Avoluokka korkattuna

Vaikka kirjoitettua ei ole tullut, niin ihan niin laiskoja ei olla kuitenkaan oltu kun saattaisi olettaa.

Kesä on treenattu, treenattu ja treenattu ja elokuussa startattiin avoluokka.

Ensimmäisestä kokeesta saatiin AVO2, 253,5 pistettä herra Goran päättäessä karauttaa esteelle, kun piti merkkiä kiertää. Olin myös unohtanut oman kapulan kotio, niin nouto meni vähän häslingiksi, kun tuota meidän hienostelijaa ällötti ottaa vieras lismakapula suuhunsa. Luokkavoitto kuitenkin ja komeat palkinnot.

Seuraava koe ei mennyt ihan niinkään hyvin. AVO2, 252,5 pistettä. Nouto meni aivan pelleilyksi ja lopulta nollille. Kyseisen kokeen jälkeen ei noudon kanssa ole ollut mitään ongelmia.
Liikkeestä istumisessa jouduin antamaan olkani yli toisen käskyn kun herra jäi seisomaan. Estettä kopsautti toisella etujalallaan.

Ei kahta ilman kolmatta, vai kolmas kerta toden sanoo?
Onneksi jälkimmäinen!!
Kolmas koe menikin sitten ihan OK. Tulos saatiin, vaikka muuten en suoritukseemme olekaan tyytyväinen, Gora ei ollut satasella tekemässä mikä näkyy mm. kokonaisvaikutuksessa.
AVO1 289 pistettä, kp ja palkintopallilla kökötettiin kolmansina. Kaukojen ensimmäisessä istumisessa jouduin antamaan toisen käskyn.

Seuraamiset on ollut kaikissa kokeissa aivan järkyttäviä ja semmoinen tekemisen meininki puuttunut. Tavoite oli saada koulutustunnus tänä vuonna, mutta se jää haaveeksi - jonka toteutumatta jääminen ei kyllä edes harmita. Pääasia, että avoluokka edes korkattiin tänä vuonna. Vähän olen miettinyt, että ehkä parissa kokeessa voisi vielä tälle vuodelle käydä, mutta katsotaan nyt mihinkään en ole vielä ilmoittautunut.

Sairauslomaa ja remonttireiskoja

Voiko jo sanoa kesän tulleen? Virallisestihan toukokuu on kevätkuukausi, mutta kyllä tuolla ihan kesäistä jo on. Lämpöä on riittänyt ja piha kukoistaa, tosin lähinnä vuohenputkista mutta vihreää mitä vihreää ; ) Ja Nella pupu varsinkin on vuohenputkista, joita on koko etupihasta alkava pelto sekä takapihan koiratarha aivan pullollaan, aivan innoissaan koska ne ovat sen suurta herkkua. Kai niistä jotain ihmisruokaakin voisi tehdä, itseasiassa yhteen piirakkareseptiin törmäsinkin jota aijon hiukan tuunatusti testata.

Pihan kuivuminen on siirtänyt koko meidän porukan enenevissä määrin ulos ja pihalla sekä lähimetsissä tuleekin vietettyä päivittäin tunteja aikaa. Nellan olen päättänyt pitää koko kesän tarhassa vain päivät, yöksi saa rouva siirtyä sisätiloihin ja sisällähän se on ollut koko talvenkin. Nellahan on ollut Unskin kuoltua yksin. Välillä tuntuu, että se todella kaipaa lajitoveria vaikka kuinka olemme yrittäneet sille pitää seuraa ja se saa kaiken aikaa loikkia täällä muiden jaloissa kotona ollessamme. Yksinolot rouva saa viettää uudessa hienossa häkissään, jonka tilasin Zooplussalta.

 Silittelyä ja vieressä köllimistä se on taatusti saanut monen kanin tarpeiksi, mutta niin kuin olen aikaisemminkin todennut, ei me voida korvata kanikaverin seuraa. Toisaalta, olen ajatellut että Nella saa jäädä meidän viimeiseksi kaniksemme joten nuoren kaninuorukaisen hankkiminen Nellan kaveriksi ajaisi väistämättä siihen, että Nellan kuoltua olisi uusi kani taas yksin.... Koskaan ei kuitenkaan pidä sanoa ei koskaan, varsinkaan jos on vastikään liittynyt facebookissa Belgianjätit- ryhmään : D 

Koirien remuaminen on siirtynyt taas uudelle levelille, kun niillä on käytössään riekkumiseen myös etupiha peltoineen. Ja kyllä täällä telmutaankin ja juostaan kuin päättömät kanat. Hilda on poikien personal trainer joka pitää jopa laiskaakin laiskemman Goran liikkeessä. Ja niin kovasti on Gorakin revitellyt, että kaksi viikkoa sitten loppui treenit lyhyeen, kun huomasin treenatessa, että Gora ontui etustaan ja istuessaankaan ei juuri varannut painoa vasemmalle jalalle. Kotona tutkin jalat, mutta en löytänyt kuin yhden hiukan haljenneen kynnen (ydin ei ollut näkyvissä eikä kynsi ollut haljennut tyveen saakka) jonka sain itse hiottua halppis Dremelilläni siistiksi. Muuta en siltä erää löytänyt, eikä Goran ilmekään värähtänyt kun kopeloin koko koiran läpi. Lepoa siis alku hätään ja jos ei auta niin lääkäriin. Lepo on kuitenkin selvästi auttanut, joten ilmeisesti vain jotain oli venähtänyt, kolahtanut, revähtänyt tmv. No jatkakaamme koiran kyttäämistä... eikä hierojalla käyntikään varmasti pahitteeksi olisi...

Treeneistä ollaan pidetty tämän vuoksi taukoa ja ajattelinkin että lomaillaan vielä pari viikkoa. Olin suunnitellut osallistuvani Jankk:in Tokokokeeseen 11.6, mutta taidan siirtää ihan laiskuuttani avoluokan korkkaamisemmekin myöhemmälle.  Gora ei tosin oikein käsitä, kuinka emme treenaa lainkaan. Joka kerta kun astun sen kanssa ovesta ulos, se napauttaa itsensä tiukkaan kontaktiin ja kysyy, että mitäs tehtäisiin. 

Hildalle on tapahtunut jotain?! Aikuistuminen? 

Meillä aloitettiin yläkerran rakentaminen ja siellä ahertaa Hildalle täysin vierasta porukkaa. 

Stressasin (yllättäen) koko kevään, että mitä hommasta tulee, kun työmiehet siellä ryskäävät ja Hilda hepuloi kaiken aikaa. Ensimmäisenä päivänä remonttireiskat vetäisivät moottorisahalla reijän talon seinään ja Hildan reaktio oli tämä:

(Anteeksi surkea puhelinkuva!!)

Minkäänlaista reaktiota ei siis tullut, eikä tullut muiltakaan koirilta! Aivan mahtavaa!! Ainoastaan jos miesten puhetta kuuluu pihalta tai yläkerrasta, niin koirat haukkuvat. Olenkin nauranut, että rosvojen kannattaa tulla meille mahdollisimman kovaäänisesti, mieluiten vaikka seinän läpi ryskäten, mutta pitäkööt suunsa kiinni : D 

Tänään tuli kuitenkin tuokin teoria tyrmättyä. Olin jo eilen nukkumaan mennessämme jättänyt toisen ulko-ovistamme sepposen selälleen, koska tiesin herrojen tulevan tänään töihin niin aikaisin että me todennäköisesti vetäisimme siinä vaiheessa vielä zetaa ja näin minun ei tarvitsisi herätä avaamaan heille ovea (miten niin laiska). Näin todellakin tapahtui, mutta ukkelit eivät päässeet kuin autostaan ulos, kun karvainen hälyytysjärjestelmä pärähti hirveällä metelillä päälle. Se siitä nukkumisesta sitten. 

Ja sorry murtoveikot, ette tekään sittenkään pääse ihan niin helpolla.

Nyt mars Goran turkin viimeistelyyn. Herran täytyy olla siisti viikonlopun häpeningin vuoksi, mutta siitä enemmän myöhemmin.

Elossa ollaan

Hui miten pitkä postaustauko, taas!
Selvästi vaivumme aina talven tullen koomaan eikä mitään kirjoitettavaa löydy, koska joka ikinen vuosi sama homma. Pahoittelut! Ulkoasullekin  pitäisi tehdä jotakin, kun oikein silmiin sattuu.
Hiljaisuudesta huolimatta on rutosti kuitenkin tullut uusia lukijoita, Tervetuloa!

Treenaaminen ei  Goran kanssa ole ollut missään vaiheessa tauolla. Viisaampien opissa ollaan oltu syksystä lähtien ja niiden neuvojen mukaan yritetty tarpoa eteenpäin.
AVO:n liikkeitä on hinkattu eniten, kun sinne kokeeseen pitäisi suunnata. Nyt vihdoin katsoin kalenterista realistiset päivät kun voitaisiin kokeisiin suunnata. Varmasti onnistuisi ennen kesäkuutakin, mutta en jaksa stressata ja pieni treenitaukokin olisi varmaan hyvä pitää. Tosin intoa ei ole pojalta puuttunut, vaan päinvastoin saan monesti tehdä kunnolla hommia, että saan pidettyä pikku-ukon hanskassa kun se on niiiiin pähkinöinä. Tavoite nyt kuitenkin on saada tämän vuoden aikana AVO:sta vaaditut ykköset.
Eniten työtä teettää tällä hetkellä perusasento ja seuraaminen, jotka ovat _todella_ rumia. En tiedä missä vaiheessa olen päästänyt ne levähtämään tuohon kuosiin, mutta töitä saadaan tehdä ennen kun tuota "osaamista" kehtaa kokeisiin lähteä näyttämään. PA on vino ja seuraamisessa edistää. Ja perusasennon vinoushan luonnollisesti sitten vaikuttaa lähes kaikkiin liikkeisiin....
Merkin kierto toimii, mutta se perusasento liikkeen lopuksi...
Nouto OK, mutta luovutusasento.
Ruutua ollaan tahkottu. Kirjaimellisesti tahkottu koko syksy ja talvi. Seisomaan pysähtyminen oli tuolle koiruudelle aivan järkyttävän hankala sisäistettävä, mutta nyt on palikat vihdoin napsahtaneet päässä ja ruutu on nyt sitten siinä. Tai se on tällä hetkellä "siinä", kun treenaamme tutuissa ympyröissä joten seuraavaksi täytyy lähteä vieraampiin maisemiin ruuduttelemaan.
Jäävät on hienoja ja napakoita, mutta siinä mättää taas sitten seuruu.
Hyppy. Tällä hetkellä herra hyppää ja se hyppää aina ja joka kerta. Mutta niinhän se teki ennen meidän sitä toista alo-koettammekin jossa se sitten päättikin, että piruako hyppäämään, kun kiertääkin voi, joten luulen että tämän kanssa tullaan olemaan vielä jännän äärellä.
Kaukoja ollaan viimepäivät väännetty urakalla mm. aina ennen ruokaa, koska pikkuherra on päättänyt alkaa liikkumaan eteenpäin liikkeitä tehdessään (kiitos minun palkkausmokani!!). Nyt näyttää hyvältä ja takapalkka toimii.

Näyttelyitä ei ole näköpiirissä. Tuskin menemme tänä vuonna ollenkaan. Herrankin olen vetänyt nakupelleksi, kun kyllästyin niin totaalisesti siihen kuivausrumbaan aina uinnin jälkeen. Ollaan siis hyvin säännöllisesti, lähes viikottain käyty uimassa ja siihen kuivaamiseen saa kyllä ihan mukavasti uppoamaan aikaa jopa uimalan hyvillä kuivaajilla.  Ja auta armias, jos johonkin jäi vähän kosteutta, niin sehän on tuo meidän pohjavillapainajainen samantien umpitakussa.

Neiti Hiltunen ja Hemuli viettävät kotikoiran elämää pientä tottistelua lukuunottamatta. Tai Hemuli ei kyllä edes tottistele. Kunhan lumet häipyvät metsästä niin molempien kanssa olisi taas tarkoitus jälkimetsään lähteä.


Toukokuussa suuntaan vajaan viikon minivaellukselle. Vielä on suunnitteluvaiheessa otanko mukaan Hildan vai Goran, vaiko ehkä molemmat. Hemuli ei mukaan pääse, koska sille tulee kylmä. Hyvinhän se viime vuonna samaan aikaan tehdyllä vaelluksella päivisin pärjäsi, mutta yöt oli palttoosta huolimatta yhtä tutinaa. Luulen kylläkin, että Hemppa on varsin tyytyväinen saadessaan jäädä ainokaiseksi tänne kotio.

Sitten surullisia uutisia : (
Kamera on rikki joten kuvia ei ole ja tuskin hetkeen tuleekaan. Täytyisi ottaa oikein asiakseen tutkia, mikä siinä on ongelmana, mutta aina se unohtuu kun olen sen tuonne kaapin perukoille tunkenut. Josko vaikka tällä viikolla. Viimeistään ensi  ; )

TK1

Kolmas - ja viimeinen alokasluokan koe oli tänään. Ykkönen nasahti.
Itse en ole lainkaan tyytyväinen siihen miten koe meni, mutta ykkönen mikä ykkönen.

Tuomarina Ilkka Stén

Paikkamakuusta 10, jouduin antamaan maahan käskyn kahdesti, kun Gora unohtui rakastuneena tuijottamaan liikkuria, eikä ollut kuulolla, no tuomari ei tätä kuullut joten täydet.

Kapulanpito 9. En tiedä mistä lähti piste.

Seuraaminen 8,5 Aivan järkyttävän näköistä touhua!! Alkoi oikein sylettämään koko "seuraaminen", enkä voi käsittää että miten tuomari sai raavittua meille 8,5 pistettä.. Toisaalta pidän kyllä riman meille ehkä vähän liiankin korkeana, joten kenties ulkopuolisten silmiin se ei sitten ollut niin kamalan näköistä...??

Liikkeestä maahan 9 . En tiedä mistä rokotti pisteen. Seuraaminen oli  hienoa ja meni maahan välittömästi käskystä kuin myös nousi hypähtäen takaisin pa:han. Varmaan olisi sitten voinut tuomarin mielestä  mennä kopsahtaen maahan??  En tiedä.

Luoksetulo 10.

Kauko-ohjaus 10. Ennemmin olisin tästä antanut 9 ja jäävästä 10 ; )

Sitten se pirun hyppy! Zero points. Taas! Lähti esteelle ja oli jo hyppäämässä, kun kas vain, päättikin kiertää. Herran täytyi oikein jarruttaa ja sinkauttaa itsensä esteen ohi ettei vain vahingossakaan joutunut hyppäämään. En tajua. On nyt viimeisissä treeneissä hypännyt mukisematta ja puhtaita hyppyjä, joten miksi sitten kokeissa ei??
Kai se täytyy varuiksi käyttää kopeloitavana, ettei hyppäämättömyys vain johdu mistään jumeista tmv. ja sitten jos/kun ei johdu, niin ottaa hyppyhommelissa vähän takapakkia ja palata perusteisiin, että saadaan ukosta varma hyppijä.

Kokonaisvaikutus 9

169,5 pistettä / alo1 / TK1

Nyt alkoi sitten koetauko. Avoluokan liikkeet on vielä levällään ja olen antanut meille huhtikuuhun saakka aikaa laittaa paketti kasaan. Eli keväällä sitten avoluokan ykkösiä metsästämään.

Kuinka ohjaaja oli taas lähellä pilata kaiken....

Eilen huristeltiin Goran kanssa Hyvinkäälle tokokokeeseen, tuomarina Harri Laisi.
Minun jännittämiseni oli tässä parin viikon aikana helpottanut, mutta aamulla se sitten iski ja kunnolla. Koepaikalla aloluokan alkamista odotellessa oli oikein fyysisesti pahaolo.

Alossa koiria oli kymmenen ja me olimme ensimmäisiä. No, parempi ensimmäisenä kun viimeisenä!

Paikkamakuuta viime kerran vuoksi jännitin ja kuulkaas, yksi vaivainen minuuttikin voi tuntua tunnilta. Gora hoiti kuitenkin homman kotiin niin kuin piti ja paikkiksesta 10.
Seuraavan paikkamakuuryhmän aikana käytiin täyttämässä autolla palkkakuppi. Koepaikalle tullessa tuntui ettei Gora ollut ihan täydellisessä terässä ja se vähän huoletti. Päätin sitten omaa vuoroamme odotellessa leikittää herraa, että saataisiin koe vietyä suosiolla loppuun. VIRHE! Tuon vertaa en näköjään vieläkään tunne tuota koiraa ja/tai keskityin vain siihen että "kylläpä jännittää ja koira ei ole parhaimmillaan", enkä tullut huomanneeksi, että Gora oli päässyt siihen tuttun työntekomoodiin kun lapoimme Britin koiranmakkaraa kuppiin. Siihen vielä riehulit päälle, niin huomasin hetkessä että hihnanpäässä onkin vieterijänis jonka keskittyminen oli olematonta.

Ensimmäisenä liikkeenä oli hyppy. Gora oli aikaisemmin tällä viikolla kerran kiertänyt esteen ja niinhän se päätti sitten tehdä nytkin. Oikein hienosti tuli lujaa ja istui täydellisen suoraan perusasentoon. Tuomarikin nauroi, että nyt oli kyllä niin nopea hyppy, että jäi häneltäkin kokonaan näkemättä :D  Gorahan oli rinta rottingilla ja selkeästi erittäin tyytväinen suoritukseensa. Tässä vaiheessa tein kuitenkin loppukoetta ajatellen jotain oikein, sillä en puolella sanalla kehunut koiraa. Goralle minun kehut ovat jo suuri palkkio ja nyt se selvästi hiukan hämmentyi kun en sanonutkaan mitään vaikka normaalisti aina sanon jotakin - edes PÖH jos homma ei olekaan mennyt putkeen. Tämä pieni hämmennyksen hetki sai koiruuden heräämään duracelkoomastaan ja se alkoi tekemään tarkemmin hommia, että saisi sen kiitoksen.

Seuraava liike oli (muistaakseni) liikkeestä maahan. Se meni ongelmitta, no ainahan sitä vauhtia siihen maahanmenoon saisi olla enemmän, siitä  9.

Kapulanpito 9. Hyvin otti, mutta pito olisi voinut olla tiukempi. Irrotti hienosti.

Luoksetulo 10

Seuraaminen 9. No itse en olisi meille kyllä ysiä antanut - ehkä kasin ennemmin. Parempaankin pystytään ja Gora hiukan edisti. Vasemmalle käännöksessä hiukan törmäsi jalkaan, mutta en tiedä huomasiko tuomari. Hitaassa kävelyssä Gora sai kyllä tehdä kaikkensa, että pysyi nahoissaan, kiitos sen meikäläisen fiksun vireen nostatuksen...

Kaukoista 10, tosin en olisi meille kyllä tästäkään noin isoa numeroa antanut. Teki kyllä vaihdot ensimmäisellä käskyllä niin kuin pitääkin, mutta istumaan nousussa on nopeampiakin suorituksia tullut tehtyä.

Kokonaisvaikutuksesta 9. Tuomarikin mainitsi, että koiruus oli kuin lentoon lähdössä ja että kivaa näyttää olevan. Laisi kehui meidän yhteistyötä ja sanoi, että olette hienosti hitsautuneet yhteen ja hyvä pari, tästä voin olla herra Laisin kanssa jopa samaa mieltä ;)

Goran imuttaessa sapuskaansa autolla, hipsin katsomaan pömpelin seinästä tuloksemme. 171p. ja 1-tulos. JIPPII!
Muiden koirakoiden suoritusten aikana käytiin kävelyllä ja seurailtiin sivusilmällä muiden suorituksia. Kaukot näyttävät olevan monelle vaikeapaikka.
Lopulta alkoi palkintojenjako ja mekin saataisiin kilpailukirjamme ja päästäisiin kotiin. Viisi koiraa sai 1-tuloksen. Siinä vaiheessa, kun tuomari jakoi kirjat niille ykkösen saaneille jotka eivät päässeet palkinnoille, vatsassa muljahti ikävästi: "Voi ei, meidän tulos oli laskettu väärin, eikä saatukaan ykköstä."
Vatsassa oleva muljahdus oli vielä edellistäkin isompi, kun tajusin tuomarin lukevan papereista meidän nimiämme, ja kohta jo huomasin töröttäväni koiran kanssa pokaali kourassa, ruokapussi jalkojen juuressa. Tultiin siis alokasluokan kolmanneksi!

Edellisessä kokeessa tuntui olevan kaikkien kisaajien kesken mukava fiilis, mutta täällä kyllä fiilistä lätisti muutama tyyppi jotka kettuuntuneena siitä, että oma koira ei pärjännytkään, alkoivat sitten "supisten" sättimään tuomaria ja ruotimaan palkintokoirakoiden suorituksia ja sitä kuinka surkeita esityksiä siellä nähtiin ja silti napsahti ykkönen. Itse en vielä tuossa vaiheessa tiennyt, että siellä meidänkin tekemisestämme vinguttiin, ja ehkä parempi niin.... ;)
Itse ainakin kokeeseen mennessä menen tekemään sen oman suorituksen ja palkintosijalle pääsy on vain mukavaa ylimääräistä ekstraa. Itseasiassa en ole koko palkintosijoille tuhlannut ajatustakaan, koska en ole meidän uskonut sinne koskaan pääsevän. Se että oma koira ei saa ykköstä, niin siitä ei voi kyllä syyttää kun itseään, turha syitä on muiden tuloksista hakea. Ja mikäli jonkun tuomarin työskentely ei miellytä, niin sitten ei vain enää mene kyseisen tuomarin arvosteltavaksi. Simple as that.

Toinen asia mikä jäi kyllä korpeamaan on tuo oma tyhmyys! "Keskity koiraan". Jep! Tätä olen itsekin jankannut, mutta sitten en kuitenkaan tee niin kuin "opetan". Jos olisin eilen keskittynyt siihen koiraan, enkä vain lappanut sitä pöperöä siihen kuppiin ja sen jälkeen talsinut koira hihnan päässä roikkuen sinne kehän laidalle, niin olisin hyvin huomannut, että koira oli jo aivan fiiliksissä palkintokupin kuva silmissä kiiluen.
 "Luota koiraan" Jep! Miksi se on niin vaikeaa? Miksi olen niin epävarma, vaikka onhan se nähty että se koira ihan todellakin ne hommat osaa? Hyvä kysymys! Olen kai eniten epävarma itsestäni. Pelkään kai että tyrin itse kehässä jotain niin pahasti, että siinä menee niin omat kuin koirankin pasmat sekaisin.

Olen menossa marraskuussa luennolle joka käsittelee kisaamista ja kisajännitystä. Saa nähdä onko siitä mitään iloa tai koenko siellä mitään ahaa-elämystä, mutta onpahan sitten sekin käyty katsomassa.

Sitä ennen kuitenkin jatketaan viimeisen ykkösen metsästystä ensi viikonloppuna HSKH:n kokeessa vantaalla.

Ahdistusta ja käsittämätöntä jännitystä

Hyvää syksyä!!

Huomenna mennään lonkka- ja kyynärkuviin Helsingin Mevettiin. Hiukan jo ahdistaa. Ei niinkään tulokset, vaan sen koiran näkeminen siellä eläinlääkärin lattialla tajukankaalla. Se on aina yhtä itkettävää.
Goran sisaruksista on tällä hetkellä tutkittu 6/9 ja tulokset eivät varsinaisesti ole olleet mitään parasta A-luokkaa. Niitä voi käydä ihmettelemässä vaikka tästä. Nyt vain toivotaan parasta ja pelätään pahinta. Sama, hyvinvoiva, koira se sieltä kuitenkin kotiin matkaa, vaikka kuvissa näkyisi tonttu-ukkoja, joten turha huolehtia asiaa jolle ei mitään voi :)

Lauantaita 26.9 voinkin sitten huolehtia senkin edestä, koska silloin koittaa tokokoe vol.2.
Voi kauhistus! Samalla sekunnilla, kun tuli sähköposti että ollaan saatu paikka kokeeseen se alkoi;  vatsaa kipristää, tärisyttää ja hermostuttaa. Ja tätä jatkuu sitten kokeeseen saakka... Aina kun koe tulee mieleen muljahta vatsassa ikävästi.
Tämä minun jännitys menee jo aivan mahdottomaksi, enkä tiedä miten sitä voisi lähteä työstämään. Ehdotuksia??
Yritän järkeillä, että kokeessa ei ole mitään jännitettävää, mutta ei auta.  Eikä se tulos minua niinkään huoleta, koska sen olen saanut itselleni hakattua päähän, että jos koe menee täysin pipariksi niin siihen ei maailma kaadu - ja niin käy muillekin, eikä auta kun yrittää seuraavalla kerralla uudestaan paremmalla onnella. Eniten jännittää sillä omalla vuorolla sinne kaikkien silmien alle meneminen.
Kaikkein turhauttavinta ja huvittavinta tässä on kuitenkin se, että kun lopulta astun koiran kanssa tekemään suorituksemme ei jännittämisestä ole enää tietoakaan. Jännitän siis toisaalta aivan turhaan...
Toivottavasti jännittäminen koekertojen myötä helpottaa. Kokeissa käymistä en kuitenkaan meinaa missään nimessä lopettaa. Tämän vuoden tavoite on saada TK1 koulutustunnus ja ensi keväänä( ? ) korkataan avo. Niin kauan kokeissa rampataan, kun molemmilla on kivaa ja on mitään realistisia mahdollisuuksia pärjätä ja edetä.

Avoluokassa vastaan tuleekin sellaisia ihmetyksiä kuin merkin kierto, ruutu ja nouto. Kaikkia ollaan treenattu ja ihan OK vaiheessa mennään, joten ensi kevät voi olla ihan realistinen tavoite avoluokan korkkaamiseen.  Noudosta saattaa tulla kompastuskivi, mutta tällä hetkellä näyttää ihan hyvältä. Nyt vaan täytyy varoa etten onnistu taas pilaamaan noutoa liiallisella hosumisella ja vaatimisella!!

Loppuun vielä kappale jonka olen ottanut omaksi "voimabiisiksi" jännityksen iskiessä :)

Kyllä se osaa muutakin kuin pelleillä!

Lauantaina vihdoin koitti se kauan odotettu (pelätty) päivä: Meidän ensimmäinen virallinen TOKOkoe.

Edellisyönä ei paljon tullut nukuttua ja fiilikset aamulla olikin melko surkeat. Väsytti, jännitys väänsi vatsaa ja masensi sillä edellisenä päivänä julkaistu lähtölista ei luvannut hyvää: olisimme toiseksi viimeisiä eli paikkiksen jälkeen olisi taas luvassa tuntikausien odottelu.

Paikkamakuun alkaessa olin valmis pinkomaan kotiin, olin saanut nimittäin jännitettyä itseni sellaiseen fiilikseen, että harpoin vain parkkista ees-taas.

No alku ei todellakaan ollut kovin ruusuinen, kun paikkamakuusta nasahti vitonen (5!) Gora nousi viereisen koiran "maahan" käskyllä takaisin perusasentoon, vaihtoi lonkalle ja nuuskutteli maata... Fiilis oli koiralla siis jo siinä vaiheessa vahva EVVK.
No pisteitä ne on ne vähäisetkin, joten ei muuta kun odottelemaan omaa vuoroa.
Paikallaolon jälkeen oli toiveet ykkösestä haudattu hyyyvin syvälle, jos niitä ikinä realistisesti oli ollutkaan.

Goran otin häkistä pihalle vasta vähän ennen omaa vuoroamme. Täytimme yhdessä palkkakipon, leikittiin hiukan ja sitten kehän laidalle odottamaan että edellinen koira tulee kehästä ulos.

Ensin oli seuraaminen. Vaikka Goran vire tuntuikin olevan ennen yksilösuorituksia melko bueno, oletin silti,  että seuraaminen menee vähän miten sattuu. Mutta mitä vielä! Gora teki ehkä parhaan seuraamisensa ikinä! Käännökset hienoja ja voi, olisittepa nähneet ne täyskäännökset =D
Sitten oli liikkestä maahanmeno. Siinä ei ongelmia, koiran osalta. Omistaja sitä vastoin vähän sähläsi, mutta se ei onneksi vaikuttanut pisteisiin, vaikka oletinkin kehässä ollessa, että se meni nollille.
Luoksetulo oli mielestäni ok. En vain uskaltanut juurikaan katsoa kuinka vinoon koira siinä jäi =D
Kapulan pitoa olin jännittänyt, mutta Gora nappasikin kapulan suuhunsa vastaan kakistelematta ja piti sitä sievästi vaaditun ajan.
Kaukoissa teki niin kuin piti. Pisteitä vähensi minun liian pitkä käsimerkki istumisen yhteydessä.
Hypynkin Gora suoritti hienosti, tosin en taaskaan uskaltanut katsoa jäikö koira yhtään vinoon tullessaan perusasentoon.

Kehästä poistuessamme leijuin niin pilvissä kun olla ja voi, sillä  Gora oli suoriutunut omasta mielestäni niin hienosti ja sillä oli selväs kivaa, kun häntä vispasi kaiken aikaa. Tämä olikin meidän päivän tavoite: Hauskaa tultiin pitämään :)

Goran  syödessä palkkaansa uskaltauduin vihdoin tiedustelemaan meidän pisteitä siskoltani joka oli ne laittanut ylös, olin nimittäin päättänyt etten kehässä ollessa niitä itse kyttää, että pystyisin keskittymään täysillä koiraan ja ettei homma menisi pisteiden laskemiseksi päässä =D

Leuka läsähti auton konepellille kun sain sen pikku pistelappusen nenän alle ja taisi yksi pieni onnen kyynelkin vierähtää!

Paikallaolo 5
Seuraaminen 9
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 9
Luoksetulo 10 (ei se tainnut sitten vinoon jäädäkään)
Noutoesineen pitäminen 9
Kauko-ohjaus 8
Estehyppy 10
Kokonaisvaikutus 9

167pist / ALO1
Aivan  u s k o m a t o n t a !!


Tänään, sunnuntaina, käväistiin Tervakosken näyttelyssä. Sieltä ei jäänyt jälkipolville paljon kerrottavaa NUO ERI, NUK-1. Arvostelu oli kuitenkin oikein hyvä, sen mitä siitä käsialasta nyt selvää otin. Kirjoitan arvostelun tuonne näyttelyarvosteluihin, kunhan jaksan ja kerkiän.