Mustaterrieri, ilmestyskirjan peto?

Ollaan päivittäin käyty muksujen ja Goran kanssa uimassa. Hemuli ja Hilda eivät ole päässeet mukaan, koska uimarannalla on monesti muitakin. Hemulin pillitystä aiheesta "miksi en voi vaan uida",  ei kuuntele vanha Erkkikään ja Hilda on taas sen verran suojeluviettinen etten jaksa olla sitä kokoajan kyttäämässä (tai lähinnä kyttäämässä ettei kukaan tunge sen iholle) tai käskyttämässä pitämään suunsa kiinni. Hilda kun ei tunnu sisäistävän sitä ettei muksuja kukaan varasta tai syö vaikka vieraita ihmisiä niiden vieressä pyöriikin.

Gora onkin viikon aikana kerännyt suuren fanijoukon itselleen. Ihan jokainen joka rannalle on kanssamme samaan aikaan sattunut (noin parikymmentä aikuista + lapset) on ollut täysin koiruuden lumoissa. "Onko se suursnautseri", "Ai se on vielä pentu????", "Onpas kaunis", "Onpas rauhallinen", "Onpas kiltti", "Onpas hyvin käyttäytyvä ikäisekseen" jne jne jne.
Ne jotka tiesivät rodusta mustaterrieri (venäjänmustaterrieri oli kaikille aivan uusi juttu), olivat kovin yllättyneitä siitä kuinka kiltti ja rauhallinen tuo on. Ja oikein lapsiperheeseen uskallettu ottaa tuollainen koira... Mielikuva oli jostain ilmestyskirjan pedosta. Arvaamattomasta ja vihaisesta koirasta, niin kuin kuulin. Surullista, jos kyseinen kuvitelma on vielä yleisestikin vallalla... :(
Yksi perhe laittoi rodun oikein "korvan taakse".

Gora on nauttinut huomiostaan täysin siemauksin. Istahtanut tyytyväisenä kehujan jalan juureen ottamaan vastaan kaikki ansaitsemansa rapsutukset. Siitä olen iloinen, ettei Gora ole vieraiden luokse ryysinyt ominpäin, vaan vasta jos olen antanut luvan niin se on rauhallisesti kälppinyt rapsutuksia hakemaan. Tämä on mahtava ero siihen Pikku-Goraan joka silloin ensimmäisillä hihnalenkeillä yritti pää kolmantena jalkana ryysiä ihan jokaisen tykö. Ja itkuhan siitä tuli jos ei päässyt.

*Lisättäköön tähän nyt vielä, että kyse on yksityisen ihmisen omistamasta rannasta johon koirat ovat tervetulleita. Eli missään yleisellä uimarannalla ei käydä pahennusta herättämässä*

Hellettä on pukannut kyllä aivan liikaa meidän makuun. Nyt katselenkin onnellisena, kun taivaalle näyttää kerääntyvän pilviä. Toivottavasti Tikkatieteenlaitoksen ennustukset pitäisivät kerrankin paikkansa ja saataisiin sadetta niskaan.
Onneksi meiltä pääsee makkarista suoraan ulos, olenkin nukkunut ulko-ovi levällään. Mikäli joku haluaa tulla yöllä vieraisille, niin tervetuloa vaan. Kannattanee tilata ambulanssi pihalle valmiiksi. Todennäköisesti meinaat tukehtua limaan kun Hemuli on vuodattanut kuolansa naamallesi jakaessaan miljoonia pusuja ja kädessäsi/jalassasi/persuuksissasi tmv. roikkuu yksi buvve. Ja jos näiden kahden ohi pääset huomaamatta niin vastassa on yksi pirun kiukkuinen eukko joka joutui heräämään kesken uniensa ;)

Pienin askelin helpompaan elämään, autopelkoisesta pennusta teiden ritariksi

Monet pennut tuntuvat voivan autossa pahoin ja/tai pelkäävän matkustusta. Yksi syy tähän on ettei pennun tasapainoelin ole vielä riitävän kehittynyt ja tästä syystä pentu voi huonosti liikkuvassa autossa. Pennun kasvettua vaiva jää itsekseen pois. Toinen syy on ihan rehellinen pelko.
Meillä oli kyse vissiin molemmista, mutta näillä keinoin saatiin matkustuksesta tehtyä kivaa...

Gorahan voi meille tullessaan autossa huonosti ja pelkäsi. Se kuolasi itsensä joka kerta aivan litimäräksi ja ei puhettakaan että olisi itse hypännyt sikaosastolle. Muutaman kerran oksensikin ihan reippaasti. Pelkkä autoa kohti kulkeminen sai pojan iskemään jarrut kiinni. Sinnikkäästi kuljetin herraa autossa monta kertaa viikossa ja aina kivoihin paikkoihin (tosin kaikki paikat on Goran mielestä kivoja). Oli vähän pakkokin kuljettaa, koska treeneihinkin on reilu 30 kilsaa matkaa, eikä sitä ihan viitsi kävellä :)
Pikkuhiljaa huonovointisuus väheni, eikä rinta ollut enää joka kerta kuolasta märkänä. Sitten pystyttiin treenaamaan esim. seuraamista auton vierestä ilman, että pelotti tai että Gora olisi yrittänyt väistää.
Huonovointisuus loppui kokonaan, mutta edelleenkään autoon ei itse suostunut hyppäämään, nostettava oli. Painoa kertyi ja nostaminen alkoi jo käymään vähän rankaksi, koska koira laittoi koko pienen koiran tarmollaan vastaan. Tokihan olisin Goran jaksanut koko sen loppuelämän nostaa autoon, joutuuhan sitä töissäkin nostelemaan pahimmilaan lähes sata kiloisia miehiä eikä siinäkään mitään ongelmaa ole, joten aikuisena n. 50 kiloa painava fifi nyt ei paljoa vaatisi. Suurin ongelma oli varmaan se, että oli helkutin noloa nostella tuon kokoista koiraa autoon :)
Joten seuraava askel oli sitten tehdä autosta superhyper hauska paikka ja mikä voisi ahneelle pikkupossulle olla mahtavampaa kuin ruoka. Takakontti auki, kuppi konttiin ja koiralle lupa syödä ruoka. Melkein puoli tuntia meni ennen kun herra jäärä totesi, että piruvie, ei se anna mulle sitä ruokaa jos en sitä tuonne surmansuuhun mene itse syömään. Ei auta itkut, ei komentelut. Ja sinne se hyppäsi.
Nyt autoon loikitaan "autoon" käskyllä joka kerta ihan itse ja Gora on innoissaan lähdössä mukaan - vaikka mentäisiin autolla ;)

Uiminen oli myöskin suuri nou nou. Edes varpaita ei voinut kastella. Hemulin kanssa opetin Goran sitten kahlailemaan ja uimaan. Hihnan kanssa taluttaen se kyllä tuli veteen eikä hihnasta tarvinnut laisinkaan edes vetää, mutta ei vapaaehtoisesti.
Ollan käyty muutamia kertoja uimassa ja eilen Gora sitten tuli pelkällä kutsulla veteen ja kulki minun perässä niin kauan ettei tassut enää ylettäneet pohjaan ja siitäkin eteenpäin ui perässäni kun kävelin syvemälle.
Pidettiin pikkuruiset tottistreenitkin (luoksetuloa, istumista ja perusasentoa) niin että vettä oli koiruuden rintaan saakka. Ei mitään ongelmia, joten saatiihan tuosta uimamaisteri. Vesi vain vaati vähän totuttelua.

Pentunäyttelyssä

Tilasin kyllä täksi päiväksi jotain ihan muuta säätä kuin yli 30 asteen helteet, varjossa. Voin kertoa, että hiukan hikeä pukkasi tönöttää näyttelykehän reunalla. Onneksi teltta vähän lievitti tuskaamme ja Gora sai jopa nukuttua kunnon päikkärit viileällä nurtsilla telta suojissa.
Päätinkin ettei kevythäkki tule enää kuulumaan varustuksiimme, mikäli teltta vain on mahdollista ottaa mukaan. Vaikka häkissä oli kaikki seinät auki niin silti se oli tukahduttavan kuuma. Vielä kun Gora pötkötteli niin kiltisti teltan nurkassa eikä aikonutkaan hipsiä ovesta pihalle, vaikka ovi olikin auki niin mitäpä sillä häkillä tekisikään. Onpahan vähemmän mukana raahattavaa, kun sitä riittää jo ihan muutenkin, mm. vauvan tarvikkeiden muodossa.

Järkyttävästä helteestä huolimatta Gora jaksoi hienosti (ja käyttäytyi mallikelpoisesti!). Tuliaisena oli KP ja ROP. Näyttelyarvostelun voi lukea täältä.
Ryhmäkehää saatiin odottaa 5 tuntia joka oli aivan mahdoton aika. Siellä selvästi jo pentusen (ja minun) askel painoi ja päästiin kotimatkalle pikipäin.
Rankka, mutta hauska päivä. Seuraava koitos näissä merkeissä on 16.8 Valkeakoskella.

En ole mikään "pokaalifani", mutta pitihän nyt ensimmäisestä näyttelystä ottaa kunnon muisto lahjakortin sijaan :)

Arjen aherrusta - pikaisesti

Neiti Hiltusen koiven parannuttua päästiin vihdoinkin jälkipuuhasteluihin käsiksi. Meinasinkin jo, että koko kesä menee aivan harakoille. Onneksi kyse oli revähdyksestä eikä mistään luustoperäisestä!!

Yleensä jäljen jälkeen painellaan metsälenkille joten Gorakin on autossa mukana.
Mitäpä se maksaisi tehdä sillekin jälki tai pari... Tarkoitus on (oli)  pysytellä toko:n parissa.
Pentunen kuitenkin syttyi koko jälkitouhuun niin, että niinpä sitä tulee rämmittyä tuolla metsässä useampana iltana viikosta. Ja kivaa on! Oikein harmittaa, että meillä on sunnuntaina se pentunäyttely eikä päästä lauantai iltana metsää rymyämään, eikä tänäänkään kerkeä ja ensi viikolla, Tuomon työviikolla, ei päästä iltaisin mihinkään. Tosin tuo viikon mietiskelytauko treenien välissä tekee vain hyvää. Eipä sitä kehtaa sieltä näyttelystä kuitenkaan poiskaan jäädä, vaikka tällä hetkellä ei kyllä kiinnostaisi lainkaan lähteä seisomaan helteessä tunneiksi jonnekin raviradalle vinttikoiraradalle tekemään -ei yhtään mitään  :/

Toko:ssa ollaan noiden perusliikkeiden oheen, vähän vaihteluksi, otettu haastavampia liikkeitä kuten nouto ja ruutu. Ihan pientä makustelua vain ja sheippaamalla edetään, ruudun kanssa targetilla. Eipähän ala tokotouhut maistumaan puulta kummankaan mielestä, kun saadaan vähän uusia tuulia eikä jumiuduta hinkaamaan vain niitä alo:n perusjuttuja.
Takapään käyttöä treenataan edelleen ja tulevia esineeruutu treenauksia varten täytyisi herätellä esinemotivaatiota. Jälkimmäisessä onkin luultavasti vähän haastetta...

Uskin antibioottikuuri muuten loppui aikapäiviä sitten ja yllätyksekseni pupunen on kunnossa! En oikein kuurin alkaessa jaksanut uskoa, että antibiootit pupua parantaisivat, mutta onnekseni oli täysin väärässä. Ihan loistojuttu!

Kameraa lenkittämässä

Eilen muistin ottaa kameran mukaan iltalenkille. Nyt olikin mukava kuvailla, kun ei ollut sateisen harmaata.
Sunnuntaina harmitti, kun unohdin kameran kotiin ja oli niin kaunis ilta, mutta eipä tuo eilinenkään huono ollut :)
Mukana oli pörröt, kun Hemulin kanssa lähdettiin yöllä vielä juoksulenkille.

 Pylly vasten pyllyä, pum-pum

Näissä maisemissa hurahtaa kevyesti reilu 3 tuntia ja kilometrejä kertyy helposti, huomaamattaan, yli 12.
Vain luonnonäänet eikä ristinsielua missään <3

Lentäjän poika

EVVK teidän hömpötyksillenne, sanoo Gora.

Eväsretki Melkuttimilla

Päivällä lähdettiin retkelle ja pikkumusta valikoitui mukaan.
Vaunut oli mukana tuon pikkuveikan vuoksi joten sikaosastolle ei mahtunut kuin yksi koira.

Ensin pysähdyttiin Räyskälään katsastamaan lentsikoita. Räyskälässä on tällä hetkellä purjelennon MM-kisat joten siellä riitti ihmeteltävää niin karvaiselle kuin vähemmän karvaisellekin lapselle.
Gora otti jälleen kaiken kovin lungisti. Huomenna mennään vielä uudelleen lentsikoita ihmettelemään.

Lentsikoitten jälkeen hurautettiin Melkuttimille pienelle kävelylle ja eväsretkelle.

Goralla on tällä hetkellä hihnassa kulkeminen siinä kuosissa, että tuo vähän vajaa 2,5 vuotias tytöntyllerö pystyy sitä taluttamaan. Pariskunta kulkikin etunenässä. Yht`äkkiä puskat alkoivat rytistä ja heilua ja puskosta rymysi reissussa rähjääntynyt nuorimies läheiselle leiripaikalle. Pikkumusta joka yleensä jakaa rakkauttaan kaikille ryysäsi tytön ja tulijan väliin ja seisoi siinä jäykkänä ja koko kehonkieli huusi tulijalle että herra on hyvä eikä tule yhtään lähemmäs tyttöä. Vasta kun kerkesin paikalle ja sanoin Goralle, että tules nyt niin se "heräsi koomastaan" ja laiskasti häntää heilauttaen ilmoitti, että OK mennään vaan.
Erittäin yllättävä reaktio tuolta pörröltä joka tähän saakka on heiluttanut häntäänsä ihan jokaiselle vastaantulijalle ja ottanut kaikki avosylin vastaa. Aikuistumista ilmassa. En ala moista toimintaa vahvistamaan kehumalla, mutta en myöskään kiellä. Niin kauan kun homma pysyy tuossa mittakaavassa, että estää vieraiden lähestymisen lasten luokse silloin kun me aikuiset emme ole aivan metrin päässä niin sopii minulle hyvin. Jos alkaa suuremmassa mittakaavassa esittämään jotain Lopen kingiä tai ei rentoudu kun käsken niin sitten voidaan miettiä asiaa uudelleen ja palauttaa pörrö maanpinalle ja omalle paikalleen.

 Gora osaa rentoutumisen jalon taidon

Puudeli mätsärissä

Eilen ajaessani Goran kanssa mätsäriin näin silmissäni kuinka se on aivan kierroksissa väenpaljoudesta ja sellaisista koiramääristä enkä saisi siihen mitään kontaktia,  kompuroin kehässä koiraan, en saa Goraa seisomaan, se ei näytä hampaitaan jne. Vähän jänskätti, kun tilanne oli meille molemmille ihan uusi. Itse olen joskus vuonna kivi ja keppi ollut mätsärissä katsomassa, mutta siinä onkin sitten kaikki mitä minä niistä tiedän.

Koiria oli paljon, pelkkiä pentuja 50kpl. Gora oli kuin kotonaan siellä vilinän keskellä, eikä korvaansa lotkauttanut muille koirille, ei edes niille räksyttäville.
Kehässä tuo yllätti aivan täysin! Seisoi upeasti, otti tuomarin vastaan ystävällisen asiallisesti, näytti hampaansa ilman mitään venkoiluja (miksi se venkoilee minulle täällä kotona??), antoi muutenkin kopeloida ja pysyi jopa kopeloinnin aikana seisomassa. Ravasi, eikä suinkaan laukannut/loikkinut/repinyt hihnaa. Mahtavaa!! Mikään näistä ei ollut itsestään selvyys tuonne mennessä, koska ollaan niin vähän harjoiteltu yhtään mitään näyttelyn kevätjuhlaliikkeitä. Näyttelypaikallakin käytin häiriön hyödyksi ja treenattiin perusasentoa :)

Parina meillä oli ihana pikkuruinen bichon frice, jonka kanssa seurusteltiin kehää odotellessa. Me napattiin sininen nauha ja minä olin jo lähdössä kotiin, kun bichonin omistaja opasti ettei vielä sovi lähteä :)
Sinisten kehässä päästiin vielä jatkoon, mutta ei kuitenkaan neljän parhaan joukkoon.
Mitäpä muuta olisi voinut odottaa rumalta villakoiralta, niin kuin jotkut noin 3. luokkalaiset tytöt totesi tiistaina Hämeenlinnassa :)
"Katso villakoira" Sanoi toinen tytöistä
Johon toinen totesi "Ruma villakoira!"

Olkoon vaikka villakoira, mutta ei se ruma ole ;)