tiistai 30. huhtikuuta 2013

Kun aina pitää nähdä ongelmia, vaikka niitä ei olisikaan...

Tänään käytiin neidon kanssa toisilla rokotuksilla, jännittynein fiiliksin sillä sain viime viikolla päähäni, että Hildan silmissä on jotakin outoa...
Eläinlääkäri tutki ja ihmetteli pennun silmiä hyvän tovin ja tiedusteli sitten, että mitä outoa silmissä pitäisi mielestäni olla. No en minä tiedä! Alaluomet saattaa lörpöttää ja vilkkuluomikin ehkä näkyy... *punastelua*
Lekurin mielestä silmissä ei ole mitään vikaa, ei lörpötä luomet eikä vilkkuluomet. Kädestä pitäen näytti, että kaikki on kunnossa. Alkoi pitämään minulle vielä esitelmää lörpöttävistä alaluomista. Hetken kuuntelin, kunnes kehtasin paljastaa, että omistan braccon ja  tiedän kyllä mitä roikkuvat alaluomet tarkoittaa.
Eläinlääkäriä nauratti kun iloitsin kaiken olevan kunnossa, ja voisin keksiä jonkin uuden huolenaiheen. Pennun jalkojen suoruus voisi olla yksi aika hyvä ja legendaarinen kyttäyksen ja murehtimisen aihe ;)

Muutenkin reissu meni hienosti, edes autoon ei tällä kertaa kakittu. Hihnassa kulkeminen ei ollut ihan priimaa, mutta edellisestä hihnalenkkeilystä sivistyksen parissa nyt onkin taas hyvä tovi aikaa. Mistään suuresta perseilystä ei ollut kyse, eikä ympäristöllä tainnut olla juurikaan tekemistä asian kanssa, mutta neito oli oli aika täpinöissään pomppaloikkien minua päin innostuksissaan (aamulenkki ja riehulit tekemättä, aamupala saamatta ja minulla taskussa ruokaa). Puntari näytti painoksi 12,5kg.

Taannoin kirjoittelin, että aloitellaan treenailu pikkuhiljaa. Vauhtiin ollaan jotakuinkin nyt päästy. Ongelma on vain ollut se, että tottistreenaus motivaatio on ollut jossain hukassa. Jos minulta kysytään, niin voisimme puuhastella vain jälkien parissa ja jättää muut hommat muiden huoleksi.
Jälkiä ollaankin treenailtu ahkerasti ja se on selvästi Hildan The Juttu! Namit on palkkana joka askeleella ja lopussa kunnon palkka"vuori". Pituutta jäljillä on ollut joitakin kymmeniä metrejä. Tähän mennessä ei ongelmia ole ilmennyt.

No se tottis sitten... Mä en osaa! Siinä se suurin ongelma kai on. Nyt on kätösissä taas niin erilainen koira kuin aikaisemmat, että olen aivan pihalla. Miten saan palkattua Hildan, kun tuntui ettei mikään ole Hildan mielestä sellainen herkku, että sen eteen kannattaisi tehdä mitään. Juusto, keitetty broilerin kivipiira, makkara, frolikit, nakit, lihapullat... "Joo-o ihan hyviä, jos ne saa suoraan suuhun, mutta että yrittäisin tehdä jotain sirkustemppuja niiden eteen niin ei kiitos" - sanoo Hilda ja käy istumaan. Imuttamalla ei näiden herkkujen kanssa saa pentua liikahtamaankaan, ei vaikka edellisestä ruoasta olisi vaikka kuinka kauan aikaa. Sunnuntaina se sitten iski kuin salama kirkkaalta taivaalta:  ruokakuppi kainaloon ja hommiin.
Ruokaa ei kupista saa, vaan ainoastaan minun kädestä ja johan pomppas ja tuli pentuun vauhtia. Miksi tämäkin asia piti yrittää vaikeimman kautta? Eihän tämä nyt ole mikään uusi oivallus, miksi en sitä aikaisemmin tajunnut???
Tämän kolme päivää minulla on ollut kuin eri koira! Kädestä syömiseen, kun ollaan vielä lisätty vireennostatus-treenaus haukuttamalla ja omistajan duracelpupumainen käytös, niin johan tuli pentuunkin vauhtia. Ei ole diesel-pennusta enää tietoakaan, vaan mm. maahan mennään ilmasta kopsahtamalla (käsiavusteet toki käytössä). Ja meillä on ihan tajuttoman hauskaa Hiltusen kanssa!!


Viimeviikon maanantaina oltiin retkellä siskoni ja hänen koirien kanssa, ohessa kuvia siltä reissulta. tai oikeastaan lähinnä siskoni koirista. Hemuli jäi tältä retkeltä kotiin ja Hildasta en julkaisukelpoisia kuvia juuri saanut napattua.






Aika jalaton pällie....

maanantai 29. huhtikuuta 2013

Kasvaako se? Kasvaa se!

Pikku fifi lähestyy 4kk ikää ja alkaa jo muistuttaa koiraa :)





Suuri peto vaanii.


Hemuli antaa pahaa silmää...


Kasvattajalle piti ottaa Hemulista kuva jossa koiran kaikki jalat ovat maassa ;) Hetki siihen meni, mutta onnistuttiin lopulta. Kiitos Kiiki!

lauantai 20. huhtikuuta 2013

Rimppakintun riehulit

Tällä kertaa tyydyttiin riekkumaan omalla pihalla.






Kevään kunniaksi vedettiin turkkiakin vähän käytännöllisemmän mittaiseksi.

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Voiko ihminen haljeta ylpeydestä?

Minä kyllä tänään meinasin...

Tänään oli Hildan rokotuspäivä.  Koira autoon ja nokka kohti Lopen kirkonkylää. Hildaa itketti ja minä yritin ajaessani rauhoitella pillittävää pentua parhaani mukaan. Vähän ennen määränpäätä alkoi nenääni tulvia tuttu tuoksu ou shit - kirjaimellisesti. Auto sukkana parkkiin ja koira ulos ennen kun se olisi yltä päältä siinä itsessään. Tilanne ei onneksi ollutkaan niin katastrofaalinen ja pentukin oli puhdas. Oma syy! Olisi vain pitänyt pidempään malttaa odotella ennen lähtöä että Hilda vääntää  torttunsa, joita jo odottelinki, joten tyhmästä päästä taas kerran kärsittiin.

Kävelymatkaa eläinlääkäriin kertyi pikkuisen, mutta se oli tarkoituskin, että voitaisiin vähän harjoitella city-lenkkeilyäkin samalla.
Eipä siinä vaan mitään harjoittelemisen tarvetta ollut. Neiti kulki kauniisti vierellä hihna löysällä eikä edes jäänyt pällistelemään mitään uusia asioita.
Ihmiset ohitettiin kuin ne olisi olleet ilmaan. Ei väistetty, tai pelätty, mutta ei vaan kiinnostanut rynniä heitä tervehtimäänkään (Tapa josta minä tykkään ihan hirmuisesti). Kaupan kulmalla yhdet naiset halusivat Hildaa rapsuttaa. Hilda meni heidän luokseen häntä heiluen antoi rapsuttaa, nuoli kättä ja ilmoitti sitten itse, että "eiköhän tädeillä ole nyt hyvä mieli, jatketaan matkaa".
Eläinlääkäriin meni kuin kotiinsa. Odotustilassa jouduttiin odottamaan omaa vuoroamme kun eläinlääkäri oli hiukan myöhässä. Odotusajan Hilda makasi tuolin vieressä.
Rokotusta ei edes huomannut ja kun hommat oli tehty makasi Hilda reporankana kyljellään hoitopöydällä.

Kotimatkalla ei enää autossakaan itkettänyt, tai kakattanut ;)

On se niin reipas ja ihana ja kaunis ja.... ;P

lauantai 6. huhtikuuta 2013

Kohti esikoulua

Ollaan Hildan kanssa lopetettu pelkkä söpöstely ja alettu hommiin.

Aluksi näytti siltä, että leikkipalkasta tuo tuskin tulee palkkautumaan kun rievut ja rätit eivät kiinnostaneet. Ja jos otin lelusta kiinni niin Hilda päästi irti. Liikkuvan rätin peräään kyllä lähdettiin, mutta siinäpä se. Sitten saatiin siskoltani fleecenaru jossa on kaninkarvaa ja sillä lelulla taivas aukeni. Sillä ollaan päivittäin harjoiteltu ja nyt ollaan jo päästy siihen pisteeseen, että kun lelu ilmestyy taskusta nappaa Hilda siitä kiinni ja taistelee  vastaan. Voitettuaan lelun jouksee neito kunniakierroksen lelu suussaan ja tuo sen takaisin minulle JEE, toivoa siis on :)

Katsekontaktia ollaan treenailtu ahkerasti ja se on ihan mukavasti mallillaan. Kontakti pysyy jo palkkaa syödessäkin, eikä ulkona olevat häiriöt juurikaan haittaa. Äänen suuntaan/esim. liikkeen suuntaan saatetaan vilkaista, mutta sitten heti palautetaan katse takaisin silmiini.
Ruokaa odotetaan kauniisti istuen (istuu siis ilman käskyä) silmiin tapittaen ja ryysää kupilleen vasta saatuaan luvan "Ole Hyvä".

Mitään perus tottisteluita ei olla vielä varsinaisesti aloitettu, mutta ensi viikolla koittaa niidenkin aika. Lähinnä ollaan näitä suhdetta kehittäviä aktiviteettejä harrastettu, luotu pohjaa tuleville treenauksille sekä harjoiteltu arkielämän kannalta tärkeitä taitoja.

Jälkien pariin olen naperon kyllä jo ehtinyt tutustuttaa. Jos oikein huolellisesti etsii niin niitä lumettomia paikkoja löytyy jo täältä Hämeestäkin. ;)
Innokkaalta ja motivoituneelta vaikuttaa pentunen näihin jälkitouhuihin, joten lumien täydellistä sulamista odotellen...



maanantai 1. huhtikuuta 2013

Metsäretkellä

Oltiin 2 ja ½ tuntia metsäretkeilemässä. 
Hauskaa oli ja nyt täällä kotona vasta hauskaa onkin, kun talossa on rauha - Neiti Hiltunen makaa tajuttomana sängyn alla ;)
















Hilda on todella hienosti sisäistänyt viikossa luoksetulon alkeet. Kuullessaan "Täällä", neiti karauttaa heti luokse.
Hihnassa kulkeminen taas.... Noh, kyllähän neiti kulkee, mutta nyt jo näyttää siltä että saamme pitää kyllä melkoiset treenit että saadaan neiti kulkemaan siivosti. Tyttö meinaan yrittää vetää hihnassa jo nyt :(
Opetan koiria vetämättömyyteen yleensä pysähtymällä aina kun hihna kiristyy ja tähän astiset pennut ovat käsittäneet heti, että kun vähän höllää niin että hihna löystyy niin taas päästään eteenpäin, mutta ei Hilda. Hilda käy samantien istumaan kun pysähdyn ja siinä se sitten istuu maristen hihna kireällä. Täytyy miettiä pitäisikö sittenkin kääntyä paluusuuntaan kun hihna kiristyy tuon pysähtymisen tilalla, silloin tyttö ei pääsisi istahtamaan, koska tällä tavalla homma (tai kävelyt) ei kyllä etene tippaakaan.