Huomenna mennään lonkka- ja kyynärkuviin Helsingin Mevettiin. Hiukan jo ahdistaa. Ei niinkään tulokset, vaan sen koiran näkeminen siellä eläinlääkärin lattialla tajukankaalla. Se on aina yhtä itkettävää.
Goran sisaruksista on tällä hetkellä tutkittu 6/9 ja tulokset eivät varsinaisesti ole olleet mitään parasta A-luokkaa. Niitä voi käydä ihmettelemässä vaikka tästä. Nyt vain toivotaan parasta ja pelätään pahinta. Sama, hyvinvoiva, koira se sieltä kuitenkin kotiin matkaa, vaikka kuvissa näkyisi tonttu-ukkoja, joten turha huolehtia asiaa jolle ei mitään voi :)
Lauantaita 26.9 voinkin sitten huolehtia senkin edestä, koska silloin koittaa tokokoe vol.2.
Voi kauhistus! Samalla sekunnilla, kun tuli sähköposti että ollaan saatu paikka kokeeseen se alkoi; vatsaa kipristää, tärisyttää ja hermostuttaa. Ja tätä jatkuu sitten kokeeseen saakka... Aina kun koe tulee mieleen muljahta vatsassa ikävästi.
Tämä minun jännitys menee jo aivan mahdottomaksi, enkä tiedä miten sitä voisi lähteä työstämään. Ehdotuksia??
Yritän järkeillä, että kokeessa ei ole mitään jännitettävää, mutta ei auta. Eikä se tulos minua niinkään huoleta, koska sen olen saanut itselleni hakattua päähän, että jos koe menee täysin pipariksi niin siihen ei maailma kaadu - ja niin käy muillekin, eikä auta kun yrittää seuraavalla kerralla uudestaan paremmalla onnella. Eniten jännittää sillä omalla vuorolla sinne kaikkien silmien alle meneminen.
Kaikkein turhauttavinta ja huvittavinta tässä on kuitenkin se, että kun lopulta astun koiran kanssa tekemään suorituksemme ei jännittämisestä ole enää tietoakaan. Jännitän siis toisaalta aivan turhaan...
Toivottavasti jännittäminen koekertojen myötä helpottaa. Kokeissa käymistä en kuitenkaan meinaa missään nimessä lopettaa. Tämän vuoden tavoite on saada TK1 koulutustunnus ja ensi keväänä( ? ) korkataan avo. Niin kauan kokeissa rampataan, kun molemmilla on kivaa ja on mitään realistisia mahdollisuuksia pärjätä ja edetä.
Avoluokassa vastaan tuleekin sellaisia ihmetyksiä kuin merkin kierto, ruutu ja nouto. Kaikkia ollaan treenattu ja ihan OK vaiheessa mennään, joten ensi kevät voi olla ihan realistinen tavoite avoluokan korkkaamiseen. Noudosta saattaa tulla kompastuskivi, mutta tällä hetkellä näyttää ihan hyvältä. Nyt vaan täytyy varoa etten onnistu taas pilaamaan noutoa liiallisella hosumisella ja vaatimisella!!
Loppuun vielä kappale jonka olen ottanut omaksi "voimabiisiksi" jännityksen iskiessä :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti