lauantai 6. huhtikuuta 2013

Kohti esikoulua

Ollaan Hildan kanssa lopetettu pelkkä söpöstely ja alettu hommiin.

Aluksi näytti siltä, että leikkipalkasta tuo tuskin tulee palkkautumaan kun rievut ja rätit eivät kiinnostaneet. Ja jos otin lelusta kiinni niin Hilda päästi irti. Liikkuvan rätin peräään kyllä lähdettiin, mutta siinäpä se. Sitten saatiin siskoltani fleecenaru jossa on kaninkarvaa ja sillä lelulla taivas aukeni. Sillä ollaan päivittäin harjoiteltu ja nyt ollaan jo päästy siihen pisteeseen, että kun lelu ilmestyy taskusta nappaa Hilda siitä kiinni ja taistelee  vastaan. Voitettuaan lelun jouksee neito kunniakierroksen lelu suussaan ja tuo sen takaisin minulle JEE, toivoa siis on :)

Katsekontaktia ollaan treenailtu ahkerasti ja se on ihan mukavasti mallillaan. Kontakti pysyy jo palkkaa syödessäkin, eikä ulkona olevat häiriöt juurikaan haittaa. Äänen suuntaan/esim. liikkeen suuntaan saatetaan vilkaista, mutta sitten heti palautetaan katse takaisin silmiini.
Ruokaa odotetaan kauniisti istuen (istuu siis ilman käskyä) silmiin tapittaen ja ryysää kupilleen vasta saatuaan luvan "Ole Hyvä".

Mitään perus tottisteluita ei olla vielä varsinaisesti aloitettu, mutta ensi viikolla koittaa niidenkin aika. Lähinnä ollaan näitä suhdetta kehittäviä aktiviteettejä harrastettu, luotu pohjaa tuleville treenauksille sekä harjoiteltu arkielämän kannalta tärkeitä taitoja.

Jälkien pariin olen naperon kyllä jo ehtinyt tutustuttaa. Jos oikein huolellisesti etsii niin niitä lumettomia paikkoja löytyy jo täältä Hämeestäkin. ;)
Innokkaalta ja motivoituneelta vaikuttaa pentunen näihin jälkitouhuihin, joten lumien täydellistä sulamista odotellen...



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti