Sairauslomaa ja remonttireiskoja

Voiko jo sanoa kesän tulleen? Virallisestihan toukokuu on kevätkuukausi, mutta kyllä tuolla ihan kesäistä jo on. Lämpöä on riittänyt ja piha kukoistaa, tosin lähinnä vuohenputkista mutta vihreää mitä vihreää ; ) Ja Nella pupu varsinkin on vuohenputkista, joita on koko etupihasta alkava pelto sekä takapihan koiratarha aivan pullollaan, aivan innoissaan koska ne ovat sen suurta herkkua. Kai niistä jotain ihmisruokaakin voisi tehdä, itseasiassa yhteen piirakkareseptiin törmäsinkin jota aijon hiukan tuunatusti testata.

Pihan kuivuminen on siirtänyt koko meidän porukan enenevissä määrin ulos ja pihalla sekä lähimetsissä tuleekin vietettyä päivittäin tunteja aikaa. Nellan olen päättänyt pitää koko kesän tarhassa vain päivät, yöksi saa rouva siirtyä sisätiloihin ja sisällähän se on ollut koko talvenkin. Nellahan on ollut Unskin kuoltua yksin. Välillä tuntuu, että se todella kaipaa lajitoveria vaikka kuinka olemme yrittäneet sille pitää seuraa ja se saa kaiken aikaa loikkia täällä muiden jaloissa kotona ollessamme. Yksinolot rouva saa viettää uudessa hienossa häkissään, jonka tilasin Zooplussalta.

 Silittelyä ja vieressä köllimistä se on taatusti saanut monen kanin tarpeiksi, mutta niin kuin olen aikaisemminkin todennut, ei me voida korvata kanikaverin seuraa. Toisaalta, olen ajatellut että Nella saa jäädä meidän viimeiseksi kaniksemme joten nuoren kaninuorukaisen hankkiminen Nellan kaveriksi ajaisi väistämättä siihen, että Nellan kuoltua olisi uusi kani taas yksin.... Koskaan ei kuitenkaan pidä sanoa ei koskaan, varsinkaan jos on vastikään liittynyt facebookissa Belgianjätit- ryhmään : D 

Koirien remuaminen on siirtynyt taas uudelle levelille, kun niillä on käytössään riekkumiseen myös etupiha peltoineen. Ja kyllä täällä telmutaankin ja juostaan kuin päättömät kanat. Hilda on poikien personal trainer joka pitää jopa laiskaakin laiskemman Goran liikkeessä. Ja niin kovasti on Gorakin revitellyt, että kaksi viikkoa sitten loppui treenit lyhyeen, kun huomasin treenatessa, että Gora ontui etustaan ja istuessaankaan ei juuri varannut painoa vasemmalle jalalle. Kotona tutkin jalat, mutta en löytänyt kuin yhden hiukan haljenneen kynnen (ydin ei ollut näkyvissä eikä kynsi ollut haljennut tyveen saakka) jonka sain itse hiottua halppis Dremelilläni siistiksi. Muuta en siltä erää löytänyt, eikä Goran ilmekään värähtänyt kun kopeloin koko koiran läpi. Lepoa siis alku hätään ja jos ei auta niin lääkäriin. Lepo on kuitenkin selvästi auttanut, joten ilmeisesti vain jotain oli venähtänyt, kolahtanut, revähtänyt tmv. No jatkakaamme koiran kyttäämistä... eikä hierojalla käyntikään varmasti pahitteeksi olisi...

Treeneistä ollaan pidetty tämän vuoksi taukoa ja ajattelinkin että lomaillaan vielä pari viikkoa. Olin suunnitellut osallistuvani Jankk:in Tokokokeeseen 11.6, mutta taidan siirtää ihan laiskuuttani avoluokan korkkaamisemmekin myöhemmälle.  Gora ei tosin oikein käsitä, kuinka emme treenaa lainkaan. Joka kerta kun astun sen kanssa ovesta ulos, se napauttaa itsensä tiukkaan kontaktiin ja kysyy, että mitäs tehtäisiin. 

Hildalle on tapahtunut jotain?! Aikuistuminen? 

Meillä aloitettiin yläkerran rakentaminen ja siellä ahertaa Hildalle täysin vierasta porukkaa. 

Stressasin (yllättäen) koko kevään, että mitä hommasta tulee, kun työmiehet siellä ryskäävät ja Hilda hepuloi kaiken aikaa. Ensimmäisenä päivänä remonttireiskat vetäisivät moottorisahalla reijän talon seinään ja Hildan reaktio oli tämä:

(Anteeksi surkea puhelinkuva!!)

Minkäänlaista reaktiota ei siis tullut, eikä tullut muiltakaan koirilta! Aivan mahtavaa!! Ainoastaan jos miesten puhetta kuuluu pihalta tai yläkerrasta, niin koirat haukkuvat. Olenkin nauranut, että rosvojen kannattaa tulla meille mahdollisimman kovaäänisesti, mieluiten vaikka seinän läpi ryskäten, mutta pitäkööt suunsa kiinni : D 

Tänään tuli kuitenkin tuokin teoria tyrmättyä. Olin jo eilen nukkumaan mennessämme jättänyt toisen ulko-ovistamme sepposen selälleen, koska tiesin herrojen tulevan tänään töihin niin aikaisin että me todennäköisesti vetäisimme siinä vaiheessa vielä zetaa ja näin minun ei tarvitsisi herätä avaamaan heille ovea (miten niin laiska). Näin todellakin tapahtui, mutta ukkelit eivät päässeet kuin autostaan ulos, kun karvainen hälyytysjärjestelmä pärähti hirveällä metelillä päälle. Se siitä nukkumisesta sitten. 

Ja sorry murtoveikot, ette tekään sittenkään pääse ihan niin helpolla.

Nyt mars Goran turkin viimeistelyyn. Herran täytyy olla siisti viikonlopun häpeningin vuoksi, mutta siitä enemmän myöhemmin.

Hiljaiseloa

Olen suunnitellut tämän postauksen kirjoittamista jo hyvän tovin. Jotain olisi kirjoitettava, mutta kun ei ole mitään kirjoitettavaa :)

Hemuli on Hemuli on Hemuli. Sama meno jatkuu kun on aina jatkunut. Joka paikkaan juostaan ja hömpsötellään kuin pikkupentu :) Vatsaongelmien kanssa ollaan taas painittu oikeastaan koko kesä, mutta eipä sekään mikään uusi uutinen ole.

Hiltunen täyttää tammikuussa jo 3 vuotta. Minusta Hilda on pikkuriikkisen rauhoittunut. Ihmiset jotka käyvät meillä usein ovat Hildan mielestä nykyään kiva juttu, kun aikaisemmin se oli niistäkin sitä mieltä, että "Prkl, tänne ette tule ja kaikki kilon pailoiksi vain". Vieraiden kanssa saa edelleen olla todella varuillaan missä tahansa ollaankin.
Kotona tuo on edelleen (kovapäinen) mussukka.

Goran kanssa käytiin Kennel Druzkayan leirillä lokakuussa. Muuten onkin ollut melkoista hiljaiseloa. Treeneissä käydään ja ollaankin saatu aivan huippu kouluttaja, jonka opeilla ollaan päästy aikamoisia harppauksia eteenpäin.
AVO-koe koittaisi keväällä (maalis-huhtikuussa) ja se on ruutua vaille valmis. Toki muissakin liikkeissä tarvitaan vielä treeniä ja varmuutta, mutta pohjat on kunnossa.
VOI ja EVL liikkeitä on otettu tietenkin mukaan. Ryhmässämme on 4 muuta koirakkoa ja kaikki ollaan hyvin eri tasoisia. Siellä se meidän pikkumusta kuitenkin rivin jatkona suorittaa EVL:n paikallaolot (vielä en tosin uskalla piilossa kun käväistä) ja hienosti suorittaakin.

Näyttelyitä en ole katsellut yhtään, olen minä tuonne tulevien näyttelyiden listan kerännyt mutta siinä se. Jotenkaan ne hommat ei nyt kiinnosta tippaakaan. Täytyy katsoa kevään myöten jos innostus nousisi. Nyt meinaan kuitenkin vetäistä herran konella nakupelleksi ( EN jalkoja, sen opin viime talvesta, kun ei ne koipikarvat kasva kirveelläkään :D  )

Kuvia tulee nyt harvakseltaa, koska kamerassa on ilm. putkiongelmia enkä ole sen asian eteen ehtinyt pistämään tikkua ristiin.

Viralliset lonkka- ja kyynärtulokset

Vihdoin on jalostustietojärjestelmässäkin nähtävillä Goran terveystulokset.
http://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FI14571%2F14&R=327

Lonkat B/B ja kyynärät 0/0, eli parempaan suuntaan muuttuivat kennelliitossa, kuin mitä Pelle arvioi (B/C).

Tiedän, että ruudun takana on heitäkin joille nämä em. kirjaimet ja numerot eivät sano juuri mitään joten avataan niitä piikuriikkisen ja pintapuolisesti.

Lonkkien kuvaamisella tutkitaan lonkkanivelen kasvuhäiriötä "lonkkavikaa" eli lonkkanivel dysplasiaa joka on koirien yleisin tuki-ja liikuntaelinten kasvuhäiriö. Lonkkanivel dysplasiassa reisiluun pää ja lonkkamalja eivät "sovi yhteen". Kyse on perinnöllisestä sairaudesta, joka ei tietenkään automaattisesti tarkoita, että  sairaat koirat saisivat vain sairaita jälkeläisiä ja terveiden koirien pennut olisivat automaattisesti terveitä. Siitä kuinka paljon ruokinta ja  liikunta vaikuttavat "lonkkavian" syntyyn, on paljon erilaisia tutkimustuloksia, mielipiteitä ja kuvitelmia, enkä lähde siihen tässä nyt puuttumaan... 
Arvostelu asteikko on A-E, jossa A on terve/ ei muutoksia ja E taas selvästi dysplastinen lonkka. Goran B tarkoittaa lähes normaalia/rajatapausta, jossa reisiluun pää ja lonkkamaljat ovat hiukan epäyhdenmukaiset.

Kyynäreitä kuvatessa taas tutkitaan kyynärnivelen kasvuhäiriötä (eli ED, englanniksi elbow dysplasia), joka on varsinkin isojen ja jättikoirien yleisin ontumisen aiheuttaja. Tässäkin sairaudessa  nivelpinnat ovat epäyhdenmukaiset. ED:ssä arvosteluasteikko on 0-3, jossa 0 on luonnollisesti terve ja 3:sen kyynäreessä on voimakkaat muutokset. Kyse on tässäkin perinnöllisestä sairaudesta, jonka syntyyn ei nykytutkimuksen mukaan voi ympäristötekijöillä juurikaan vaikuttaa, mutta oireiden ilmenemiseen voi. Nivelrikkoinen kyynärnivel invalidisoi koiran yleensä pahemmin kuin nivelrikkoinen lonkka, koska koira kantaa noin 60% painostaan etuosallaan.



Goralla, siis kaikki kunnossa. Vielä olisi tarkoitus kuvauttaa ainakin selkä, mutta se menee ensi vuoden puolelle.

Kuvaustulokset

Eilen siis käytiin lonkkakuvissa kuvaavan lääkärin (Per Axelson)  arvio oli B/C (tai C/B, en enää muista, mutta on ne minulla tuolla ylhäällä) ja kyynäret 0/0.
C puolen lonkka siisti, ei rikkoa. Suuri kivi kyllä vierähti sydämeltä!

Saapa nähdä miksi tulokset muuttuvat Kennelliitossa, vai muuttuvatko.

Ahdistusta ja käsittämätöntä jännitystä

Hyvää syksyä!!

Huomenna mennään lonkka- ja kyynärkuviin Helsingin Mevettiin. Hiukan jo ahdistaa. Ei niinkään tulokset, vaan sen koiran näkeminen siellä eläinlääkärin lattialla tajukankaalla. Se on aina yhtä itkettävää.
Goran sisaruksista on tällä hetkellä tutkittu 6/9 ja tulokset eivät varsinaisesti ole olleet mitään parasta A-luokkaa. Niitä voi käydä ihmettelemässä vaikka tästä. Nyt vain toivotaan parasta ja pelätään pahinta. Sama, hyvinvoiva, koira se sieltä kuitenkin kotiin matkaa, vaikka kuvissa näkyisi tonttu-ukkoja, joten turha huolehtia asiaa jolle ei mitään voi :)

Lauantaita 26.9 voinkin sitten huolehtia senkin edestä, koska silloin koittaa tokokoe vol.2.
Voi kauhistus! Samalla sekunnilla, kun tuli sähköposti että ollaan saatu paikka kokeeseen se alkoi;  vatsaa kipristää, tärisyttää ja hermostuttaa. Ja tätä jatkuu sitten kokeeseen saakka... Aina kun koe tulee mieleen muljahta vatsassa ikävästi.
Tämä minun jännitys menee jo aivan mahdottomaksi, enkä tiedä miten sitä voisi lähteä työstämään. Ehdotuksia??
Yritän järkeillä, että kokeessa ei ole mitään jännitettävää, mutta ei auta.  Eikä se tulos minua niinkään huoleta, koska sen olen saanut itselleni hakattua päähän, että jos koe menee täysin pipariksi niin siihen ei maailma kaadu - ja niin käy muillekin, eikä auta kun yrittää seuraavalla kerralla uudestaan paremmalla onnella. Eniten jännittää sillä omalla vuorolla sinne kaikkien silmien alle meneminen.
Kaikkein turhauttavinta ja huvittavinta tässä on kuitenkin se, että kun lopulta astun koiran kanssa tekemään suorituksemme ei jännittämisestä ole enää tietoakaan. Jännitän siis toisaalta aivan turhaan...
Toivottavasti jännittäminen koekertojen myötä helpottaa. Kokeissa käymistä en kuitenkaan meinaa missään nimessä lopettaa. Tämän vuoden tavoite on saada TK1 koulutustunnus ja ensi keväänä( ? ) korkataan avo. Niin kauan kokeissa rampataan, kun molemmilla on kivaa ja on mitään realistisia mahdollisuuksia pärjätä ja edetä.

Avoluokassa vastaan tuleekin sellaisia ihmetyksiä kuin merkin kierto, ruutu ja nouto. Kaikkia ollaan treenattu ja ihan OK vaiheessa mennään, joten ensi kevät voi olla ihan realistinen tavoite avoluokan korkkaamiseen.  Noudosta saattaa tulla kompastuskivi, mutta tällä hetkellä näyttää ihan hyvältä. Nyt vaan täytyy varoa etten onnistu taas pilaamaan noutoa liiallisella hosumisella ja vaatimisella!!

Loppuun vielä kappale jonka olen ottanut omaksi "voimabiisiksi" jännityksen iskiessä :)

Juoksuaika

Kirjaimellisesti!

Hemuli juoksee kiihkoissaan ympyrää, itkee ja ulvoo. Minä juoksen 237 kertaa päivässä (ja yössä) sanomaan mölyävälle Hemulille, että nyt se lärvi umpeen. Se auttaa, ehkä jopa tunnin.
Nukkuminen on jäänyt melko vähälle minulla ja Hempalla viime öinä.
Goraa ei hetkauta, eikä itketä, eikä liioin Neiti Hiltusta. Hiltunen on kuin mitään erikoista ei olisi meneillään.

Nämä ovat Hildan kolmannet juoksut. Edelliset on menneet hyvin kaikkien osalta. Hemuli on selvästi lutkuttanut Hildan pissoja jos on sellaisen pihalta bongannut, itkeskellyt vähän ja tärppipäivinä vähän enemmän, mutta siinä kaikki.
Nyt kaikki muuttui. Hemuli on aivan sekaisin, ressukka. Itkee, ulvoo, yrittää (ja tulee) ovista ja porteista läpi ja nyt vielä kauhukseni totesin ettei sille ruokakaan maistu.
Jos olisin tämän tiennyt, olisin vienyt Hildan steriloitavaksi jo aikaisemmin. No nyt kun tämä kiima on saatu kunnialla läpi niin pääsee Hiltunen eroon värkeistään.

Nyt vain koitetaan selviytyä. Hilda on eristetty täysin pojista. Pissatukset hoidetaan luonnollisesti eri aikaan ja pojat menevät hoitamaan asioitaan ensin, Uloskin kuljetaan eri ovista ja kuskaan juoksujalkaa Hildan pihan poikki ettei se vain ehdi sinne pissata. Pojat eivät pääse sinne suuntaankaan lenkille, missä Hilda käy. Hempan olen joutunut eristämään kuisti-eteinen-vessa-kylpyhuone-saunaosastolle, koska muuten se yrittää tulla ovista läpi Hildan luokse. Keittiön ja eteisen väliseen oveen värkkäsin sellaisen portin ettei siitä tule läpi edes Hemuli.
Kaipa tämä jotenkin toimii. Ainaki juuri ilokseni huomasin, että Hemuli on nukkumaanmenon jälkeen ollut melko hiljaa. Vähän se kuului itkeskelevän, mutta kun käskin sen hiljaiseksi, niin nyt se nukkuu. Viime yö oli aivan kammottava ja sain nukuttua vain noin 1,5 tuntia Hemulin mölinöiden vuoksi joten parannusta tämä siihen on. Vaikka Hemppa tietenkin haistaa että juoksuinen neito edelleen samassa talossa asustaa, niin helpotusta näyttää tuovan se ettei mitään varsinaista kontaktia saa siihen kuitenkaan otettua. Hyvä niin!

Näillä mennään, pakko mennä.
Jos nyt näyttää ettei tämä tästä mitenkään lutviudu, niin täytyy sitten alkaa miettimään Hemulin lykkäämistä hoitoon. Voi sitä ressua joka sen "kunnian" itselleen saa!

Tyhmästä emännästä kärsii koko perhe : (

Uuden ruoan testausta

Hemuli on  vuoden aikana päässyt koekaniiniksi useampiinkin koiranruoka ja lisäravinne testauksiin.

Nyt päästiin Hopottamaan Golden Eaglen Holistic Farm (ankka ja kalkkuna) pöperöä. Hyvältä vaikuttaa! Vaihdettiin edellisen ruoan loppumisen vuoksi sapuskaa ihan lennosta, ilman vähittäistä totuttamista joka ei yleensä ole Hemulin kohdalla kovin järkevää. Nyt kuitenkin vatsa pysyi kunnossa ja on pysynyt siitä saakka. Viljattomuus, erityisesti maissittomuus on tämän ruoan vahvuus meidän perheessä. Mausta en osaa sanoa mitään, koska Hemuli nyt syö vaikka pieniä kiviä mikäli ne on ruokakuppiin laitettu.
On harvinaista herkkua, että Hempalle löytyy noin täydellisesti sopiva ruoka ihan noin vain. Harmi vain, että säkin hinta (10kg) on noin 70-80€, joka on kyllä minun mittapuullani aivan liikaa. Pelkiltään syötettynä tuota saa mättää, varsinkin runsaasti kuluttavan Hempan kuppiin melkoiset määrät, joten 10kg säkki ei kauaa vanhene. Tosin normaalisti annan koirille päivittäin myös eri lihoja ym. joten napsun kulutuskaan ei ole niin valtaisaa.

Summa summarum, ihan OK ruoka jos kaipaa vijatonta versiota koiransa kuppiin. Hinta hirvittää, joten siksi tämä jää meidän kohdallamme vain tämän yhden säkin kokeiluksi.

http://www.hopottajat.fi/goldeneagle/
http://www.goldeneaglepetfoods.fi/freshmeat

Paras pentu vuosimallia 2014

Sain taannoin iloisen sähköpostin; Gora on valittu HSKK:n vuoden 2014 parhaaksi pennuksi. Yllätys oli kyllä melkoinen, sillä en todellakaan uskonut ukkelin sijoittuvan mitenkään. Valitettavasti en vain itse pääse paikalle vastaanottamaan palkintoamme.
Vuoden mustaterrieri 2014 - kilpailussa Gora sijoittui kämäisellä kolmen näyttelyn tuloksellaan uros pentujen toiseksi.

Huomenna suunnataan eläinlääkäriin rokotuksille ja puntariin koko sakki.
Olemme lähdössä toukokuun alussa vaeltamaan ja haluan varsinkin Hempasta tarkan painon, jotta osaan suunnitella sen retkisapuskat jotensakin älykkäästi. Hemppa on tällä hetkellä kohtuu hyvässä lihassa (tosin hiukan saisi olla enemmän lihaa luiden päällä) enkä halua, että reissun vuoksi tuosta ongelma ruokittavasta tippuu kiloakaan. Pelkällä normi sapuskalla se ei tule siellä pärjäämään, eikä toisaalta lihat ja läskit siellä säilyisikään + että painavat tuoreena aivan hillittömästi. Lihaa on siis kuivattava mukaan ja Hempalle hankittava vielä todennäköisesti jotain korkeaenergistä välipalaa aamu- ja iltaruoan lisäksi. Pörröt pärjäävät vähemmälläkin, mutta ei niidenkään ole reissussa tarkoitus nälkää nähdä.
Reissu ei ole pitkä, vain 4 päivää, ja lähdetäänkin nyt näin pienemmällä reissulla katsomaan kuinka homma koko sakin kanssa toimii. Ketään kun en raaski kotiinkaan jättää :D
Teltassa ei ole aikaisemmin nukkunut kuin Hemppa, joten sitäkin ajattelin kokeilla tuossa pihassa ennen lähtöä, vaikkakaan en usko sen tuottavan ongelmia.

Arjen aherrusta - pikaisesti

Neiti Hiltusen koiven parannuttua päästiin vihdoinkin jälkipuuhasteluihin käsiksi. Meinasinkin jo, että koko kesä menee aivan harakoille. Onneksi kyse oli revähdyksestä eikä mistään luustoperäisestä!!

Yleensä jäljen jälkeen painellaan metsälenkille joten Gorakin on autossa mukana.
Mitäpä se maksaisi tehdä sillekin jälki tai pari... Tarkoitus on (oli)  pysytellä toko:n parissa.
Pentunen kuitenkin syttyi koko jälkitouhuun niin, että niinpä sitä tulee rämmittyä tuolla metsässä useampana iltana viikosta. Ja kivaa on! Oikein harmittaa, että meillä on sunnuntaina se pentunäyttely eikä päästä lauantai iltana metsää rymyämään, eikä tänäänkään kerkeä ja ensi viikolla, Tuomon työviikolla, ei päästä iltaisin mihinkään. Tosin tuo viikon mietiskelytauko treenien välissä tekee vain hyvää. Eipä sitä kehtaa sieltä näyttelystä kuitenkaan poiskaan jäädä, vaikka tällä hetkellä ei kyllä kiinnostaisi lainkaan lähteä seisomaan helteessä tunneiksi jonnekin raviradalle vinttikoiraradalle tekemään -ei yhtään mitään  :/

Toko:ssa ollaan noiden perusliikkeiden oheen, vähän vaihteluksi, otettu haastavampia liikkeitä kuten nouto ja ruutu. Ihan pientä makustelua vain ja sheippaamalla edetään, ruudun kanssa targetilla. Eipähän ala tokotouhut maistumaan puulta kummankaan mielestä, kun saadaan vähän uusia tuulia eikä jumiuduta hinkaamaan vain niitä alo:n perusjuttuja.
Takapään käyttöä treenataan edelleen ja tulevia esineeruutu treenauksia varten täytyisi herätellä esinemotivaatiota. Jälkimmäisessä onkin luultavasti vähän haastetta...

Uskin antibioottikuuri muuten loppui aikapäiviä sitten ja yllätyksekseni pupunen on kunnossa! En oikein kuurin alkaessa jaksanut uskoa, että antibiootit pupua parantaisivat, mutta onnekseni oli täysin väärässä. Ihan loistojuttu!

Antibiootti ja kuinka se kanille annetaan?

Kertokaapa se!

Muutama ilta takaperin huomasin pupulaan mennessäni, että Unski rohisee.
Eläinlääkäriin vei tie ja tuliaisena 10 päivän antibioottikuuri. Keuhkoputkentulehdus.
Herra on onneksi todella virkeä ja juoksentelee pitkin poikin, ruoka maistuu eikä minkään sortin eritteitä valu nenästä eikä silmistä.
Toivottavasti herra nyt toipuu antibiooteilla eikä tilanne nyt ainakaan pahene.
Hetihän mieleen hiipii epäilys pasteurellasta, mutta toivottavasti nyt kuitenkaan ei ole siitä kysymys.
Edellinen ranskishan siihen menetettiin.
Antibiootin antaminen on kyllä yhtä h*lvettiä. Uski ei nimittäin ole mikään sylipupu ja se on vakaasti sitä mieltä ettei hänen vapauttaan sovi tulla rajoittamaan. Voimaa tuollaisessa päälle 6 kiloisessa kanissa on kyllä ihan mukavasti.
Kovin eläinystävälliseltä tuo meidän lääkitsemistouhumme ei näytä kun tungen kanin polvieni väliin ja nappaan sitä kaksin käsin päästä kiinni ja Tuomo tunkee ruiskulla lääkettä kitusiin, mutta pääasia että lääke menee sinne minne kuuluukin. Ensimmäisillä kerroilla lääkettä oli enemmän minun päällä kuin Unskin suussa :)

Lääkitsemistouhujen välissä on sitten ehditty treenaamaankin hiukan. Tuomo heilui tänään kameran kanssa, joten luvassa kuvapläjäys.

Uimamaisterit ja saitsuu

Pojat pääsivät heittämään talviturkkinsa maanantaina.
Hemuli oli aivan pähkinöinä ja loikki rannalta jonkkaan rakkaan vesilelunsa perään, niin että siinä kastui kyllä koko perhe. Sai taas herraa toppuutella, ettei vetänyt itseään aivan piippuun näin kauden aluksi. Jos Hempalta olisi kysytty niin sehän olisi lätrännyt lammessa varmasti vaikka koko päivän.
Gora ei vapaaehtoisesti tassujaan kastellut, mutta kun laitoin koiruuden hihnaan ja kävelytin uimasyvyyteen niin sinne se vaan perässä kiltisti kulki ilman mitään vastaan vänkäämistä. Uima-asento näyttäisi olevan näin heti alkuunsa oikea, joten ainakaan vielä ei uimakoulua tarvita.

Hilda joutui jäämään kotiin, koska neito on sairauslomalla. Likalla on jotain häikkää oikeassa etujalassa, tai siihen se ainakin oirehtii. Mitään kohtaa ei neito tunnu jalassaan aristavan ja koipea saa väännellä ja käännellä mielensä mukaan, ei ole kuuma eikä turvonnut. Ensin ajattelin, että kyse on hots potista anturoiden välissä kun iho näytti sieltä vähän punoittavan (ja hots pottia oli keväällä leuassa), mutta tassut näyttävät olevan siltäosin kunnossa. Kaksi päivää tuo on nyt ollut eristyksissä ja levossa muista,  ja nyt näyttää jo paremmalta eikä käynnissä tai ravissa jalan kevennystä enää juurikaan huomaa. Hiukan haastavaa on kyllä ollut (yrittää) pitää tuo vieterijänis levossa. Meidän rauhalliset hihnalenkit tarkoittavat sitä, että kun kaivan hihnan esiin ottaa tyttö hillittömät hepulit loikkien tasajalkaa ilmaan.
Nyt näyttää siis siltä, että ollaan selvitty säikähdyksellä, kun ainahan sitä (ainakin minä, enkä syyttä) ensimmäisenä pelkää nivelrikkoa kun koiruus alkaa jalkaansa varomaan.

Sunnuntaina oli mustisten erkkari ja minäkin siellä piipahdin siskoni ja Musjan kanssa turisteina, loppuun saakka ei kuitenkaan ehditty valitettavasti ollemaan.
Nyt ei voi kyllä sanoa muuta kuin OMG minkä teitte! Team Druzkaya korjasi potin kotiin, aivan mahtavaa! Onnea!
Marittan blogissa erkkarista enemmän.

Eelis (Druzkaya Grats)

Kootut kuulumiset

Hyi kun hävettää! Kuulumisia en ole päivitellyt miesmuistiin.

Goran olen ilmoittanut Tervakosken näyttelyyn. Toivottavasti tuo toinen palli nyt ihan aikuisten oikeasti on jo päättänyt pysyä paikallaan, ainakin siihen mennessä. Trimmiviikonloppuna molemmat olivat komeasti pusseissaan, mutta eilen en taas tuntenut kunnolla kuin toisen, mutta tänään paikallaan on taas molemmat. Ihmeellinen vemppaaja tuo toinen ;)

Mihinkään mätsäreihin ei olla vieläkään päästy, kun aina tulee jotakin muuta. Tarkoitus olisi kuitenkin mennä sellaisiin treenailemaan ennen oikeaa koitosta. Tammelassa olisi ensi viikon keskiviikkona mätsäri. Täytyy pistää tuolle pienelle ukkelille kirjallinen hakemus, josko herra mitenkään voisi tuolloin nautiskella illallistaan tuttipullosta, niin me päästäisiin pikkupörrön kanssa vähän tuulettumaan. 

Näyttelytreeniäkin olisi tarjolla ja sinnekin on tarkoitus osallistua.

Pentukoulu on nyt ohi ja ennen seuraavia ohjattuja treenejä saamme vähän kesälomailla.

Tosin itseksemme puuhailemme lähes päivittäin. 

Koin melkoisen herätyksen tuossa taannoin, kun videoin meidän treenit. Hyvin tuli esiin asioita joita tiedostamattaan on itse tehnyt tai koira on tehnyt ja niitä on sitten edelleen tiedostamattaan vahvistanut. Suosittelen kyllä erittäin lämpimästi kaikille jotka syystä tai toisesta joutuvat treenaamaan suurimmaksi osaksi yksinään ja homman on jokseenkin tavoitteellista. Videoinnista tuli meille ihan normaali treenirutiini, kamera käy aina kun sää sen sallii.

Kiitoksia vain sille henkilölle joka tarvitsi apua perusasennon opettamisessa omalle koiralleen, ilman tätä "opetusvideon" kuvaamisen tarvetta ei olisi ikinä varmaan tullut mieleenkään moinen videokameralla pelaaminen koiraa treenatessa. 

Pikkupörrö on salaa opetellut hihnassa kulkemista! En ole jaksanut raahata sitä koko porukan hihnalenkeille mukaan, kun meno on ollut niin holtitonta - ja mulla palaa käpy. Gora on tähän saakka suhannut puolelta toiselle, roikkunut Hildan naamassa/hännässä/hihnassa ja ylipäätään vain sekoittanut järjestystä. Itsekseen ollessa se kyllä kulkee hienosti.  Hemulille hihnassa kulkeminen on tarkkaa puuhaa, se kulkee lähimpänä minua ja jos joku tunkee meidän väliin on herran pasmat aivan sekaisin. Se kompuroi muihin ja sotkeentuu hihnoihin kun se yrittää kurvailla taas omalle paikalleen. 

Alkuviikosta, kun lähdin yölenkille päätin ottaa minimiehenkin mukaan. Mitä kummaa? Sehän kulki niin hienosti, vetämättä ja sähläämättä Hildan vieressä. 

Kyseisestä lenkistä tuli kyllä muiden syiden vuoksi melkoinen tynkä...

Kuljettiin hiekkatietä jossa toisella puolella isot pellot ja toisella puolella metsää ja suota. Isot koirat (pientä en hirveästi ehtinyt huomioida kun se kulki siinä vaiheessa minun perässä) vetivät hirveät slaagit. Hemuli alkoi ryntäilemään hihnassa häntä koipien välissä ja Hilda alkoi vinkumaan ja yritti kiivetä Hempaan reppuselkään tai minun syliin, en ottanut selvää kumpaa ;). Ei siinä auttanut kuin kotiin päin suunnata pellon läpi vievän traktoripolun kautta, kun tyypit vain kiskoivat ja pälyilivät selkämme taakse kaiken aikaa. Mitähän siellä oli? Ilvekseen Hilda ei reagoi mitenkään (ilveshän asuu tässä meidänkin metsässä), joten ilves se ei ollut. Susi? Karhu? Jotain hurrrrjan pelottavaa joka tapuksessa. 

Isojen koirien kohdalla heitin nappularuokinnan roskakoriin jatkuvien ongelmien vuoksi. 

Tällä hetkellä isot tyypit syövät puuroa sekä lihaa/kalaa ja nyt vaikuttaa että oikeaan suuntaan ollaan menossa. P*skan määräkin on vähentynyt ainakin puolella! Hildakaan ei enää ihmettele kupin äärellä, että mitä tälle pöperölle olisi tarkoitus tehdä, neidon kuppi tyhjenee ensimmäisenä ;)

Nyt kun vedet alkavat lämpiämään olisi tarkoitus aloittaa uiminen (niin koirien kuin minunkin) ihan treenimielessä. Näin alkuun käydään kerran viikossa (eli siis minä 3xvko) uiskentelemassa. Gorallahan "uiminen" on lähinnä veteen totuttelua näin aluksi. Viimeksi kun oltiin lammella, niin tyyppi ei halunnut edes varpaitaan kastaa.

Ajattelin myös kaivaa polkupyörän naftaliinista ja alkaa pyöräilemään Hempan ja Hildan kanssa (eri aikaan). Hempan tuntevien korviin homma saattaa kyllä kuulostaa melkoiselta itsemurhayritykseltä :)

Voiko ihanammin päivän enää alkaa...

...onko ihanampaa aamua kuin tää?

Ei ainakaan Goran mielestä! Tai no, automatkailun olisi voinut jättää väliin, kun autossa matkustaminen edelleen kovasti kuolatuttaa. Koita kestää pikkuinen, kyllä se siitä ohi menee.

Käytiin siis eläinlääkärissä ensimmäisillä penturokotuksilla Lopen eläinlääkäriasemalla.
Jätin auton jonkin matkan päähän, että päästiin vähän "city" kulkemistakin harjoittelemaan. No, kyllähän me vissiin 10 ihmistä nähtiin, yksi koira ja 20 autoa sekä traktori, että kovin kattavaa treenisessiota ei tuossa kirkonkylällä kyllä aikaan saa :)
Autoistahan tuo ei välitä mitään, vastaan tulleet ihmiset oli aivan mahtavia ja heitä kaikkia olisi pitäyt päästä tervehtimään. Sateenvarjon kanssa vastaan tullut rouva oli ihan "sikamakee" ja hänen mukaansa Gora meinasi lähteä kun muiden perään vain katsottiin haikeana. Hihnassa kulkeminen on kyllä poukkoilua puolelta toiselle, mutta siihen en viitsi vielä perehtyä. Pentusella on jo muutenkin niin paljon muistettavaa,"suoritettavaa" ja ihmeteltävää tuolla sivistyksen parissa, kun normaalisti kuljetaan vain näitä maalaisteitä ja metsässä, että keskitytään siihen myöhemmin kun kaupunkikulkemiset on tullut tutummiksi. Pääasia, että Gora ei vedä. Muutaman kerran kyllä yritti, kun edessä kulki joku ihana ihminen, mutta pysähtymällä löysäsi hihnan heti ja tuli luokse.

Eläinlääkäriasema oli JEE, puntarissa käynti oli JEE, eläinlääkäri oli JEE, edes rokotuksen aikana ei häntä lopettanut heilumistaan. Pienellä pojalla kaikki OK ja kuukauden päästä uudelleen. On kuulema todella hyvä luonteinen, reipas ja rohkea pentu. Ihan kun en tietäisi ;)

Maahanmeno on otettu harjoittelun alle. Minä vaan en meinannut millään saada pentua ymmärtämään mitä tässä olisi tarkoitus tehdä. Lopulta otin käyttöön "jalan ali" tyylin jolloin pääsin palkkaamaan koiruutta maahanmenosta ja lamppu pennun päässä syttyi. Seuraava "ongelma" tulikin sitten siitä, että Gora meinasi, että maahan käydään niin, että ensin istutaan. Juu ei! Tavoite on että maahan mennään hissinä (oli viisaampien mielestä sitten kuinka hidasta tahansa) jolloin en ainakaan onnistu pilaamaan liikettä sillä, että päästän koiran "huomaamattani" liikkumaan eteenpäin. Nyt näyttää siltä, että homma on oivallettu, eikä Gora enää automaattisesti iske persusta maahan.

Ihka ensimmäinen räpsy uudella kameralla :)

Uusi ystäväni Nikon saapui tänään, joten lisää kuvasaastetta varmasti viikonlopun aikana luvassa :)

Pikainen kuvabloggaus

Kevät on jo pitkällä :)

Koiratarhassakin vihertää (vuohenputket) niin nätisti.

Raahasin vanhan kaisloista tmv. punotun sohvanraatomme koiratarhaan  (kuvan oikea alareuna). Mikä onkaan mukavampaa kun istuskella iltaisin (öisin) pihalla, kuunnella pöllöjen huhuilua ja katsoa kun koirat leikkivät. 

Unskilla antibioottikuuri on loppunut ja herra on voimissaan. Niin voimissaan, että tuntui tulevan hulluksi jättimäisessä koirien näyttelyhäkissä jossa joutui suurimman osan ajasta viettämään. Ei tuntunut herraa virkistävän edes asunnossa sisällä loikkiminen, vaan ryskäsi ja rynkytti häkkinsä ovea jatkuvasti.

Niinpä rikoimme ulkoilukieltoa ja lopputulos on tämä:

Toisiinsa totuttaminen suijui täysin ilman ongelmia. Puput samaan tarhaan ja se oli siinä. Ensimmäinen päivä alistettiin astumalla toinen toisiaan, mutta mitään riitoja ei ole ollut missään välissä.

Puput nukkuvat vieretysten, syövät vieretysten ja pesevät toinen toisiaan. JEI! Olin kyllä varautunut pitkään ja vaikeaan totuttamisprojektiin, mutta hyvä ettei tarvinnut.

Neiti Hiltunen sen kun kasvaa ja kehittyy. Säkä on tällä hetkellä hieman  reilu 50cm (kotimittaus ilman hienoa ja virallista säkämittaa) ja Hemuli saa jo tehdä töitä, että pärjää vetoleikeissä pennulle.

 Hemppa parani vesihäännästään 4 vuorokaudessa ja meno on taas entisen mallista...

Söpöläinen

Jo toinen neljä-jalkaa-maassa-samaan- aikaan - kuva pienen ajan sisällä! Mitä Hempalle on tapahtunut??

Pienet pojat sairastaa, heitä hellikäämme....

Hemuli on perheemme toinen potilas ja Unski toinen.

 Olimme eilen siskoni kanssa taas retkeilemässä koirien kanssa ja Hemuli ui, ui, ui ja ui. Mikään yllätys ei siis ole, että poika kärsii tällä hetkellä vesihännästä. Kipulääkkeellä ja lämmöllä on Hemulia hoidettu. Iltapäivällä häntää kärsi jo vähän heiluttaa ja pelata frisbeetä, mutta kovin painovoima vetää edelleen häntää puoleensa.

Taidamme odotella vesien lämpiämistä ennen seuraavaa uintia. 

Unski Töppönen taas joutui tänään luopumaan jostain kallisarvoisesta, eli pallit läks.

Leikkaus sujui kuin tanssi, mutta koko päivän on rukka ollut aivan kuutamolla. Vasta ilta kahdeksan aikaan alkoi heinä maistua ja kokonainen omenakin upposi pupusen vatsaan. Herra asustelee tällä hetkellä kuistilla koirien näyttelyhäkissä ja sekös poikaa sylettää, ja kun päässä on vielä kauluri niin ei ole pienen pojan asiat kovinkaan hyvin.

Ulkoilukieltoa tuli kokonaiseksi 12 vuorokaudeksi ja uskon että olemme aivan kypsiä koko sakki jo viikonloppuun mennessä. Huomenna Unski pääsee rellästämään tuvan puolelle ja näen aivan taatusti tästä tapahtumasta ensi yönä painajaisia ;)

Kun aina pitää nähdä ongelmia, vaikka niitä ei olisikaan...

Tänään käytiin neidon kanssa toisilla rokotuksilla, jännittynein fiiliksin sillä sain viime viikolla päähäni, että Hildan silmissä on jotakin outoa...
Eläinlääkäri tutki ja ihmetteli pennun silmiä hyvän tovin ja tiedusteli sitten, että mitä outoa silmissä pitäisi mielestäni olla. No en minä tiedä! Alaluomet saattaa lörpöttää ja vilkkuluomikin ehkä näkyy... *punastelua*
Lekurin mielestä silmissä ei ole mitään vikaa, ei lörpötä luomet eikä vilkkuluomet. Kädestä pitäen näytti, että kaikki on kunnossa. Alkoi pitämään minulle vielä esitelmää lörpöttävistä alaluomista. Hetken kuuntelin, kunnes kehtasin paljastaa, että omistan braccon ja  tiedän kyllä mitä roikkuvat alaluomet tarkoittaa.
Eläinlääkäriä nauratti kun iloitsin kaiken olevan kunnossa, ja voisin keksiä jonkin uuden huolenaiheen. Pennun jalkojen suoruus voisi olla yksi aika hyvä ja legendaarinen kyttäyksen ja murehtimisen aihe ;)

Muutenkin reissu meni hienosti, edes autoon ei tällä kertaa kakittu. Hihnassa kulkeminen ei ollut ihan priimaa, mutta edellisestä hihnalenkkeilystä sivistyksen parissa nyt onkin taas hyvä tovi aikaa. Mistään suuresta perseilystä ei ollut kyse, eikä ympäristöllä tainnut olla juurikaan tekemistä asian kanssa, mutta neito oli oli aika täpinöissään pomppaloikkien minua päin innostuksissaan (aamulenkki ja riehulit tekemättä, aamupala saamatta ja minulla taskussa ruokaa). Puntari näytti painoksi 12,5kg.

Taannoin kirjoittelin, että aloitellaan treenailu pikkuhiljaa. Vauhtiin ollaan jotakuinkin nyt päästy. Ongelma on vain ollut se, että tottistreenaus motivaatio on ollut jossain hukassa. Jos minulta kysytään, niin voisimme puuhastella vain jälkien parissa ja jättää muut hommat muiden huoleksi.
Jälkiä ollaankin treenailtu ahkerasti ja se on selvästi Hildan The Juttu! Namit on palkkana joka askeleella ja lopussa kunnon palkka"vuori". Pituutta jäljillä on ollut joitakin kymmeniä metrejä. Tähän mennessä ei ongelmia ole ilmennyt.

No se tottis sitten... Mä en osaa! Siinä se suurin ongelma kai on. Nyt on kätösissä taas niin erilainen koira kuin aikaisemmat, että olen aivan pihalla. Miten saan palkattua Hildan, kun tuntui ettei mikään ole Hildan mielestä sellainen herkku, että sen eteen kannattaisi tehdä mitään. Juusto, keitetty broilerin kivipiira, makkara, frolikit, nakit, lihapullat... "Joo-o ihan hyviä, jos ne saa suoraan suuhun, mutta että yrittäisin tehdä jotain sirkustemppuja niiden eteen niin ei kiitos" - sanoo Hilda ja käy istumaan. Imuttamalla ei näiden herkkujen kanssa saa pentua liikahtamaankaan, ei vaikka edellisestä ruoasta olisi vaikka kuinka kauan aikaa. Sunnuntaina se sitten iski kuin salama kirkkaalta taivaalta:  ruokakuppi kainaloon ja hommiin.
Ruokaa ei kupista saa, vaan ainoastaan minun kädestä ja johan pomppas ja tuli pentuun vauhtia. Miksi tämäkin asia piti yrittää vaikeimman kautta? Eihän tämä nyt ole mikään uusi oivallus, miksi en sitä aikaisemmin tajunnut???
Tämän kolme päivää minulla on ollut kuin eri koira! Kädestä syömiseen, kun ollaan vielä lisätty vireennostatus-treenaus haukuttamalla ja omistajan duracelpupumainen käytös, niin johan tuli pentuunkin vauhtia. Ei ole diesel-pennusta enää tietoakaan, vaan mm. maahan mennään ilmasta kopsahtamalla (käsiavusteet toki käytössä). Ja meillä on ihan tajuttoman hauskaa Hiltusen kanssa!!


Viimeviikon maanantaina oltiin retkellä siskoni ja hänen koirien kanssa, ohessa kuvia siltä reissulta. tai oikeastaan lähinnä siskoni koirista. Hemuli jäi tältä retkeltä kotiin ja Hildasta en julkaisukelpoisia kuvia juuri saanut napattua.

Aika jalaton pällie....