. Gorallahan "uiminen" on lähinnä veteen totuttelua näin aluksi. Viimeksi kun oltiin lammella, niin tyyppi ei halunnut edes varpaitaan kastaa.

Ajattelin myös kaivaa polkupyörän naftaliinista ja alkaa pyöräilemään Hempan ja Hildan kanssa (eri aikaan). Hempan tuntevien korviin homma saattaa kyllä kuulostaa melkoiselta itsemurhayritykseltä :)

Sivistystoimia Hämeenlinnassa

Eilen, samalla kun käytiin vähän hoitamassa asioita tuolla "suuressa maailmassa", otettiin myös pikkumusta katsomaan maailmanmenoa ja sivistymään. Hävettävän huonolla tolalla on ollut tuo kaupungissa pyöriminen, ei siis oikein olla käyty missään missä pentu näkisi kunnon vilskettä.
Näin Helsinkiläistytön silmin tuo Hämeenlinna on kyllä melkoinen tuppukylä, mutta kyllä siellä nähtävää yhdelle pentukoiralle löytyy. Ja ettei hämeenlinnalaiset vetäisi herneitä nenään, niin kerrottakoon, että minä rakastan Hämeenlinnaa, todella kaunis ja mukava kaupunki :)

Ilo oli huomata, että vaikka ei olla hullunlailla juostu sosiaalistamassa tuota naperoa pitkin kyliä niin tosi rennosti se osaa tuon vilkkaammankin elämän ottaa :)
Mikään ei hätkäytä ja uudet asiat otetaan vastaan tyynesti häntää heilutellen.

Energiaa

Koirat ovat minulle "vain" koiria. Ei lapsia, vaikka mamman muruiksi niitä kutsunkin. Myönnän, että ihmislasten syntymän jälkeen on tärkeysjärjestys aika radikaalisti muuttunut, eikä koirat ole enää siellä kirkkaimmalla pallilla, ei edes toiseksi kirkkaimmalla. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että koiria olisi alettu laiminlyömään, tai niistä ei tykättäisi. Edelleen, kahden pienen lapsen äitinä, väitän kuitenkin olevani enemmän "koiraihminen" kuin  "lapsi-ihminen". Ei minua juurikaan kiinnosta esimerkiksi töissä keskustella lapsista tai ei minun tule kyseltyä työkavereiden lasten kuulumisia. Koirista sen sijaan jaksan jauhaa. En halua vieraita lapsia ehdoin tahdoin syliini, tai ihastele kassajonossa toisten tenavia. Muiden koiria kyllä tulee ihasteltua, rapsuteltua ja syliteltyä. Suurin syy tuohon "lapsikielteisyyteen", jos sitä siksi voi sanoa, on se etten osaa olla lasten kanssa luontevasti. Minä olen niitä tätejä joiden sylissä muksut aina itkee, kunnes joku tulee ja pelastaa reppanat ;) Kovasti stressasinkin, että miten selviydyn omien lasten kanssa, mutta se pelko oli turhaa, niin kuin kaikki minulle silloin odotusaikana sanoivatkin. Oma lapsi on oma lapsi.

Joskus tulee kuitenkin mietittyä että onko koko koirien omistamisessa mitään järkeä. Mistä sitä p*skaa riittää. Ja varsinkin viime talvena, kun lunta ei ollut. Koirat lisäävät huolta ja huoltahan riittää jo noissa ihmislapsissakin. Aina on mukamas joku näppy jossain tai joku olevinaan käyttäytyy erilailla "se on varmaan kipeä". Rahanmeno. No sitä nyt ei varmasti kannattaisi edes miettiä... Saati laskea ;)

Kuitenkin. Ei niitä ilman osaisi olla. Ja nyt kun sitä viettää päivät kotona lasten kanssa, niin en kyllä tiedä kuinka siitä selviäisin ilman koiria. Rakastan olla muksujen kanssa täällä kotona ja puuhastella tuon vanhemman kanssa kaikkea maalaamisesta, Dublojen rakentamiseen ja piiloleikkeihin. 

Mutta se hetki, kun poistuu kotipihasta metsälenkille koirien kanssa ja saa jättää äitiminän kotiin ja vetäistä niskaansa hullukoiranainenminän... Kotiin tullessa fiilis on fantastinen ja taas jaksaa vääntää tuon uhmaikäisen kanssa. Siinä vaiheessa kun tuntuu, että tuon ihanaisen Neiti EI:n kanssa alkaa pinna kiristymään niin veto vastuu Tuomolle ja pikainen piipahdus koirien kanssa takapihalle ja avot, ei ärsytä enää yhtään.

Viime päivät on ollut vähän mälsiä. Hirveästi tehtävää, niin vähän aikaa. Ilmakin on ollut karmea, polvi alkanut taas vihoittelemaan, vauva valvottanut ja 2 vee jaksanut ja jaksanut kokeilla rajojaan. 

Tänään oli Goran treenit. Aamulla ärsytti että sinnekin täytyisi jaksaa lähteä. Salaa toivoin, että yön aikana satanut lumi pysyisi maassa. Olisi hyvä tekosyy olla lähtemättä treenihin, kuka hullu ajaisi montakymmentä kilometriä kesärenkailla talvikelissä  ;) No aina ei saa mitä haluaa ja niinhän vain lumi suli, ilma plussalla ja tiet kuivia.

Pakko sitä sitten oli paikalle raahautua. 

Matkalla tajusin etten ollut yhtään ehtinyt, muistanut, jaksanut miettiä minkäänlaista suunnitelmaa päivän treenihin. Kiva. Päiväkirjakin oli kotona. Mitähän sinne on tullut viimeksi rustattua? Ei tällä viikolla ainakan mitään. Jotain ajatusta sain raavittua matkalla kasaan, joten paikan päällä syvä huokaus, iloinen ilme ja koiruus ulos autosta.

Gora oli aivan liekeissä ja viime viikkoisesta nuupahtaneesta nyypäleestä ei ollut merkkiäkään. Vähän sitä alkoi itsekin innostua. Tästähän saattaisi jopa tulla kivaa.

Keskityttiin maahanmenon (oikein hyvällä mallilla, nopea ja käsiavusteen olen saanut häivytettyä pois lähes kokonaan), paikallaolon (kesto) ja sivulletulon (aivan alkumetreillä koko touhu) treenaamiseen. Minimies oli kyllä niin totaalisen JEE nyt tehdään fiiliksissä, että eihän siinä voinut kun itsekin tulla hyvälle tuulelle. Autoon hypätessäni melkein hykertelin ja tuntui että kaikki mahdolliset solut olivat taas täynnä energiaa. 

Kotiin palasi taas täysin uudestisyntynyt äiti ja vain siksi, että jaamme kotimme noiden kuranaamojen kanssa <3