maanantai 21. lokakuuta 2013

Ei mitään uutta...

Taas on kirjoittelut jäänyt kirjoittelematta. Tapahtumien puute ja motivaation puute, siinäpä ne suurimmat syyt. Jokaista koirien aivastusta en viitsi alkaa tänne raportoimaan, niin jutun aiheet on ollut hiukan vähissä. Normi arkea vaan elellään...

Perjantaina oli ihana herätys: Lunta maassa! Kyllä sitä sen verran satoi, että tytön kanssa sai värkättyä ihka ensimmäisen lumiukon. Ja viikonlopun aikana satoi vielä lisää. Tänään maanantaina lumi edelleen on ja pysyy, tosin viimeistään keskiviikkona "saamme" varmankin palata syksyisempiin tunnelmiin vesisateen merkeissä :(

 Esteri ei ihan niin innoissaan lumesta ollut kun me muut, mutta uskaltautui rouva kuitenkin ulos ihmettelemään.
 Missähän Unski on rymynnyt, kun on selkä märkänä...



Keskiviikkona olisi edessä Saarijärven reissu. Autoon pakataan Hiltunen ja isäni tulee Hemulipiiaksi, kun en viitsi ketään tänne pyytää pelkkiä pupuja "vahtimaan". Mitään vahtimistahan noissa ei ole, mutta ei niitä voi tänne kolmeksi päiväksi yksinkään jättää. Hemppa on varmasti oikein mielissään tästä järjestelystä! Viimeksi ukoilla oli mennyt todella kivasti ja isän lopettaessaan ylistyspuheensa hienosti käyttäytyvästä, tottelevaisesta koirasta oli pakko epäuskoisena tarkastaa, että olihan hän todellakin vahtimassa oikeaa koiraa, ettei vahingossa ollut mennyt vaikka naapuriin :)

2 kommenttia:

  1. Kivan oloinen blogi, liityin lukiaksi :)

    http://cummikarhun.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Kiitoksia ja tervetuloa :)
    Kärsivällisyyttä vaaditaan meikäläisen blogin lukijoilta, koska päivityksiä tulee melko harvakseltaa.

    VastaaPoista