Eläinlääkäri tutki ja ihmetteli pennun silmiä hyvän tovin ja tiedusteli sitten, että mitä outoa silmissä pitäisi mielestäni olla. No en minä tiedä! Alaluomet saattaa lörpöttää ja vilkkuluomikin ehkä näkyy... *punastelua*
Lekurin mielestä silmissä ei ole mitään vikaa, ei lörpötä luomet eikä vilkkuluomet. Kädestä pitäen näytti, että kaikki on kunnossa. Alkoi pitämään minulle vielä esitelmää lörpöttävistä alaluomista. Hetken kuuntelin, kunnes kehtasin paljastaa, että omistan braccon ja tiedän kyllä mitä roikkuvat alaluomet tarkoittaa.
Eläinlääkäriä nauratti kun iloitsin kaiken olevan kunnossa, ja voisin keksiä jonkin uuden huolenaiheen. Pennun jalkojen suoruus voisi olla yksi aika hyvä ja legendaarinen kyttäyksen ja murehtimisen aihe ;)
Muutenkin reissu meni hienosti, edes autoon ei tällä kertaa kakittu. Hihnassa kulkeminen ei ollut ihan priimaa, mutta edellisestä hihnalenkkeilystä sivistyksen parissa nyt onkin taas hyvä tovi aikaa. Mistään suuresta perseilystä ei ollut kyse, eikä ympäristöllä tainnut olla juurikaan tekemistä asian kanssa, mutta neito oli oli aika täpinöissään pomppaloikkien minua päin innostuksissaan (aamulenkki ja riehulit tekemättä, aamupala saamatta ja minulla taskussa ruokaa). Puntari näytti painoksi 12,5kg.
Taannoin kirjoittelin, että aloitellaan treenailu pikkuhiljaa. Vauhtiin ollaan jotakuinkin nyt päästy. Ongelma on vain ollut se, että tottistreenaus motivaatio on ollut jossain hukassa. Jos minulta kysytään, niin voisimme puuhastella vain jälkien parissa ja jättää muut hommat muiden huoleksi.
Jälkiä ollaankin treenailtu ahkerasti ja se on selvästi Hildan The Juttu! Namit on palkkana joka askeleella ja lopussa kunnon palkka"vuori". Pituutta jäljillä on ollut joitakin kymmeniä metrejä. Tähän mennessä ei ongelmia ole ilmennyt.
No se tottis sitten... Mä en osaa! Siinä se suurin ongelma kai on. Nyt on kätösissä taas niin erilainen koira kuin aikaisemmat, että olen aivan pihalla. Miten saan palkattua Hildan, kun tuntui ettei mikään ole Hildan mielestä sellainen herkku, että sen eteen kannattaisi tehdä mitään. Juusto, keitetty broilerin kivipiira, makkara, frolikit, nakit, lihapullat... "Joo-o ihan hyviä, jos ne saa suoraan suuhun, mutta että yrittäisin tehdä jotain sirkustemppuja niiden eteen niin ei kiitos" - sanoo Hilda ja käy istumaan. Imuttamalla ei näiden herkkujen kanssa saa pentua liikahtamaankaan, ei vaikka edellisestä ruoasta olisi vaikka kuinka kauan aikaa. Sunnuntaina se sitten iski kuin salama kirkkaalta taivaalta: ruokakuppi kainaloon ja hommiin.
Ruokaa ei kupista saa, vaan ainoastaan minun kädestä ja johan pomppas ja tuli pentuun vauhtia. Miksi tämäkin asia piti yrittää vaikeimman kautta? Eihän tämä nyt ole mikään uusi oivallus, miksi en sitä aikaisemmin tajunnut???
Tämän kolme päivää minulla on ollut kuin eri koira! Kädestä syömiseen, kun ollaan vielä lisätty vireennostatus-treenaus haukuttamalla ja omistajan duracelpupumainen käytös, niin johan tuli pentuunkin vauhtia. Ei ole diesel-pennusta enää tietoakaan, vaan mm. maahan mennään ilmasta kopsahtamalla (käsiavusteet toki käytössä). Ja meillä on ihan tajuttoman hauskaa Hiltusen kanssa!!
Viimeviikon maanantaina oltiin retkellä siskoni ja hänen koirien kanssa, ohessa kuvia siltä reissulta. tai oikeastaan lähinnä siskoni koirista. Hemuli jäi tältä retkeltä kotiin ja Hildasta en julkaisukelpoisia kuvia juuri saanut napattua.
Aika jalaton pällie....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti