Elossa ollaan

Hui miten pitkä postaustauko, taas!
Selvästi vaivumme aina talven tullen koomaan eikä mitään kirjoitettavaa löydy, koska joka ikinen vuosi sama homma. Pahoittelut! Ulkoasullekin  pitäisi tehdä jotakin, kun oikein silmiin sattuu.
Hiljaisuudesta huolimatta on rutosti kuitenkin tullut uusia lukijoita, Tervetuloa!

Treenaaminen ei  Goran kanssa ole ollut missään vaiheessa tauolla. Viisaampien opissa ollaan oltu syksystä lähtien ja niiden neuvojen mukaan yritetty tarpoa eteenpäin.
AVO:n liikkeitä on hinkattu eniten, kun sinne kokeeseen pitäisi suunnata. Nyt vihdoin katsoin kalenterista realistiset päivät kun voitaisiin kokeisiin suunnata. Varmasti onnistuisi ennen kesäkuutakin, mutta en jaksa stressata ja pieni treenitaukokin olisi varmaan hyvä pitää. Tosin intoa ei ole pojalta puuttunut, vaan päinvastoin saan monesti tehdä kunnolla hommia, että saan pidettyä pikku-ukon hanskassa kun se on niiiiin pähkinöinä. Tavoite nyt kuitenkin on saada tämän vuoden aikana AVO:sta vaaditut ykköset.
Eniten työtä teettää tällä hetkellä perusasento ja seuraaminen, jotka ovat _todella_ rumia. En tiedä missä vaiheessa olen päästänyt ne levähtämään tuohon kuosiin, mutta töitä saadaan tehdä ennen kun tuota "osaamista" kehtaa kokeisiin lähteä näyttämään. PA on vino ja seuraamisessa edistää. Ja perusasennon vinoushan luonnollisesti sitten vaikuttaa lähes kaikkiin liikkeisiin....
Merkin kierto toimii, mutta se perusasento liikkeen lopuksi...
Nouto OK, mutta luovutusasento.
Ruutua ollaan tahkottu. Kirjaimellisesti tahkottu koko syksy ja talvi. Seisomaan pysähtyminen oli tuolle koiruudelle aivan järkyttävän hankala sisäistettävä, mutta nyt on palikat vihdoin napsahtaneet päässä ja ruutu on nyt sitten siinä. Tai se on tällä hetkellä "siinä", kun treenaamme tutuissa ympyröissä joten seuraavaksi täytyy lähteä vieraampiin maisemiin ruuduttelemaan.
Jäävät on hienoja ja napakoita, mutta siinä mättää taas sitten seuruu.
Hyppy. Tällä hetkellä herra hyppää ja se hyppää aina ja joka kerta. Mutta niinhän se teki ennen meidän sitä toista alo-koettammekin jossa se sitten päättikin, että piruako hyppäämään, kun kiertääkin voi, joten luulen että tämän kanssa tullaan olemaan vielä jännän äärellä.
Kaukoja ollaan viimepäivät väännetty urakalla mm. aina ennen ruokaa, koska pikkuherra on päättänyt alkaa liikkumaan eteenpäin liikkeitä tehdessään (kiitos minun palkkausmokani!!). Nyt näyttää hyvältä ja takapalkka toimii.

Näyttelyitä ei ole näköpiirissä. Tuskin menemme tänä vuonna ollenkaan. Herrankin olen vetänyt nakupelleksi, kun kyllästyin niin totaalisesti siihen kuivausrumbaan aina uinnin jälkeen. Ollaan siis hyvin säännöllisesti, lähes viikottain käyty uimassa ja siihen kuivaamiseen saa kyllä ihan mukavasti uppoamaan aikaa jopa uimalan hyvillä kuivaajilla.  Ja auta armias, jos johonkin jäi vähän kosteutta, niin sehän on tuo meidän pohjavillapainajainen samantien umpitakussa.

Neiti Hiltunen ja Hemuli viettävät kotikoiran elämää pientä tottistelua lukuunottamatta. Tai Hemuli ei kyllä edes tottistele. Kunhan lumet häipyvät metsästä niin molempien kanssa olisi taas tarkoitus jälkimetsään lähteä.


Toukokuussa suuntaan vajaan viikon minivaellukselle. Vielä on suunnitteluvaiheessa otanko mukaan Hildan vai Goran, vaiko ehkä molemmat. Hemuli ei mukaan pääse, koska sille tulee kylmä. Hyvinhän se viime vuonna samaan aikaan tehdyllä vaelluksella päivisin pärjäsi, mutta yöt oli palttoosta huolimatta yhtä tutinaa. Luulen kylläkin, että Hemppa on varsin tyytyväinen saadessaan jäädä ainokaiseksi tänne kotio.

Sitten surullisia uutisia : (
Kamera on rikki joten kuvia ei ole ja tuskin hetkeen tuleekaan. Täytyisi ottaa oikein asiakseen tutkia, mikä siinä on ongelmana, mutta aina se unohtuu kun olen sen tuonne kaapin perukoille tunkenut. Josko vaikka tällä viikolla. Viimeistään ensi  ; )